Mudita-meditaation avulla viljellään arvostavaa iloa toisten menestyksestä ja hyvästä onnesta.

Buddhalaiset opettajat tulkitsevat muditan laajemmin äärettömän ilon sisäisenä lähteenä, joka on kaikkien saatavilla kaikkina aikoina, olosuhteista riippumatta.

Mitä syvemmin tästä lähteestä juo,
sitä varmemmaksi tulee omassa yltäkylläisessä onnellisuudessaan,
sitä antoisammaksi tulee nautiskella toisten ihmisten ilosta.

Iloa pidetään perinteisesti myös neljästä mittaamattomasta (brahmavihārā: myös ”neljä ylevää asennetta”) vaikeimmin viljeltävänä. Iloisuuden osoittaminen on sitä, että iloitsemme toisten onnesta ja saavutuksista silloinkin, kun itse kohtaamme tragediaa.

Buddhalaisen opettajan Ayya Kheman mukaan ilon osoittaminen sadistista nautintoa kohtaan on väärin. Tässä pitäisi sen sijaan olla myötätuntoa (karuṇā).

Iloisuuden ”kaukaisia vihollisia” ovat mustasukkaisuus (kateus) ja ahneus, ilmeisen vastakkaiset mielentilat. Ilon ”lähivihollinen”, ominaisuus, joka pinnallisesti muistuttaa iloa mutta on itse asiassa hienovaraisemmin sen vastakohta, on riemu, jota kuvataan tarttumisena miellyttävään kokemukseen riittämättömyyden tai puutteen tunteesta.

Mudita-käsite esiintyy myös kristillisissä kirjoituksissa. Apostoli Paavali sanoi: ”Iloitkaa niiden kanssa, jotka iloitsevat; surkaa niiden kanssa, jotka surevat”. (Room. 12:15) Paavali sanoi myös käyttäen metaforaa siitä, että Jeesuksen seuraajat ovat ruumis: ”Jos yksi osa kärsii, jokainen osa kärsii sen kanssa; jos yksi osa saa kunniaa, jokainen osa iloitsee sen kanssa”. (1. Kor. 12:26)