Yksi mies vaeltaa erämaassa. Hän on eksyksissä. Hän on ollut eksyksissä jo, tiedäthän, melkein kokonaisen päivän. Niin eksyksissä, ettei hän usko koskaan löytävänsä takaisin sivistykseen. Hän ajoi autiomaata pitkin, kun hänen autostaan loppui bensa. Hän ajatteli, että hän voisi yhtä hyvin kävellä takaisin kaupunkiin. Mutta hän meni väärään suuntaan. Ja tie loppui. Nyt hän on eksyksissä autiomaassa. Kaikki hänen retkeilytarvikkeensa ovat hänen autossaan. Ja hän tuntee itsensä melko toivottomaksi. Ja hän kävelee. Ja hän kävelee ja kävelee, kunnes aurinko laskee ja viileä ilta laskeutuu aavikon ylle.

Mies on siis aikeissa, tiedäthän, tavallaan vain, istahtaa kukkulan laelle ja luopua toivosta. Koska on kuuma, jopa myöhään iltapäivällä ilta-auringon laskeutuessa viileään yöhön aavikolla. Mutta hän huomaa luolan. Pelastus! Toivoa! Kaikki se paska. Ja hän sanoo: ”Hyvä on, lepäilen luolassa yön. Ja sitten palaan aamulla takaisin. Ja menen takaisin etsimään autoani.”

Hän menee luolaan ja siellä on hyvin pimeää. Niinpä mies ottaa esiin taskujensa ainoan sisällön: sytyttimen. Ja hän vaeltaa pimeydessä ynnä yrittää löytää luolan syvimmän osan, jossa olisi viileintä, jotta hän pääsisi pois kuumuudesta. Lopulta hän huomaa, että luolassa alkaa olla hieman valoisampaa. Tarpeeksi kirkkaaksi, että hän ei jostain syystä enää tarvitse sytytintä nähdäkseen. Hyvin outoa.

Ja hän törmää tähän luolaan. Iso jättiläisluola, jonka keskellä on kerulean hehkuva allas ja yläosassa pieni kivirakennus, joka nousee ylös, tiedäthän, taidokkaita kiviportaita pitkin. Altaan takana on vesiputous, joka hehkuttaa koko luolaa. Ja hän on kuin: ”Pyhä paska! Olenko löytänyt vettä, jota voin juoda?” Ja hän juoksee eteenpäin ottamaan kulauksen, tiedäthän? Mutta ennen kuin hän ehtii tehdä niin, hän säikähtää, kun jättimäinen, jättimäinen, valtava, valtava, valtava käärme laskeutuu alas tippukivestä (tai tippukivestä, kumpi sitten onkaan se, joka roikkuu katossa). Se oli kietoutunut sen ympärille. Ja käärme laskeutuu hänen eteensä. Jättimäinen käärme, aivan huuuuuri, melkein koko huoneen kokoinen. Ja hän sanoi: ”Voi paska! Voi luoja, minä kuolen!” Mutta sitten käärme puhuu, ja mies säikähtää, ilmeisesti, kun vitun käärme puhuu hänelle.

Ja käärme sanoo: ”Mitä sinä täällä teet? Miten löysit salaisen luolani?” Ja mies sanoo: ”En tiedä. Etsin vain suojaa kuumuudelta. Jätä minut rauhaan! Halusin vain vettä.” Ja käärme sanoo: ”Ai, okei. No, ei se mitään. Olet turvassa täällä. Voit juoda.” Ja niin käärme siirtyy sivuun. Ja mies menee epäröiden, ilmeisesti, juomaan vettä. Se on herkullista. Se on raikkainta vettä, mitä hän on koskaan maistanut. Sitä ei tarvitse edes keittää tai mitä ikinä vedelle tehdäänkään. Hänen ei tarvitse edes juoda omaa virtsaansa ensin.

Mies ja käärme tuijottavat toisiaan sen jälkeen, kun mies, tiedäthän, on saanut tarpeekseen vedestä. Ja käärme kysyy uudestaan: ”Ihan oikeasti kuitenkin, mitä sinä täällä teet? Miten löysit tämän paikan? Luulin, että tämä paikka olisi piilossa ikuisesti. Tai ainakin se oli tavoitteeni.” Ja mies sanoo: ”Miksi? Sinähän olet jättiläismäinen puhuva käärme. Mutta se on aika hullua. Luulisi, että haluaisit ainakin puhua ihmisille tai muille käärmeille.” Ja kaveri sanoo: ”Ei, et voi, et voi puhua toisille käärmeille, se on tyhmää. Puhun ihmisten englantia. Käärmeet eivät puhu englantia.” Ja kaveri sanoo: ”Okei, joo, se on reilua. Mutta oikeasti kuitenkin, miksi, miksi haluat luolan pysyvän piilossa ikuisesti.” Ja käärme sanoo: ”Hyvä on, minäpä kerron. Mutta sinun täytyy luvata, pikkurillin sormella vannoa, ettet kerro kenellekään. Älä kerro kenellekään!” Ja kaveri sanoo: ”Okei. Hyvä on. Salaisuutesi on turvassa minun luonani. Kuolen luultavasti joka tapauksessa tänne aavikolle.” Ja käärme sanoo: ”Joo, okei. Se on reilua.”

Jatkuu…