Moklobemidi on monoamiinioksidaasi-A:n (RIMA) reversiibeli estäjä, ja sitä on arvioitu laajalti monenlaisten masennushäiriöiden hoidossa, ja sitä on tutkittu vähemmän ahdistuneisuushäiriöissä. Lähes kaikki meta-analyysit ja useimmat vertailevat tutkimukset osoittivat, että masennuksen akuutissa hoidossa tämä lääke on tehokkaampi kuin lumelääke ja yhtä tehokas kuin trisykliset (tai jotkin heterosykliset) masennuslääkkeet tai selektiiviset serotoniinin takaisinoton estäjät (SSRI). On yhä enemmän näyttöä siitä, että moklobemidi ei ole huonompi kuin muut masennuslääkkeet masennuksen alatyyppien, kuten dystymian, endogeenisen (unipolaarisen ja bipolaarisen), reaktiivisen, epätyypillisen, kiihtyneen ja retardoituneen masennuksen hoidossa. Tätä kysymystä käsitteleviä kontrolloituja tutkimuksia tarvitaan kuitenkin lisää. Kaksisuuntaista masennusta sairastavien potilaiden riski sairastua maniaan ei näytä olevan suurempi moklobemidilla kuin muilla masennuslääkkeillä. Moklobemidin tehokas terapeuttinen annosalue useimmissa akuutin vaiheen tutkimuksissa oli 300-600 mg jaettuna 2-3 annokseen. Yhdessä kontrolloidussa tutkimuksessa ja yhdessä pitkäaikaisessa avoimessa tutkimuksessa moklobemidin todettiin tehoavan sosiaaliseen fobiaan, mutta kolmessa kontrolloidussa tutkimuksessa todettiin myöhemmin, että moklobemidilla ei ollut vaikutusta tai sen vaikutus ei ollut yhtä voimakas, ja suuremmat annokset (600-900 mg/d) olivat yleensä tehokkaampia. Kaksi vertailututkimusta osoitti moklobemidin olevan yhtä tehokas kuin fluoksetiini tai klomipramiini paniikkihäiriöstä kärsivillä potilailla. Plasebokontrolloidut tutkimukset tästä käyttöaiheesta puuttuvat kuitenkin edelleen. Moklobemidin plasmapitoisuuden ja sen terapeuttisen tehon välillä ei ole ilmeistä yhteyttä, mutta positiivinen korrelaatio haittavaikutusten kanssa on havaittu. Huimausta, pahoinvointia ja unettomuutta esiintyi moklobemidilla useammin kuin lumelääkkeellä. Vähäisten antikolinergisten ja antihistamiinisten vaikutusten vuoksi moklobemidiä on siedetty paremmin kuin tri- tai heterosyklisiä masennuslääkkeitä. Ruoansulatuskanavan haittavaikutuksia ja erityisesti seksuaalisia toimintahäiriöitä esiintyi moklobemidilla paljon harvemmin kuin SSRI-lääkkeillä. Toisin kuin irreversiibelit MAO:n estäjät, moklobemidilla on vähäinen taipumus aiheuttaa hypertensiivinen kriisi tyramiinipitoisen ruoan nauttimisen jälkeen (”juustoreaktio”). Siksi ruokavaliorajoitukset eivät ole yhtä tiukkoja. Kun moklobemidiannokset ovat yli 900 mg/d, yhteisvaikutuksen riski nautitun tyramiinin kanssa saattaa kuitenkin tulla kliinisesti merkitykselliseksi. Moninkertaisen annostelun jälkeen moklobemidin oraalinen hyötyosuus on lähes 100 %. Terapeuttisilla annoksilla moklobemidilla ei ole merkittäviä kielteisiä vaikutuksia psykomotoriseen suorituskykyyn, kognitiivisiin toimintoihin tai sydän- ja verisuonijärjestelmään. Koska moklobemidi on suhteellisen vapaa näistä haittavaikutuksista, se on erityisen houkutteleva iäkkäiden potilaiden hoidossa. Moklobemidi on CYP2C19:n substraatti. Vaikka se toimii CYP1A2:n, CYP2C19:n ja CYP2D6:n estäjänä, moklobemidiin liittyviä kliinisesti merkittäviä lääkeinteraktioita on raportoitu suhteellisen vähän. Se on suhteellisen turvallinen jopa yliannostuksessa. Lääkkeen eliminaation puoliintumisaika plasmassa on lyhyt, mikä mahdollistaa vaihtamisen vaihtoehtoiseen aineeseen 24 tunnin kuluessa. Koska lääke on hyvin siedetty, terapeuttiset annokset voidaan usein saavuttaa nopeasti hoidon aloittamisen jälkeen. Vakaan tilan plasmapitoisuudet saavutetaan noin viikon kuluttua annoksen säätämisestä. Potilaat, joilla on munuaisten toimintahäiriö, eivät tarvitse annoksen pienentämistä toisin kuin potilaat, joilla on vaikea maksan vajaatoiminta. Tulenkestävän masennuksen tapaukset saattavat parantua moklobemidin ja muiden masennuslääkkeiden, kuten klomipramiinin tai SSRI:n, yhdistelmällä. Koska tähän yhdistelmään on harvoin liittynyt mahdollisesti tappavaa serotoniinioireyhtymää, se edellyttää pienempiä aloitusannoksia, hitaampaa annoksen titrausta ja potilaiden tarkempaa seurantaa. Moklobemidin ja muiden serotonergisten aineiden tai opioidien yhdistelmähoitoon on suhtauduttava varoen, vaikka tähän mennessä ei ole julkaistu vakavia haittavaikutuksia moklobemidin terapeuttisilla annoksilla. Eläintietojen perusteella moklobemidin ja petidiinin tai dekstropropoksifeenin yhteiskäyttöä on vältettävä. Ei ole näyttöä siitä, että moklobemidi lisäisi ruumiinpainoa tai aiheuttaisi kouristuksia. Jotkin prekliiniset tiedot viittaavat siihen, että moklobemidilla saattaa olla kouristuksia ehkäiseviä ominaisuuksia.