Todisteet viittaavat siihen, että intiaanit käyttivät jo kauan sitten Mineral Kingiä leiriytymiseen ja metsästykseen. Näitä intiaaniryhmiä olivat muun muassa Wikchúmni Yokuts (tai Wukchumni) ja Tübatulabal. Yokutien tärkeimmät asutuskeskukset sijaitsivat itse asiassa laajassa laaksossa, joka rajoittui nykyiseen Kaweah-järveen ja sen nykyiselle paikalle. He perustivat kesäasutusta laakson pohjalle ja myös sen alueen ympärille, josta myöhemmin tuli Atwell Millin sijaintipaikka. Näiden kesäasutusten ensisijainen tarkoitus oli metsästys ja kaupankäynti Sierra Nevadan itäpuolella asuvien paiuttien kanssa. Ennen kosketusta valkoisiin uudisasukkaisiin laaksosta tuli kuitenkin tabu Wikchúmni Yokuts -heimolle, eikä siellä ollut asunut ihmisiä pitkään aikaan.

Ensimmäinen eurooppalaista syntyperää oleva tutkimusmatkailija, jonka tiedetään käyneen Mineral Kingissä, oli irlantilainen Harry ”Parole” O’Farrell vuonna 1862. O’Farrell ja hänen paiute-toverinsa löysivät laakson etelästä, Farewell Gapin yli, kun hän työskenteli metsästäjinä Hockettin tiemaksupolkua Visaliasta Independenceen rakentaneessa polkujoukkueessa. O’Farrell palasi mineraalirikkauksien lupauksen houkuttelemana etsimään ja rakentamaan kesäasutusta Kaweah-joen itähaaraan, jota alettiin kutsua Harry’s Bendiksi.

Hopeaa löydettiin Sawtooth Peakin läheltä 1870-luvulla.

1870- ja 1880-luvuilla jalometallien malminetsinnät White Chief Canyonissa ja Empire Mountainilla johtivat Beulahin nousukaupunkiin. Mineral King Valleyn ensimmäinen hopealöytö tehtiin vuonna 1872 Mineral Peakin ja Empire Mountainin alapuolella, ja löydön jälkeen Mineral King Wagon and Toll Road Company perustettiin joulukuussa 1873 rakentamaan vaunutietä. Mineral King Roadin ensimmäinen linjaus seurasi East Fork Canyonin eteläpuolta. Siihen asti Mineral Kingiin päästiin karuja teitä pitkin. Toinen hopealöytö vuonna 1878 houkutteli lisää malminetsijöitä Mineral Kingin alueelle, ja vuonna 1879 rakennettiin toinen Mineral King Road, joka kulki eri reittiä kanjonin pohjoispuolella. Tämä loi reitin suurimmalle osalle nykyistä Mineral King Roadia.

Mineral King Road kulkee kahden jättimäisten mammuttipuiden metsikön, Redwood Creek Groven ja Atwell Groven, läpi. Vuonna 1890 nämä metsiköt sisällytettiin vastaperustetun Sequoian kansallispuiston rajoihin, mikä kattaa tien keskiosan. Mineral King itse jätettiin uuden puiston ulkopuolelle. Mineral Kingin sisäänkäynti oli puiston käytetyin portti vuoteen 1903 asti.

Tom Fowler osti Empire-kaivoksen, joka oli tuolloin alueen suurin kaivos, ja perusti Empire Gold and Silver Mining Companyn. Tien alin osa rakennettiin uudelleen vuonna 1915 nykyiselle reitilleen. Ajan myötä mineraalien louhiminen malmista osoittautui kannattamattomaksi, eikä merkittävää kaivostoimintaa koskaan tapahtunut, mutta laakso säilytti toiveikkaan nimensä: Mineral King.

1920-luvulla ja osana Sequoian kansallismetsää alueesta tuli virkistyskeskus, jota vahvisti useimpien kaivosrakenteiden tuhoutuminen maanvyöryissä vuoden 1906 San Franciscon maanjäristyksen jälkeen. Mineral Kingiä käytettiin kesäleirintäalueena. Mineral Kingin alueelle rakennettiin vuoteen 1942 asti yksityisiä mökkejä, jotka laajensivat Cabin Coven, Silver Cityn ja Beulahin yhteisöjä. (Kaikista näistä yhteisöistä, Silver City mukaan luettuna, tuli myöhemmin osa National Register of Historic Placesin Mineral King Roadin kulttuurimaisemaa). Vuonna 1926 Yhdysvaltain kongressi julisti Mineral Kingin Sequoian riistansuojelualueeksi.

Disneyn hiihtokeskusehdotus ja lisäys kansallispuistoonEdit

Disneyn Mineral Kingin hiihtokeskus oli Walt Disney Productionsin 1960-luvulla kehittämä hanke. Disney oli kiinnostunut hiihtämisestä näihin aikoihin, ja päätti rakentaa hiihtokeskuksen Mineral Kingin laaksoon. Siihen aikaan monet hiihtäjät uskoivat, että kyseessä olisi koko Kalifornian suurin mahdollinen hiihtokeskus. Disneyn tarjous voitti muiden rakennuttajien tarjoukset, koska sillä oli suurimmat suunnitelmat. Disney oli myös tavannut tunnetun Denverin yliopiston ja olympialaisten hiihtovalmentajan Willy Schaefflerin, ja yhdessä he kehittivät kylä- ja vuoristokeskuksen suunnitelmat.

Kääntäen Sierra Club tuki hiihtokeskusehdotusta sen alkuvaiheessa. Sen alkuperäiset suunnitelmat muutettiin sitten ehdotukseksi, johon sisältyi 14 hiihtohissin sekä hotellien ja suurten pysäköintialueiden rakentaminen. Lopullisessa suunnitelmassa vaadittiin 27 hiihtohissiä ja tiloja kahdelle miljoonalle kävijälle vuodessa. Sierra Club ilmoitti tuolloin vastustavansa hanketta. Hiihtokeskusta ei koskaan rakennettu Sierra Clubin johtaman luonnonsuojelijoiden yhteenliittymän esittämien ympäristöongelmien vuoksi. Vuosikausia kestäneiden oikeustaistelujen jälkeen Mineral Kingin laakso liitettiin Sequoian kansallispuistoon vuonna 1978 kongressin säädöksellä. Tämä laki esti tehokkaasti suunnitelman kehittää alueesta hiihtokeskus.

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista.