Kukai eli Kobo Daishi (774-835 jKr.) oli oppinut, runoilija ja munkki, joka perusti shingon-buddhalaisuuden Japaniin. Munkista tuli maan merkittävin buddhalainen pyhimys, ja hänelle on uskottu kaikenlaisia pieniä ihmeitä. Häntä pidetään lahjakkaana kuvanveistäjänä ja japanilaisen kirjoituksen keksijänä, ja hän loi myös tärkeimmän pyhiinvaellusreitin, jota uskovaiset seuraavat vielä nykyäänkin.

Varhaiselämä

Kukai syntyi vuonna 774 jKr. pääkaupungista Heiankyosta (Kioto) karkotettuun Saeki-nimiseen perheeseen Sanukin maakunnassa, Shikokussa. Hän otti nimekseen Kukai, joka tarkoittaa ”ilmaa ja merta”, kun hän liittyi vielä nuorena buddhalaiseen luostariin. Vain seitsemänvuotiaana hänen kerrotaan kiivenneen vuorelle ja julistaneen huipulla: ”Jos minun kohtaloni on palvella lakia, anna minun pelastua, muuten anna minun kuolla” (Ashkenazi, 202). Sitten hän heittäytyi alas jyrkänteeltä, mutta hänet todellakin pelasti joukko taivaallisia olentoja, jotka nappasivat pojan kiinni ja laskivat hänet varovasti turvaan. Toisen legendan mukaan, kun hän suoritti ankaraa rituaalia, aamutähti laskeutui alas ja hyppäsi hänen suuhunsa, mikä oli merkki siitä, että Kukai oli pyhimys ja tarkoitettu suuriin asioihin.

Historiallisesti luotettavammassa kertomuksessa Kukain varhaiselämästä kerrotaan, että hänen setänsä opetti hänelle kiinalaisia klassikoita ja runoutta ja hänet otettiin pääkaupungissa sijaitsevaan konfutselaiseen opistoon vuonna 791 jKr. Siellä hän kohtasi munkin, joka herätti ensimmäisen kerran hänen kiinnostuksensa buddhalaisuuteen paljastamalla toistotekniikan tekstien muistamisen parantamiseksi. Nuori mies päätti liittyä pappisvirkaan, ja hänen pohdintansa kolmen tärkeimmän koulukunnan – buddhalaisuuden, konfutselaisuuden ja taolaisuuden – ansioista on esitetty teoksessa Indikaatiot, joka on noin vuonna 798 jKr. kirjoitettu fiktiivinen keskustelu kolmen miehen välillä, joista kukin edustaa yhtä kolmesta filosofian haarasta. On sanomattakin selvää, että buddhalainen on näistä kolmesta vakuuttavampi.

Shingon-buddhalaisuus

Kukain kiinalaisten klassikoiden opiskelu pääkaupungissa mahdollisti hänen vierailunsa Kiinassa osana diplomaattilähetystöä vuosina 804-806 jKr. Hän opiskeli siellä Ching Lung (Vihreä lohikäärme) -temppelin apotin mestari Hui-kuon johdolla, hänet valittiin mestarin seuraajaksi ja vihittiin sopivasti. Näin hänestä tuli esoteerisen buddhalaisuuden eli mikkyon kannattaja, joka tarkoitti, että vain vihityt, vain ne, jotka luopuivat maallisesta elämästään ja asuivat luostarissa, voivat tuntea Buddhan ja saavuttaa siten täyden valaistumisen.

Shingon (tai ’True Word’) -lahko, jota Kukai opiskeli Kiinassa (siellä tunnettiin nimellä Quen-yen), oli kulkeutunut Etelä-Intiasta. Se katsoi, että buddhalaiset opetukset tulivat kosmiselta Buddhalta Mahavairocana (japanilaisille Dainichi). Erityisesti Kukain teoksissa, kuten Shorai Mokurokussa (”Muistomerkki, jossa esitellään luettelo uusista tuoduista sutroista”), todettiin, että ihanteellisen johtajuuden ei pitäisi perustua konfutselaisiin periaatteisiin, kuten tähän asti oli tapana, vaan Buddhan opetuksiin, jotka paljastettaisiin keisarille, kun tämä astuisi seuraajaksi tiettyjen esoteeristen vihkimysriittien jälkeen. Kukain mukaan papeilla ja heidän etuoikeutetulla tietämyksellään oli näin ollen korkein asema valtiossa, jopa korkeampi kuin keisareilla.

Kriittistä oli, että shingon-buddhalaisuus esitti, että yksilö saattoi saavuttaa valaistumisen omana elinaikanaan eikä hänen tarvinnut odottaa kuolemaa. Rituaaleihin kuului meditaatio, joka suoritettiin kehon ollessa erilaisissa asennoissa, pyhät käsien eleet (mudrat) ja salaisten kaavojen eli mantrojen toistaminen. Rukouksen voimalle annettiin suuri merkitys.

Kukain omasta aristokraattisesta taustasta huolimatta hänen tiedettiin harjoittaneen sitä, mitä hän saarnasi, ja eläneen askeettista elämää, mikä käy ilmi tästä runosta, joka on peräisin hänen oppilaansa Shinzei:n kokoamasta antologiasta Seirei Shu (”Kootut inspiraatiot”):

laakson vesi – yksi kuppi aamulla ylläpitää elämää;

vuoren sumu – yksi tuoksu illalla ravitsee sielua.

Ripustettu sammal, hennot ruohot riittävät vaatettamaan ruumiini;

Ruusunlehdet, setripuun kuori – nämä ovat vuodevaatteitani.

Poista mainos

Mainos

Taivaan myötätunto levittää ylleni taivaan indigonvärisen kuomun;

Lohikäärmeen kuninkaan antaumuksellinen kiintymyksensä levittää ympärilleni valkoisten pilvien verhot.

Vuoristolinnut tulevat joskus, kukin laulaa omaa lauluaan;

Vuoristoapinat hyppivät ketterästi, osoittaen uskomatonta taitoa.

Kevään kukat, syksyn krysanteemit hymyilevät minulle;

Kuukuut, aamutuulet puhdistavat pölyn sydämestäni.

Tukekaa voittoa tavoittelematonta järjestöämme

Oman apunne avulla luomme ilmaista sisältöä, joka auttaa miljoonia ihmisiä oppimaan historiaa ympäri maailmaa.

Liity jäseneksi

Poista mainokset

Mainos

(Keene, 187)

Vuonna 819 jKr. munkki loi Koya-vuorelle (nykyisessä Wakayaman prefektuurissa) keskuksen esoteerista oppiaan varten. Siellä sijaitseva temppeli on vielä nykyäänkin shingon-buddhalaislahkon päämaja. Täällä koulutetut hartaat voivat saavuttaa valaistumisen, kuten luvattiin, ei opiskelemalla sutroja koko elämänsä ajan vaan suorittamalla erilaisia rituaaleja ja katselemalla mandaloita, Buddhan opetusten tyyliteltyjä visuaalisia esityksiä. Kukai oli tuonut Kiinan-matkaltaan mukanaan esimerkkejä näistä maalauksista, ja niissä oli yleisesti kuvattu jumaluuksia ja mystisiä symboleja. Jo mandaloiden luomista pidettiin uskonnollisena rituaalina, joten kuvien uskottiin sisältävän kuvattujen jumalien ruumiillistumia. Vuonna 823 eKr. keisari Saga (r. 809-823 eKr.) myönsi Toji-temppelin (”itäisen”) perustamisen Kioton Minami-kuun, mikä osoitti, että shingonbuddhalaisuudesta oli tullut hyväksytty osa virallista valtionuskontoa.

Ihmeet

Kukai perusti myös pyhiinvaellusreitin – Japanin pisimmän ja tunnetuimman – joka on 1 600 kilometrin pituinen kierros, joka pysähtyy 88 temppelillä. Näiden käytännöllisempien saavutusten lisäksi Kukain uskottiin tehneen monia ihmeitä. Hänet tunnettiin loistavana kuvanveistäjänä – Japanissa on yhä useita puita, joiden sanotaan olevan hänen veistämiään buddhalaishahmoja – ja kerran hän paransi kuolevan maanviljelijän veistämällä sirpillään itsensä näköisen ja erään toisen kerran hän veisti ihmeellisesti Yakushin, parantavan Buddhan, patsaan käyttämällä vain kynsiään. Munkki oli myös taitava luomaan makean veden lähteitä sinne, missä niitä eniten tarvittiin, ja vapauttamaan paikkoja demoneista ja hankalista eläimistä, kuten ketuista ja käärmeistä. Lopuksi Kukain uskotaan suojelevan kaikkia pyhiinvaeltajia, jotka seuraavat hänen kiertoreittiään, ja hän huolehtii kaikista lapsista, jotka syntyvät, kun heidän vanhempansa ovat kiertoreitillä.

Kukai the Scholar

Kukai oli ennen kaikkea tutkija, ja hän laati yksityiskohtaisia historiikkeja uskonnollisesta ajattelusta sekä Kiinassa että Intiassa. Hän kirjoitti vuonna 797 jKr. puoliksi omaelämäkerrallisen teoksen Sango shiiki (”Osoituksia kolmen opetuksen tavoitteista”). Kukai oli myös maineikas runoilija, ja hän kirjoitti oppaan kiinalaisen runouden säännöistä. Hän oli myös erinomainen kalligrafi, ja jotkut uskovat (ilman mitään todisteita) hänen keksineen kana-kirjoituksen eli japanilaisen kirjoituksen, jossa käytetään kiinalaisia merkkejä foneettisesti.

Kukai kuoli vuonna 835 jKr – hän oli ennustanut juuri tämän päivän – ja hänet haudattiin hautaan Koya-vuorelle. Kuolemansa jälkeen keisari näki unta, että Kukai pyysi häneltä uutta kaapua. Keisari toimi näyn mukaan ja avasi munkin haudan. Siellä Kukai näkyi hieman huonokuntoisempana riekaleisessa kaapussa. Virkistyneenä ja uudelleen puettuna Kukai teki sitten ennusteen, jonka mukaan tuleva Buddha, Miroku, ilmestyisi maan päälle 5 670 000 300 vuoden kuluttua. Vuonna 921 jKr. keisari antoi Kukaille postuumisti arvonimen Kobo Daishi, joka tarkoittaa ”suurta lain levittämisen opettajaa”. Kukain mausoleumi on nykyään osa Koyasanin temppelikompleksia Koya-vuorella, joka on Unescon maailmanperintökohde.

Tämän sisällön on mahdollistanut Iso-Britannian Sasakawa-säätiön avokätinen tuki.