Vuoteen 1961 asti kansalaisoikeusliikkeen laajuus Albanyssa Georgian osavaltiossa oli rajoittunut pieniin oppilasryhmiin, jotka kieltäytyivät noudattamasta segregaatiolakeja. Opiskelijoiden väkivallaton koordinointikomitea (Student Nonviolent Coordinating Committee, SNCC) valitsi Albanyn, Georgian, äänestäjien rekisteröintikampanjoita varten, ja SNCC saapui Albanyyn syyskuussa 1961 aloittaakseen haastavan prosessin tuen ja innostuksen saamiseksi liikkeelle oman asiansa ympärille. He alkoivat rekisteröidä äänestäjiä ja rohkaisivat opiskelijoita, jotka olivat aiemmin johtaneet liikettä yksin, haastamaan Albanyn nykyisen hallinnon ja segregaation yleensä.
Marraskuun puolivälissä 1961 kampanja alkoi virallisesti, kun Albany-liike perustettiin, ja sen julkilausuttuina tavoitteina olivat mustien äänioikeus ja kaikkien julkisten tilojen täydellinen integrointi. Tämä ryhmä, joka koostui SNCC:n jäsenistä, National Association for the Advancement of Colored People (NAACP) -järjestön jäsenistä, Albany State Collegen opiskelijoista, paikallisista papeista ja muista mustista johtajista, valitsi puheenjohtajakseen William J. Andersonin, nuoren mustan lääkärin. Albany Movement piti joukkokokouksia ja järjesti mielenosoituksia ja marsseja. Joulukuun puoliväliin 1961 mennessä Albanyn poliisipäällikkö Laurie Pritchett ja Albanyn viranomaiset olivat pidättäneet noin 500 mielenosoittajaa.
Tässä vaiheessa Albany-liike kehotti Martin Luther King Jr:ää hyödyntämään pidätysten lisääntymisen synnyttämää vauhtia ja muodostamaan Albanyn kampanjalle laajemman medianäkyvyyden. Joulukuussa King puhui joukkokokouksessa, ja seuraavana päivänä Albanyn viranomaiset pidättivät hänet marssin aikana. Liike kärsi kuitenkin suuren kolauksen, kun King, joka luuli Albanyn virkamiesten suostuneen ehtoihin, maksoi takuut ja hänet vapautettiin; vapautuessaan hän kuitenkin huomasi, etteivät kaupungin viranomaiset ota huomioon mitään, mitä Albanyn liike vaati.
Tämän takaiskun jälkeen King päätti sitoutua Albanyn segregaation poistamispyrkimyksiin ja hän otti Eteläisen kristillisen johtajakonferenssin (Southern Christian Leadership Conference, SCLC) mukaan kampanjan organisointiin. Kampanjan suurena esteenä oli Albanyn poliisipäällikkö Laurie Pritchett, joka hallitsi väkivallattomalta näyttämisen taidon. Poliisipäällikkö saarnasi väkivallattomuuden käytöstä keskittyen joukkopidätyksiin joukkopahoinpitelyjen sijaan, ja hän pyrki hyvin tietoisesti näyttämään väkivallattomalta, kun televisiokamerat ja toimittajat olivat paikalla. Pritchett selviytyi pidätysten ylivoimaisesta määrästä käyttämällä ympäröivien piirikuntien (Bakerin, Mitchellin ja Leen piirikuntien) vankiloita.
Liike päättyi loppukesästä 1962, kun Albany-liike menetti vauhtinsa Pritchettin näennäisesti ehtymättömän kyvyn pidättää ja vangita kaikki mielenosoittajat, jotka kampanja heitti hänen eteensä. King sai itsensä pidätetyksi toisen kerran, mutta hänet myös vapautettiin jälleen. Elokuun lopulla kampanja oli hiipunut kokonaan, ja kansalaisoikeuskoalitio joutui myöntämään tappionsa; heidän oppimansa taktiikat ja opetukset olisivat kuitenkin siirrettävissä myöhempään menestykseen Birminghamissa, Alabamassa.
Vuoden mittaisen kampanjan aikana, jonka huippuhetket olivat joulukuussa 1961 ja kesällä 1962, mielenosoitukset johtivat yli 2 000 paikallisen mustan asukkaan pidätyksiin. Albany-liike käytti liikkeen aikana useita väkivallattomia taktiikoita, kuten protestimarsseja, joukkokokouksia, vetoomuksia, puheita, rukouksia, boikotteja ja istumalakoja. Ehkä ainutlaatuisin väkivallaton taktiikka tämän liikkeen aikana oli kuitenkin laulaminen. Joukkokokousten aikana laulu osoittautui erittäin tehokkaaksi keinoksi kerätä mielenosoittajia ja antaa heille energiaa. Albanyn liikkeen jälkeen SNCC perusti ”Freedom Singers” -yhdistyksen hyödyntääkseen tätä tehokasta taktiikkaa.
King ja kansalaisoikeusliike eivät olleet ainoita, jotka lähtivät Albanysta oppineina. Albanyn itsepäinen poliisipäällikkö oli opettanut koko muulle etelälle, miten tohtori Martin Luther King Jr:n mahtavaa väkivallattomuutta voitiin torjua menestyksekkäästi. Pritchett osoitti, että jos kameroiden edessä sitoudutaan esiintymään väkivallattomana, kulissien takana voidaan käyttää tukahduttavaa väkivaltaa ja silti antaa itsestään väkivallattomuuden kuva. Pritchett korosti joukkopidätysten käyttöä taktiikkana joukkopotkujen sijaan ja saarnasi kansakunnalle, miten väkivallattomuutta voidaan käyttää väkivallattomuuden torjumiseksi. Hänen harhaanjohtava sitoutumisensa ”väkivallattomuuteen” kuitenkin horjui vuosina 1963-1964, kun toinen kampanja päätyi kukistamaan mahtavan poliisipäällikön osittain paljastamalla vankiloissa tapahtuneen taitavasti piilotetun väkivallan (ks. ”Peace campaigners fight for civil liberties in Albany, GA, 1963-1964”).
Yksi Albany-liikkeen vuosien 1961-1962 kampanjaan liittyvistä suurista ongelmista oli liittovaltion tuen puute. Presidentti John F. Kennedy ja hänen hallintonsa lupasivat seurata Albanyn tilannetta tarkasti; koska Pritchett kuitenkin käytti pidätyksiä ja vältti julkista väkivaltaa, liittovaltion hallitus ei koskaan tuntenut tarpeeksi painetta Yhdysvaltain kansalaisten taholta puuttua asiaan. Kennedyn hallinnon puuttumattomuus tapaukseen vahvisti turhautumista ja epäluottamusta, jota monet kansalaisoikeusmielenosoittajat tunsivat liittovaltion hallitusta kohtaan.