Toimintaterapian viitekehys –

Toimintaterapian ammattilaiset käyttävät ”teoriaa” ohjaamaan käytäntöjään. Teoria on minkä tahansa ammatin perusta, jonka rakentaminen tai muuttaminen voidaan tehdä pätevin perusteluin. Yleensä teorioita voivat laatia tietyn alan asiantuntijat. Teoriat voivat yleisesti ottaen olla uskomus, politiikka tai menettelytapa, jota ehdotetaan tai noudatetaan toiminnan perustaksi.

Teoriat eivät aina ole laajoja ja monimutkaisia, mutta useimmat ihmiset välttelevät teorioiden ja postulaattien lukemista. Teoriat perustuvat tutkimuksiin, ajatuksiin tai ilmiöiden havainnointiin. Tutkimukseen perustuviin teorioihin on parempi uskoa, koska niissä on joitakin päteviä perusteluja ja viitteitä.

Viitekehys käyttää palasia yhdestä tai useammasta teoriasta ja tekee niistä käytännöllisiä ja hyödyllisiä. (Kramer)

Viitekehys toimintaterapiassa –

Toimintaterapiassa viitekehystä käytetään käytännön soveltamisen lähtökohtana. Viitekehys käyttää teorioita ohjaamaan arviointia ja arviointia sekä soveltamista käytäntöön.

Viitekehys tarjoaa rakenteen asiaankuuluvien teorioiden tunnistamiseen ja hahmottelee sitten näiden tietojen perusteella suuntaviivat, joita toimintaterapeutit käyttävät arvioidessaan ja tarjotessaan interventioita.

Moseyn viitekehyksen rakennekomponentteja käytetään organisaatiokaaviona kaikille viitekehyksille. Ne ovat-
1. Teoreettinen perusta
2. Toiminta- toimintahäiriö-kontinuaali (huolenaiheet)
3. Arviointi
4. Muutosta koskevat postulaatit (yhteys nykyisten ongelmien ja tavoitteiden välillä)
5 . Postulates regarding Intervention (linkki tavoitteiden ja hoidon välillä)

Teoreettinen perusta – Toimintaterapeutti käyttää teoriapohjaa interventiossa ymmärtääkseen tulevan tuloksen, jonka hän voi huomata intervention jälkeen. Teoreettinen perusta muodostaa perustan koko viitekehykselle. Teoreettinen perusta voi nojautua yhteen tai useampaan teoriaan. Se sisältää oletukset, käsitteet, määritelmät, postulaatit ja niiden väliset suhteet.

Toiminta – toimintahäiriö – jatkumot – Tämä toimintaterapian viitekehyksen osa keskittyy erityisesti ”huolen/ongelma-alueisiin”. Teoreettisen perustan asettamisen jälkeen terapeutin tulisi pystyä tunnistamaan yksilön taitojen ja kykyjen kannalta tärkeät erityiset suoritusalueet. Jatkumon toiminnallinen pää edustaa sitä, mitä terapeutti odottaa asiakkaan pystyvän tekemään (Kyvyt), kun taas jatkumon toimintahäiriöinen pää edustaa Vammoja. Yleensä yksi viitekehys koostuu useammasta toiminta- toimintahäiriö -jatkumosta.

Ohje arviointiin – Arviointi luo lähtökohdan interventiolle. Arvioinnissa tulisi suhteuttaa toiminta- toimintahäiriöindikaattorit. Arvioinnissa voidaan käyttää erityisiä arviointivälineitä/asteikkoja tai määriteltyä protokollaa. Toimintaterapeutti käyttää joko standardoituja tai ei-standardoituja välineitä, jotka antavat asianmukaisen lähtötason suorituskyvylle ja auttavat kehittämään mielekkään interventiosuunnitelman.

Muutosta koskevat postulaatit –
Muutosta koskevat postulaatit, antaa konkreettisemman rakenteen OT:n viitekehyksille. Tässä vaiheessa voimme nähdä ”syy-seuraus”-ilmiön. Se ohjaa terapeuttia toiminnan soveltamisen jälkeen havaituista muutoksista. Muutosta koskevat postulaatit muuttavat teoriapohjassa esitetyn abstraktin aineiston käytännöllisiksi toimiksi, joita terapeuttien on toteutettava helpottaakseen muutosta asiakkaassa.

Interventiota koskevat postulaatit-
Interventiota koskevia postulaatteja ohjaavat muutosta koskevat postulaatit, jotka kuvaavat sitä, miten toimintaterapeutti toteuttaa teorian teoiksi helpottaakseen muutosta asiakkaassa. Arvioinnin jälkeen terapeutti voi suunnitella keinot ja modaliteetit viitekehyksen mukaisesti.

Tämä postulaatti auttaa terapeuttia asettamaan asiakaslähtöiset tavoitteet ja eri tekniikoiden toteuttamisen näiden tavoitteiden saavuttamiseksi. Tämä postulaatti ohjaa myös siihen, miten tiettyjä tekniikoita ja modaliteetteja käytetään teorian mukaisesti.

Miten valita tietyt toimintaterapian (OT) viitekehykset –

Tehokkaaseen harjoitteluun kuuluu terapeutin kyky sovittaa asiakkaalle sopivin viitekehys hänen elämänsä kontekstissa. Kun potilas ohjataan toimintaterapiaan, terapeutti tekee alustavan seulonnan. Terapeutti tarkastelee henkilön tarpeita, vahvuuksia, rajoitteita ja ympäristöjä.

Ymmärrettyään kaikki edellä mainitut asiat terapeutti valitsee sopivimman arviointi- ja interventiomenetelmän. Joskus tämä voi olla yksi tietty OT-viitekehys, mutta toisinaan yksi ei riitä käsittelemään potilaan esittämien ongelmien monimutkaisuutta.

Toimintaterapian viitekehysluettelo –

Ensitoista toimintaterapian käytännöissä nykyisin käytettävää viitekehystä mainitaan alla-

Biomekaaninen viitekehys

Kehityksellinen viitekehys

Kuntoutuksellinen viitekehys

Model Of Human Occupation (MOHO)

Psykodynaaminen viitekehys

Käyttäytymistieteellinen viitekehys
Kognitiivinen vammaisuus viitekehys. Viitekehys
Neurodevelopmental Viitekehys
Sensory Integration Viitekehys
Spatiotemporal Adaptation Viitekehys
Occupational Adaptation Viitekehys

How to apply frames of reference in clinical practice –

Monet terapeutit lukevat OT:n viitekehyksistä, mutta he eivät tiedä, miten soveltaa viitekehysten periaatteita kliinisessä käytännössä.

Epäilemättä OT-viitekehykset ovat melko teoreettisia, ja vaikka terapeutit ymmärtäisivätkin tiettyjen viitekehysten periaatteet, niitä on vaikea soveltaa potilaaseen.

Terapeutin on ymmärrettävä, mitä hän tekee ja miksi hän tekee sen. Terapeutin on myös pystyttävä selittämään nämä perustelut potilaille, tarkkailijoille ja muille ammattilaisille. Tämä parantaa hänen itseluottamustaan terapiaistunnon aikana.

Terapeutti voi aluksi oppia kokeilemalla ja erehtymällä -menetelmällä, jos käytettävissä ei ole vanhempaa tai asiantuntijaa, joka ohjaisi asiantuntemustietoa tietystä viitekehyksestä.

Terapeutin on parannettava tietämystään viitekehyksestä, hän voi käyttää erilaisia viitekehyksiä yhden potilaan kohdalla, mutta on ratkaisevan tärkeää tietää niiden jälkivaikutukset ja miksi hän käyttää niitä.

Lääkärin ei esimerkiksi pitäisi määrätä lääkkeitä tuntematta niiden mahdollisia seurauksia; vastaavasti terapeutin ei pitäisi käyttää jotakin toimenpidettä ymmärtämättä sen mahdollisia vaikutuksia. Asiakkaan esittämien ongelmien perusteella terapeutti valitsee viitekehyksen määritelläkseen muutokset tai tulokset, joita hän haluaa edistää.

Yksi OT-viitekehys Vs. useat OT-viitekehykset-

Aluksi nuorilla toimintaterapeuteilla ei ole niin paljon tietoa, että he voisivat soveltaa useita viitekehyksiä yhteen potilaaseen. Heidän pitäisi keskittyä yhteen viitekehykseen kerrallaan, ja kun he hallitsevat yhden, he voivat soveltaa muita viitekehyksiä potilaaseen. Jotkut potilaat tarvitsevat yhden viitekehyksen, mutta monet potilaat tarvitsevat useita viitekehyksiä.

Katsotaanpa esimerkkiä yhdestä OT-viitekehyksestä: lapsi, jolla on sensorisen prosessoinnin häiriö, toimintaterapeutti soveltaa mieluummin yhtä viitekehystä eli ”sensorisen integraation viitekehystä”.

Katsotaanpa nyt tapausta, jossa kyseessä on aivoverenkiertohäiriö, toimintaterapeutti voi käyttää useita viitekehyksiä, kuten kehitykseen liittyvää viitekehystä, hermostolliseen ja neurologiseen kehitykseen liittyvää viitekehystä ja biomekaanista viitekehystä.

Terapeutti voi käyttää viitekehyksiä peräkkäin tai rinnakkain potilaan tarpeen mukaan.

Viitekehyksiä voidaan käyttää peräkkäin – eli yhtä viitekehystä käytetään ensisijaisesti, kun taas toista viitekehystä sovelletaan johonkin erilliseen ongelmaan.

Esimerkiksi lasta, jolla on aivohalvausoireita, saatetaan hoitaa ensin neurokehitykseen liittyvän viitekehyksen avulla. Kun terapeutti on nähnyt lasta useita kuukausia, hän saattaa huomata, että lapsella näyttää olevan myös kognitiivisia ongelmia. Terapeutti arvioi sitten lasta kognitiivisen viitekehyksen perusteella. Tässä tilanteessa terapeutti päättää jatkaa neurokehityshoitokehystä, mutta päättää käyttää myös kognitiivista viitekehystä.

Viitekehyksiä voidaan käyttää myös rinnakkain. Tässä tilanteessa kahta viitekehystä käytetään samanaikaisesti samankaltaisten tai toisiinsa liittyvien ongelmien käsittelemiseksi eri näkökulmista.

Terapeutti voi esimerkiksi hoitaa lasta, jolla on aivohalvaus, käyttämällä ensin Neuro-kehityshoidon viitekehystä käsittelyyn. Tämän ohella terapeutti käyttää samanaikaisesti biomekaanista viitekehystä parantaakseen lapsen liikuntakykyjä ja auttaakseen häntä kehittämään mahdollisimman paljon normaaleja malleja.

Yhteenveto –
Työterapeutit käyttävät viitekehyksiä ohjaamaan käytäntöjään ja kliinistä tietämystään. OT Viitekehyksellä on tietty rakenne teoriasta interventioon. Toimintaterapeuttien käytettävissä on monia viitekehyksiä. Useita viitekehyksiä voidaan käyttää peräkkäin tai rinnakkain.