Äitinsä Tatjana Vladimovnan mukaan Demkina oppi nopeasti, mutta oli muutoin tavallinen lapsi, kunnes täytti kymmenen vuotta, jolloin hänen kykynsä alkoi näkyä.
”Olin kotona äitini kanssa, ja yhtäkkiä sain näyn. Pystyin näkemään äitini ruumiin sisälle ja aloin kertoa hänelle elimistä, jotka pystyin näkemään. Nyt minun on siirryttävä tavallisesta näystäni siihen, mitä kutsun lääketieteelliseksi näyksi. Näen sekunnin murto-osan ajan värikkään kuvan ihmisen sisältä, ja sitten alan analysoida sitä”, Demkina kertoo
Kuvailtuaan äitinsä sisäelimiä hänelle Demkinan tarina alkoi levitä suusanallisesti paikallisen väestön keskuudessa, ja ihmiset alkoivat kerääntyä hänen ovensa ulkopuolelle hakemaan lääkärin konsultaatiota. Paikallinen sanomalehti tarttui hänen tarinaansa keväällä 2003, ja paikallinen televisiokanava seurasi perässä saman vuoden marraskuussa. Tämä herätti kiinnostusta brittiläisessä iltapäivälehdessä, joka kutsui hänet pitämään mielenosoituksia Lontoossa, sekä lisäkutsuja ryhmiltä New Yorkissa ja Tokiossa.
VenäjäEdit
Kun tarinat Demkinasta alkoivat levitä, hänen kotikaupunkinsa lastensairaalan lääkärit pyysivät Demkinaa suorittamaan useita tehtäviä nähdäkseen, olivatko hänen kykynsä aitoja. Demkinan kerrotaan piirtäneen kuvan siitä, mitä hän näki erään lääkärin vatsan sisällä, ja merkinneen siihen kohdan, jossa hänellä oli haavauma. Hän oli myös eri mieltä erään syöpäpotilaan diagnoosista sanomalla, että hän näki vain pienen kystan.
Iso-BritanniaEdit
Tammikuussa 2004 brittiläinen iltapäivälehti The Sun toi Demkinan Englantiin. Hän piti useita demonstraatioita, ja hänen diagnoosejaan verrattiin sitten ammattilaisten lääketieteellisiin diagnooseihin. Discovery Channelin Demkinasta kertovassa dokumentissa mainitaan raportteja, joiden mukaan Demkina oli onnistuneesti tunnistanut kaikki murtumat ja metallitapit naiselta, joka oli hiljattain joutunut auto-onnettomuuden uhriksi. The Guardian kertoi, että hän teki vaikutuksen This Morning -päivän televisio-ohjelman juontajaan havaitsemalla haastattelun aikana, että hänen nilkkansa oli kipeä.
Aluksi Demkinan demonstraatiot saivat hyvän vastaanoton. Hänen lähdettyään Yhdistyneestä kuningaskunnasta kävi kuitenkin ilmi, että hän oli tehnyt virheitä diagnoosiensa joukossa. Eräässä tapauksessa hän kertoi tv-lääkäri Chris Steelen kärsivän useista sairauksista, kuten munuaiskivistä, sappirakon vaivasta sekä suurentuneesta maksasta ja haimasta. Myöhemmässä lääketieteellisessä arvioinnissa todettiin, että hän oli hyvässä kunnossa eikä kärsinyt mistään hänen mainitsemistaan vaivoista.
New York City Muokkaa
Toukokuussa 2004 Discovery Channel toi hänet New Yorkiin esiintymään dokumenttielokuvassa nimeltä Tyttö, jolla on röntgensilmät (The Girl with X-Ray Eyes), ja Committee for Skeptical Inquiry (CSI) -järjestön (Committee for Skeptical Inquiry, Skeptisen Tutkimuksen Komitea) skeptiset tutkijat testasivat häntä osittain kontrolloiduissa oloissa.
Dokumentin demonstraationa Demkinan näytettiin pitävän näköhattua päässään ja antavan diagnooseja ihmisille, jotka olivat aiemmin antaneet kuvauksia erityisistä sairauksistaan. Useimmat ihmiset, joille nämä lukemat annettiin, kokivat, että Demkina oli tunnistanut heidän tilansa tarkasti. Tutkijat eivät kuitenkaan olleet yhtä vaikuttuneita. CSI:n tutkija Richard Wiseman sanoi: ”Kun näin hänen tekevän tavanomaisia lukemiaan, en voinut uskoa sitä ristiriitaa, joka vallitsi sen välillä, mitä minä kuulin, ja sen välillä, miten vaikuttuneita henkilöt olivat… Luulin, että he lähtisivät sanomaan, että se oli noloa, mutta kerta toisensa jälkeen he sanoivat, että se oli hämmästyttävää”. Ennen jokaista lukemista kysyin ihmisiltä, mikä oli heidän pääasiallinen lääketieteellinen ongelmansa, eikä Natasha koskaan saanut yhtäkään niistä oikein.”” Wiseman vertasi ihmisten uskoa Demkinan diagnooseihin ihmisten uskoon ennustajiin ja sanoi, että ihmiset keskittyvät vain niihin osiin Demkinan kommenteista, joihin he uskovat.
Silloin CSI:n tutkijat Ray Hyman, Richard Wiseman ja Andrew Skolnick suorittivat Demkinan testin. Testissä Demkinaa pyydettiin sovittamaan oikein kuusi määriteltyä anatomista poikkeavuutta seitsemään vapaaehtoiseen koehenkilöön. Kyseiset tapaukset sisälsivät kuusi määriteltyä leikkauksesta johtuvaa anatomista poikkeavuutta ja yhden ”normaalin” vertailuhenkilön. Tutkijat totesivat, että ajan ja resurssien rajallisuuden vuoksi alustavassa testissä etsittiin vain vahvasti osoitettua kykyä. Tutkijat selittivät, että vaikka todisteet heikosta tai epäsäännöllisestä kyvystä voivat olla teoreettisesti kiinnostavia, ne olisivat hyödyttömiä lääketieteellisten diagnoosien tekemisessä. Lisäksi tutkijat totesivat, että ei-paranormaalien havaintojen vaikutusta ei voitu sulkea pois testin löyhissä olosuhteissa. Demkina ja tutkijat olivat sopineet, että perustellakseen jatkotestejä hänen oli vastattava oikein vähintään viiteen seitsemästä ehdosta. Neljä tuntia kestäneessä testissä Demkina yhdisti olosuhteet oikein neljään vapaaehtoiseen, mukaan lukien kontrollihenkilö. Tutkijat päättelivät, että hän ei ollut osoittanut todisteita sellaisesta kyvystä, joka olisi oikeuttanut heidät jatkotutkimuksiin.
Sittemmin tämän kokeen suunnittelusta ja johtopäätöksistä kiisteltiin huomattavasti Demkinan kannattajien ja tutkijoiden välillä.
Demkinan kritiikkiEdit
New Yorkissa tehtyjen kokeiden päätyttyä Demkina valitti useaan otteeseen olosuhteista, joissa kokeet suoritettiin, sekä tavasta, jolla häneen itseensä ja diagnooseihinsa suhtautui. Hän väitti, että hän oli tarvinnut enemmän aikaa nähdäkseen metallilevyn yhden koehenkilön kallossa, että kirurgiset arvet haittasivat hänen kykyään nähdä resekoitua ruokatorvea toisen koehenkilön kohdalla ja että hänelle oli esitelty kaksi koehenkilöä, joille oli tehty vatsaleikkaus, mutta hänen mahdollisten diagnoosiensa luettelossa oli vain yksi vatsavaiva, minkä vuoksi hän oli hämmentynyt siitä, mikä niistä vastasi lueteltua tilaa.
Hän valitti myös, että hän ei nähnyt, että yhdeltä vapaaehtoiselta oli poistettu umpilisäke, koska hänen mukaansa umpilisäke kasvaa joskus takaisin. Hän sanoi, että hän ei pystynyt vertaamaan omaa diagnoosiaan riippumattomaan lääketieteelliseen diagnoosiin sen jälkeen, kun keskeiset kokeet oli suoritettu, mikä esti häntä näkemästä, oliko hän diagnosoinut aitoja sairauksia, jotka eivät olleet kokeita tekeville tiedossa ja jotka näin ollen listattiin häntä vastaan kokonaistuloksissa, vaikka ne olivat päteviä (tämän valituksen vuoksi kaikkien vapaaehtoisten edellytettiin Tokiossa myöhemmissä kokeissa tuovan mukanaan lääkärintodistukset ennen diagnoosin tekemistä).
Vastauksena näihin valituksiin tutkimusryhmä totesi, että Demkinan olisi pitänyt pystyä löytämään levy ilman ekstaasisia kykyjä, koska sen ääriviivat näkyivät koehenkilön päänahan alla, ja kyseenalaisti sen, miksi arpikudoksen esiintyminen koehenkilön kurkussa ei ollut hälyttänyt häntä siitä, että koehenkilöllä oli ruokatorven tila. Lisäksi he totesivat, että on edelleen kliinisesti mahdotonta, että umpilisäke kasvaisi spontaanisti uudelleen.
Brian Josephsonin kritiikkiMuutos
Nobel-palkittu fyysikko ja parapsykologian kannattaja Brian Josephson kritisoi Hymanin käyttämiä testi- ja arviointimenetelmiä ja kyseenalaisti tutkijoiden motiivit syyttäen, että koe vaikutti ”jonkinlaiselta juonelta, jolla haluttiin mustamaalata teini-ikäiseksi väitettyä selvänäkijää”, omassa kommentissaan, joka koski CSICOP:n ja CSMMH:n suorittamaa newyorkilaista koetta.”
Toteamalla, että tuloksia olisi pitänyt pitää ”epäselvinä”, Josephson väitti, että todennäköisyys sille, että Demkina saavuttaisi neljä ottelua seitsemästä pelkästään sattumalta, oli 1:50 eli 2 prosenttia – mikä tekee hänen onnistumisprosentistaan tilastollisesti merkitsevän tuloksen. Hän väitti myös, että Hyman käytti Bayes-kerrointa, joka ei ollut tilastollisesti perusteltavissa, koska se lisäsi huomattavasti riskiä siitä, että kokeessa kirjattaisiin virheellisesti kohtalainen korrelaatio korrelaation puuttumiseksi.
Hyman vastasi, että kokeessa käytetty korkea vertailuarvo oli välttämätön johtuen korkeammista tilastollisista merkitsevyystasoista, jotka hänen mukaansa ovat välttämättömiä paranormaaleja väitteitä testattaessa, ja että korkea Bayes-kerroin oli välttämätön kompensoimaan sitä, että ”Demkina ei arvannut sokeasti”, vaan että ”hänellä oli sen sijaan suuri määrä tavanomaisia aistivihjeitä, jotka olisivat voineet osaltaan auttaa kasvattamaan oikeiden täsmäytysten määrää”.
Bayes-kertoimia käytetään kompensoimaan muuttujia, joita ei voida laskea tavanomaisten tilastojen avulla; tässä tapauksessa muuttujaa, joka syntyy visuaalisista vihjeistä, joita Demkina saattoi kerätä havainnoimalla kohdetta. Hymanin käyttämät Bayes-kertoimet laskivat Stanfordin yliopiston tilastotieteen laitoksen professorit Persi Diaconis ja Susan Holmes.
TokioEdit
Vierailtuaan New Yorkissa Demkina matkusti Japanissa sijaitsevaan Tokion sähköyliopistoon (東京電機大学) professori Yoshio Machin kutsusta, joka tutkii väitteitä epätavallisista ihmiskyvyistä.
Hänen henkilökohtaisella verkkosivustollaan olevien kertomusten mukaan Demkina asetti Lontoossa ja New Yorkissa saamiensa kokemusten jälkeen testeille useita ehtoja, muun muassa sen, että koehenkilöiden oli tuotava mukanaan lääkärintodistus, josta ilmeni heidän terveydentilansa, ja että diagnoosi oli rajoitettava koskemaan vain yhtä tiettyä ruumiinosaa – päätä, ylävartaloa tai raajoja – josta Demkinalle oli ilmoitettava etukäteen.
Demkinan verkkosivuilla väitetään, että hän pystyi näkemään, että yhdellä koehenkilöistä oli polviproteesi ja että toisella oli epäsymmetrisesti sijoitetut sisäelimet. Hän väittää myös havainneensa erään naispuolisen koehenkilön raskauden alkuvaiheen ja erään toisen koehenkilön selkärangan aaltoilevan kaarevuuden.
Machi järjesti myös testin eläinlääkäriklinikalla, jossa Demkinaa pyydettiin diagnosoimaan koiran poikkeavuus. Natasha väittää tunnistaneensa oikein, että koiran oikeassa takajalassa oli keinotekoinen laite sen jälkeen, kun häntä oli nimenomaan ohjattu katsomaan eläimen tassuja.
Tokiossa tehdyn testin arvioi kolme japanilaista asiantuntijaa: okkultismikriitikko Hajime Yuumu, psykologi Hiroyuki Ishii ja Tondemo-bon-seuran skeptikko Hiroshi Yamamoto. Tohtori Machin testien tulokset ja kolmen kriitikon paneelikeskustelu esitettiin Fuji-televisiossa 12. toukokuuta 2005.
Hyväksyttiin.