Työskenneltyäni kolme ja puoli kuukautta kellarissani tarvitsin kipeästi maisemanvaihdosta. Mieluiten jonnekin, jossa olisi paljon ulkotilaa retkeilyyn ja frisbeen heittämiseen (kadonnut taito!). Ei tungosta. Paljon luontoa. Raikasta ilmaa.

Vastaus? Pienen mökin vuokraaminen Mainen harvaan asutulta keskirannikolta. Otin yllä olevan kuvan kuistiltamme eräänä iltana. Ehdottomasti paljon parempi näkymä kuin kellaristani.

Nyt käy ilmi, että matka Bostonista johonkin Mainen rannikon monista haarautuvista niemimaista on mielenkiintoinen tutkimus etäisyyksistä. Google Mapsin korkeatasoisesta näkymästä näyttää siltä, että Bostonista on kuljettava melkoinen matka Portlandiin, ja sen jälkeen on vain lyhyt matka kaupungin pohjoispuolella sijaitsevalle rannikkopaikalle.

Tosiasiassa tuo näennäisen ”lyhyt matka” Portlandista kestää melkein yhtä kauan kuin matkan Bostonin ja Portlandin välinen osuus. Tämä selittyy parhaiten visuaalisesti:

Ei ole kyse vain valtateistä versus sivuteistä. Rannikkoa pitkin kuljettava matka pitenee, kun karttaa zoomataan – tai kun sitä todella lähdetään ajamaan. Se ei ole suora linja, vaan siksakmainen reitti. Se muuttuu yhä siksakimaisemmaksi, kun yrität siirtyä lähemmäs maan ja meren välistä reunaa.

Tämä ilmiö tunnetaan nimellä rantaviivan paradoksi: rantaviivan pituus kasvaa sitä mukaa, kun käytät sen mittaamiseen pienempiä ja tarkempia yksiköitä.

Klassinen esimerkki tästä on Ison-Britannian rannikon mittaaminen. Jos mittayksikkösi ovat 100 km:n kappaleita, rantaviivaa on noin 2 800 km. Jos sitä kuitenkin mitataan 50 kilometrin mittayksiköillä, kokonaispituus nousee 3 400 kilometriin – 600 kilometriä pidemmäksi.

Käyttäessäsi pienempiä mittayksiköitä saat rannikon hienovaraiset kaarevuudet esiin yhä tarkemmin. Ja tuo siksak-mittaaminen kasvattaa pituutta.

Teoriassa, jos käytät yhä pienempiä ja pienempiä yksiköitä, pituus kasvaa kohti ääretöntä. (Tämä on muunnelma Zenonin paradoksista.) Se on fraktaali. Itse asiassa Benoit Mandelbrot, fraktaaligeometrian isä, julkaisi Science-lehdessä vuonna 1967 artikkelin juuri tästä ilmiöstä, How Long Is the Coast of Britain? Statistical Self-Similarity and Fractional Dimension.

Käytännöllisesti katsoen hyödyllisen mittauksen raja pysähtyy tietysti kaukana äärettömyydestä. Mainen rannikkoa ajettaessa se on mailien mittainen tie. Vedenrannan fraktaalisilla, subatomisilla nurkilla ei ole merkitystä sille, kuinka kauan minulta kestää kulkea mökiltä ruokakauppaan. (Se vain tuntuu äärettömän pitkältä matkalta, varsinkin kun unohdan voin ja joudun tekemään sen kahdesti yhden iltapäivän aikana.)

Vaikka jos ulkoilutan koiraani veden äärellä, rantaviivan rikkaammat lähikuvioiset ääriviivat ovat yhtäkkiä paljon merkityksellisempiä. Haluan kurkistaa mielenkiintoisiin vuorovesialtaisiin ja kiivetä varovasti liukkaiden kalliopaljastumien ympäri. Tämän kapeamman ja yksilöllisemmän kokemuksen kannalta tarkempi navigointi fraktaalisessa paikallisessa maisemassa on mielekästä.

Mitä tekemistä tällä on ohjelmistojen ja martechin kanssa?

Väittäisin, että on olemassa analoginen ”digitaalisen rantaviivan paradoksi”. Todellinen maailma on ihmeellisen monimutkainen ja hienovarainen. Tämä pätee myös prosesseihin, joita käytämme tehdessämme työtämme ja ollaksemme yhteydessä asiakkaisiin murto-osittain erilaisissa olosuhteissa. Kun pyrimme mallintamaan ja automatisoimaan tätä monimutkaisuutta digitaalisella alueella, käyttämämme ohjelmistot voivat erikoistua yhä enemmän ja erikoistua yhä kapeampiin käyttötapauksiin.

Kuten fyysisen rantaviivan kartoittamisessa, myös tässä on tietysti rajansa hyödylliselle tarkkuudelle ja erikoistumisasteelle. Asiakkaiden siirtäminen matkalla mahdollisuudesta ostoon on ollut riittävän tarkkaa useimmille yrityksille, kun se on kartoitettu analogisesti ”kilometreinä” ”mikronien” sijaan. (Vaikka mikrokonversiot ovatkin esimerkki jälkimmäisestä.)

Mutta pilviohjelmistojen kehittyvä dynamiikka siirtää nopeasti sitä rajaa, missä sovellusten erikoistuminen on ”hyödyllistä” – ts, taloudellisesti houkuttelevaa – sekä kaupallistettujen sovellusten että yksittäisille yrityksille räätälöityjen räätälöityjen sovellusten osalta.

Viime vuosikymmenen aikana tapahtunut martech-maiseman laajeneminen on ollut konkreettinen osoitus tästä ilmiöstä.

Voidakseni poimia yhden esimerkin, olen yksi monista Descriptin faneista, joka on upealle podcastien tuottamiselle ja muokkaamiselle omistettu hieno sovellus. Toki tähän tehtävään on voinut ennenkin käyttää muita vähemmän erikoistuneita ohjelmistoja (esim. GarageBand). Mutta Descript on niin paljon parempi tässä erikoistuneessa tehtävässä.

Voisi sanoa, että se ”seuraa podcast-tuotannon digitaalista rantaviivaa” paljon tiiviimmin.

Haluatko toisen esimerkin? Sain juuri eilen demon Docketin tiimiltä, joka auttaa järjestämään ja pitämään virtuaalisia kokouksia. Se integroituu tiiviisti Zoomiin (itse asiassa he voittivat Zoomin App Marketplace -kilpailun toukokuussa). Se integroituu myös tiiviisti HubSpotin kanssa (paljastan: johdan HubSpotin sovelluskumppanuusohjelmaa). Kokousten esityslistat näkyvät Zoomin käyttöliittymässä, ja kaikki muistiinpanot synkronoidaan automaattisesti HubSpotin CRM:n yhteystietojen kanssa. Se on näppärää.

Voit toki tehdä tämän Zoomin ja HubSpotin kanssa manuaalisesti ennenkin. Mutta tämä integraatio tekee kokemuksesta paljon tehokkaamman ja miellyttävämmän – ja tuottaa lisäarvoa kerätyistä tiedoista ja automatisoidusta monen osapuolen koordinoinnista.

Se ”zoomaa” – anteeksi – yhteistyön yhä kiinnostavampaan digitaaliseen fraktaaliseen rantaviivaan.

Voisin antaa tuhansia esimerkkejä pelkästään markkinointiteknologiasta. Mutta ymmärrät kyllä pointin. Ehkäpä ihan vain ajääkseni asian kotiin, haluan jakaa kanssasi Forrester Researchin Jay McBainin kuratoiman uskomattoman kartan kanavien ja kumppanuussuhteiden hallintaohjelmistoista:

Jay yksilöi 159 yritystä tältä markkinoinnin ja myynnin hallinnan pitkälle erikoistuneelta sektorilta – ja jakoi ne sitten seitsemään vielä erikoistuneempaan alaluokkaan. Yhdessä ne edustavat 2,1 miljardin dollarin ohjelmistomarkkinoita. Mikä rehellisesti sanottuna ei ole valtava määrä. Itse asiassa juuri siitä on kyse: useimmat näistä yrityksistä ovat suhteellisen pieniä. Mutta niiden erikoistuminen on niiden vahvuus.

Mitä tarkemmin katsot, sitä rikkaammaksi digitaalisen rantaviivamme ääriviivat muuttuvat.

Ja jakamani esimerkit ovat kaupallistettuja sovelluksia – ihmisiä, jotka rakentavat liiketoimintaa sen ympärille, että myyvät sovelluksensa muille. Kasvava ”no code” -liike antaa yhä useammille ei-teknisille henkilöille mahdollisuuden rakentaa omia räätälöityjä sovelluksiaan aivan eri mittakaavassa. Tämä hypererikoistuneiden sovellusten luomisen moottori tuo suurennuslasin digitaalisen rannikon jokaiseen pieneen osaan.

IDC:n ennuste 500 miljoonasta sovelluksesta vuoteen 2023 mennessä ei ole niin hullu kuin miltä se kuulostaa.