Metrisen mittausjärjestelmän kehittyminen ja vakiintuminen
Yksi Ranskan vallankumouksen merkittävimmistä tuloksista oli metrisen mitta- ja painojärjestelmän vakiintuminen.
Eurooppalaiset tiedemiehet olivat jo vuosia keskustelleet siitä, että olisi suotavaa luoda uusi, rationaalinen ja yhtenäinen mittausjärjestelmä, jolla korvattaisiin tieteellistä ja kaupallista yhteydenpitoa vaikeuttaneita kansallisia ja alueellisia muunnelmia. Ensimmäinen ehdotus, joka lähenteli läheisesti sitä, mistä lopulta tuli metrijärjestelmä, tehtiin jo vuonna 1670. Gabriel Mouton, Lyonissa Ranskassa sijaitsevan Pyhän Paavalin kirkon kirkkoherra ja tunnettu matemaatikko ja tähtitieteilijä, ehdotti lineaarista mittajärjestelmää, joka perustuisi yhden pituusminuutin kaareen ja joka jaettaisiin desimaaleittain. Moutonin ehdotus sisälsi kolme metrijärjestelmän tärkeintä piirrettä: desimaalisuus, rationaaliset etuliitteet ja maapallon mitta määritelmän perustana. Moutonin ehdotuksesta keskusteltiin, sitä muutettiin, kritisoitiin ja puolustettiin 120 vuoden ajan, ennen kuin Bastilian kukistuminen ja kansalliskokouksen perustaminen tekivät siitä poliittisen mahdollisuuden. Huhtikuussa 1790 yksi edustajakokouksen johtavista jäsenistä, Charles-Maurice de Talleyrand, esitteli aiheen ja käynnisti keskustelun, joka johti Ranskan tiedeakatemialle annettuun ohjeeseen laatia raportti. Useita kuukausia kestäneen tutkimuksen jälkeen akatemia suositteli, että Pariisin kautta kulkevan pituuspiirin pituus pohjoisnavalta päiväntasaajalle määritettäisiin, että 1/10 000 000 tästä etäisyydestä nimitettäisiin metriksi ja että se muodostaisi uuden desimaalisen lineaarijärjestelmän perustan ja että uusi painoyksikkö johdettaisiin kuutiometrin vesipainosta. Ehdotettiin luetteloa desimaalilukujen monikertoja ja alikertoja koskevista etuliitteistä. Kansalliskokous hyväksyi raportin ja määräsi, että tarvittavat meridiaattimittaukset on suoritettava.
Kesäkuun 19. päivänä 1791 12 matemaatikon, geodeetin ja fyysikon muodostama komitea tapasi kuningas Ludvig XVI:n, joka antoi virallisen hyväksyntänsä. Seuraavana päivänä kuningas yritti paeta Ranskasta, hänet pidätettiin, hän palasi Pariisiin ja vangittiin; vuotta myöhemmin hän antoi sellistä käsin julistuksen, joka määräsi useita tiedemiehiä, muun muassa Jean Delambren ja Pierre Mechainin, suorittamaan tarvittavat toimenpiteet metrin pituuden määrittämiseksi. Väliajan tiedemiehet ja insinöörit olivat käyttäneet alustaviin tutkimuksiin; Delambre ja Mechain ryhtyivät nyt mittaamaan etäisyyttä meridiaanilla Espanjan Barcelonasta Pohjois-Ranskassa sijaitsevaan Dunkerqueen. Tutkimus osoittautui vaivalloiseksi; sisällissodat ja ulkomaansodat haittasivat toimintaa niin paljon, että se saatiin päätökseen vasta kuuden vuoden kuluttua. Samaan aikaan kun Delambre ja Mechain kamppailivat kentällä, Pariisissa valmisteltiin hallinnollisia yksityiskohtia. Vuonna 1793 rakennettiin väliaikainen metri jo käytettävissä olleista geodeettisista tiedoista. Vuonna 1795 tehtiin vankka päätös metrijärjestelmän käyttöönotosta Ranskassa. Uudessa laissa määriteltiin pituus-, massa- ja tilavuusstandardit sekä lueteltiin monikertoimien ja alakertoimien etuliitteet. Kun Delambren ja Mechainin määrittelemä metrin standardi esiteltiin virallisesti yleiskokoukselle, metrijärjestelmästä tuli tosiasia kesäkuussa 1799. Uudelle järjestelmälle hyväksyttiin tunnuslause: ”Kaikille ihmisille, kaikkina aikoina.”
Standardimetri oli Delambre-Mechainin tutkimuksessa määritetty ”yksi kymmenmiljoonasosa maapallon meridionaalisesta kvadrantista”. Grammi, massan perusyksikkö, tehtiin yhtä suureksi kuin kuutiosenttimetrin massa puhdasta vettä sen suurimman tiheyden mukaisessa lämpötilassa (4 °C eli 39,2 °F). Arkistokilona tunnettu platinasylinteri julistettiin 1 000 gramman standardiksi.
Litra määriteltiin tilavuudeksi, joka vastasi sellaisen kuution tilavuutta, jonka jokaisen sivun pituus oli 1 desimetri eli 10 senttimetriä.
Are määriteltiin pinta-alan mitaksi, joka vastasi 10 metrin levyistä neliötä. Käytännössä moninkertaisesta hehtaarista, 100 aaria, tuli pääasiallinen maanmittayksikkö.
Stere määriteltiin tilavuuden yksiköksi, joka vastasi yhtä kuutiometriä.
Kaikkien yksiköiden kerrannais- ja alakertoimien nimet yhtenäistettiin kreikkalaisiin ja latinalaisiin etuliitteisiin perustuen.
Metaarisen järjestelmän valloitusta Euroopassa helpotti Ranskan vallankumouksen ja Napoleonin sotilaallinen menestys, mutta se vaati pitkän ajan voittaakseen tavanomaisten järjestelmien inertia. Jopa Ranskassa Napoleon piti tarkoituksenmukaisena antaa asetus, jolla sallittiin vanhan keskiaikaisen järjestelmän käyttö. Kahden rinnakkain vallinneen järjestelmän välisessä kilpailussa metrijärjestelmän edut osoittautuivat kuitenkin ratkaiseviksi; vuonna 1840 se vahvistettiin Ranskassa lailliseksi monopolijärjestelmäksi, ja siitä lähtien sen eteneminen kaikkialla maailmassa on ollut tasaista, vaikka on syytä huomata, että monissa tapauksissa metrijärjestelmä otettiin käyttöön poliittisen mullistuksen aikana, aivan kuten sen alkuperäinen ranskalainen alku. Merkittäviä esimerkkejä ovat Latinalainen Amerikka, Neuvostoliitto ja Kiina. Japanissa metrijärjestelmä otettiin käyttöön vuoden 1868 Meiji-restauraatioon liittyvien rauhanomaisten mutta kauaskantoisten poliittisten muutosten seurauksena.
Britanniassa, kansainyhteisön maissa ja Yhdysvalloissa metrijärjestelmän kehitys on ollut havaittavissa. Yhdysvalloista tuli vuoden 1875 metrijärjestelmän yleissopimuksen allekirjoittaja, ja se sai kopiot kansainvälisestä prototyyppimetristä ja kansainvälisestä prototyyppikilogrammasta vuonna 1890. Kolme vuotta myöhemmin Office of Weights and Measures ilmoitti, että metrin ja kilogramman prototyyppiä pidettäisiin perustavanlaatuisina standardeina, joista johdettaisiin tavanomaiset yksiköt, jaardit ja punnat.
20. vuosisadalla metrijärjestelmän käyttö lisääntyi spontaanisti Isossa-Britanniassa ja Yhdysvalloissa kaupan ja teollisuuden eri osa-alueilla; metrijärjestelmää alettiin käyttää lähes yleisesti tieteellisissä ja lääketieteellisissä ammateissa. Auto-, elektroniikka-, kemian- ja sähkövoimateollisuus sekä optometrian ja valokuvauksen kaltaiset alat ovat kaikki ottaneet metriikan käyttöön ainakin osittain. Yhdysvaltain kongressissa ja Britannian parlamentissa on tehty lakiehdotuksia metriikan yleisestä käyttöönotosta. Ensimmäisessä parlamentissa hyväksyttiin vuonna 1968 laki, jossa vaadittiin selvitys-, tutkimus- ja kartoitusohjelmaa metrijärjestelmän maailmanlaajuisen käytön lisääntymisen vaikutusten selvittämiseksi Yhdysvalloissa. Ohjelma päättyi heinäkuussa 1971 kongressille annettuun raporttiin, jossa todettiin: ”Yhdysvaltojen metrijärjestelmän tutkimuksessa kerättyjen todisteiden perusteella tämä raportti suosittelee, että Yhdysvallat siirtyy kansainväliseen metrijärjestelmään” (D.V. De Simone, A Metric America: A Decision Whose Time Has Come). Parlamentti meni pidemmälle ja perusti pitkän aikavälin ohjelman siirtymiselle.