– Kuinka monta niitä onkaan!

Tiesinkö heidän nimensä? jokin aika sitten. -Hän osoitti sormella. Tällä puolella olevat olivat pohjoisen kuninkaita. Torrhen oli viimeinen.

-Kuningas, joka polvistui.

– Aivan, rouva. Sen jälkeen oli vain herroja.

-Kunnes Nuori Susi tuli. Missä on Ned Starkin hauta?

-Lopussa. Tätä tietä, rouva.

Heidän askeleensa kaikuivat holveissa, kun he kulkivat pylväsrivien välistä. Kuolleiden kiviset silmät näyttivät seuraavan heitä, samoin kuin heidän kivisten sudenpentujensa silmät. Kasvot herättivät kaukaisia muistoja ja toivat esiin nimiä, jotka Maester Luwinin aavemainen ääni kuiskasi. Kuningas Edrick Lumiparta, joka oli hallinnut Pohjolaa sata vuotta; Brandon Laivanrakentaja, joka oli uskaltautunut auringonlaskun taakse; Theon Stark, Nälkäinen susi. ”Nimeni.” Lordi Beron Stark, joka liittoutui Casterly Rockin kanssa taistellakseen Dagon Greyjoyta, Pyken lordia, vastaan niinä päivinä, jolloin Seitsemän kuningaskunnan valta oli Verikorppina tunnetun äpärävelhon käsissä.

”Tuolta kuninkaalta puuttuu miekka”, Lady Dustin totesi.

Se oli totta. Theon ei muistanut, mikä kuningas se oli, mutta pitkä miekka, joka hänellä olisi pitänyt olla, puuttui. Oranssi ruostejälki merkitsi paikkaa, jossa se oli ollut. Se sai hänet hyvin levottomaksi. Hän oli aina kuullut sanottavan, että miekan teräs pitää kuolleen hengen lukittuna hautaansa. Jos miekka puuttuisi… ”Talvivaarassa on aaveita. Ja minä olen yksi heistä.” He kävelivät eteenpäin. Barbrey Dustinin kasvot tuntuivat kiristyvän ja kiristyvän joka askeleella. ”Hän pitää tästä paikasta yhtä vähän kuin minäkin.”

– Miksi inhoatte Starkeja niin paljon, rouva?

”Samasta syystä kuin sinä palvot niitä”, nainen vastasi tuijottaen häntä.

”Ratsastit etelään Robb Starkin kanssa, taistelit hänen rinnallaan Whispering Woodissa ja Riverrunissa, palasit hänen lähettiläänäänään Rautasaarille sinetöimään sopimuksen isäsi kanssa. Barrowfort toimitti myös miehiä Nuoren Suden sotaan. Annoin hänelle niin vähän kuin pystyin, mutta minun oli pakko antaa jonkin verran, jotta en joutuisi Talvivaaran vihan kohteeksi. Minulla oli siis silmät auki myös tätä armeijaa kohtaan, ja he pitivät minut ajan tasalla. Tiedän, kuka olet. Tiedän, mikä sinä olet. Vastaa nyt kysymykseeni: Miksi palvot Starkeja?

-Koska? -Theon lepuutti hansikkaalla varustettua kättään lähimpään pylvääseen. Koska halusin olla yksi heistä…

-Etkä ole koskaan ollutkaan. Meillä on enemmän yhteistä kuin luuletkaan. Tule, mennään. Hieman kauempana seisoi kolme hautaa vierekkäin.

He pysähtyivät.

”Lordi Rickard”, Lady Dustin totesi tutkittuaan keskimmäistä hahmoa. Patsas kohosi mahtipontisesti heidän yläpuolellaan, ja sen parrakkaat kasvot olivat pitkänomaiset ja juhlalliset. Silmät olivat kiviset, kuten muillakin, mutta hänen silmänsä näyttivät surullisilta. Myös hänen miekkansa puuttuu.

Se oli totta.

Joku on käynyt täällä varastamassa miekkoja. Myös Brandonin puuttuu.

– Se ei olisi ollut hauskaa. -Nainen riisui hanskansa ja kosketti miehen polvea, valkoista ihoa mustaa kiveä vasten. Brandon rakasti miekkaansa; hän nautti sen teroittamisesta. ”Haluan, että se on niin terävä, että sillä voi ajella pillua”, hänellä oli tapana sanoa. Ja miten hän rakasti käyttää sitä! ”Mikään ei ole kauniimpaa kuin verinen miekka”, hän totesi minulle kerran.

– Sinä siis tapasit hänet.

Lyhdyn valo valaisi naisen silmät, jotka näyttivät liekehtivän.

-Brandon varttui Fort Barrow’ssa vanhan lordi Dustinin, myöhemmän aviomieheni isän, holhoojana, mutta hän vietti elämänsä ratsastaen kreikkalaisilla. Hän rakasti ratsastaa hevosilla, ja hänen pikkusiskonsa oli aivan kuin hän, mikä kentauripari! Isäni oli aina iloinen, kun Talvivaaran perillinen vieraili hänen luonaan. Minulla oli monia tavoitteita Ryswellin talon suhteen; olisin tarjonnut neitseellisyyttäni tarjottimella kenelle tahansa ohikulkevalle Starkille, mutta siihen ei ollut tarvetta. Brandon ei koskaan ujostellut ottaa sitä, mitä halusi. Olen nyt kuivunut vanha nainen, leski, en edes tiedä kuinka kauan, mutta muistan yhä sen hetken, kun näin neitsyeni veren hänen kullinsa päällä sinä yönä, kun hän otti minut. Luulen, että myös Brandon Stark halusi nähdä sen. Mikään ei ole kauniimpaa kuin verinen miekka, kyllä. Se sattui, mutta se oli suloista kipua. ”Mutta sinä päivänä, kun sain tietää Brandonin menevän naimisiin Catelyn Tullyn kanssa.”…. Siinä kivussa ei ollut mitään suloista. Vakuutan, ettei hän rakastanut häntä. Hän kertoi sen minulle viimeisenä yhteisenä iltanamme, mutta Rickard Starkilla oli myös suuria tavoitteita. Etelän kunnianhimoa, joka ei toteutuisi, jos hän antaisi perijänsä naida yhden vasallinsa tyttären. Myöhemmin isäni toivoi voivansa naittaa minut Brandonin veljelle Eddardille, mutta hänkin jäi Catelyn Tullylle. Minut jätettiin nuorelle lordi Dustinille, kunnes Ned Stark vei hänet minulta.

-Robertin kapina.

– Lordi Dustin ja minä emme olleet olleet olleet naimisissa puoliakaan vuotta, kun Robert tarttui aseisiin ja Ned Stark kutsui vasallit koolle. Rukoilin miestäni olemaan lähtemättä; minulla oli sukulaisia, jotka olisivat voineet lähteä hänen tilalleen: setä, joka oli kuuluisa taitavuudestaan kirveen kanssa, isosetä, joka oli taistellut yhdeksän pennin kuninkaiden sodassa….. Hän oli kuitenkin ylpeä eikä olisi tyytynyt vähempään kuin Fort Barrow’n joukkojen johtamiseen. Kun hän lähti, annoin hänelle hevosen, orin, jonka harja oli kuin tuli, isäni tallin ylpeyden. Herrani vannoi minulle, että hän palaisi sillä hevosella heti kun sota olisi ohi. ”Ned Stark vei hevosen minulle palattuaan Talvivaaraan. Hän kertoi, että herrani oli kuollut kunniakkaasti ja että hänet oli haudattu Dornen punaisten vuorten alle. Hänen sisarensa luut hän toi pohjoiseen, ja täällä ne makaavat…… Mutta vannon, että lordi Eddard ei koskaan lepää omansa rinnalla. Syötän niitä koirilleni.

– Lordi Eddardin luut? -Theon ei ymmärtänyt.

Nainen väänsi huulensa kammottavaan virneeseen, joka muistutti Ramsayta.

– Catelyn Tully lähetti lordi Eddardin luut pohjoiseen ennen Punaisia häitä, mutta setäsi otti Cailin Moatin ja sulki tien. Olen ollut varuillani siitä lähtien. Jos nuo luut joskus nousevat suolta, ne eivät pääse Barrowfortin ohi. -Hän vilkaisi viimeisen kerran Eddard Starkin patsasta. Mennään, olemme valmiita täällä.

Lunta satoi yhä, kun he astuivat ulos kryptoista. Lady Dustin oli ollut hiljaa koko paluumatkan ajan, mutta kun he seisoivat Ensimmäisen linnoituksen raunioiden edessä, hän vapisi ja kääntyi Theonin puoleen.

-Älä kerro kenellekään, mitä sanoin tuolla alhaalla. Ymmärsitkö?

Hän ymmärsi hänet täydellisesti.

-Minä pidän kieleni, tai menetän sen.

-Roose on kouluttanut sinut hyvin.