Lapset vietiin toiseen piirikuntaan ja sijoitettiin sijaishoitoon. Sijaisvanhemmille kerrottiin virheellisesti, että he voisivat adoptoida lapset. Isoäiti hyppäsi sitten kaikkien tunnettujen esteiden läpi saadakseen tyttärentyttärensä. Kun asia lopulta tuli oikeuteen, yksi sijaisvanhempien lapsista teki selväksi, että sijaisvanhemmilla oli kerrallaan 18 sijaislasta ja että sijaisäidillä oli sopimaton suhde erääseen sosiaalityöntekijään. Oikeussalissa nuorisotuomari käyttäytyi kuin järkyttyneenä ja sanoi, että kaksi tyttöä poistetaan nopeasti. Heitä ei poistettu. Lopulta, kun Georgian perhe- ja lapsipalveluiden ministeriöön (DFCS) oli kohdistettu paljon painostusta, lapset ajettiin Etelä-Georgiaan tapaamaan isoäitiään, joka mielellään ajoi heitä vastaan.
Oltuaan isoäitinsä luona pari-kolme päivää tuomari kirjoitti aivan yllättäen uuden määräyksen tyttöjen lähettämisestä isänsä luokse, joka ei ollut aiemmin ollut kiinnostunut tapauksesta ja joka asui länsirannikolla. Isä oli ”aikuisviihdealalla”. Hänen tyttöystävänsä työskenteli ”eskorttina”, ja hänen veljensä, joka myös työskenteli alalla, oli saanut seksuaalisen syytteen.
Parissa päivässä isä koputti isoäidin oveen ja vei tytöt potkien ja huutaen Kaliforniaan.
Isä kehitti epätavallisen suhteen entisiin sijaisvanhempiin ja muutti pian kaakkoon. Sijaisvanhemmat alkoivat ajaa isän asunnolle ja hakea pikkutyttöjä vierailuille. Vanhin lapsi oli kertonut äidilleen ja isoäidilleen kahteen eri otteeseen, että sijaisisisä ahdisteli häntä.
Tänä päivänä viiden vuoden jälkeen tällä rakastavalla, huolehtivalla verisukulaismummolla ei ole edes vierailuoikeutta lasten kanssa. Pikkutytöt ovat mielestäni pysyvästi traumatisoituneet, ja tyttöjen nuori äiti oli niin järkyttynyt järkytyksestä, kun tytöt otettiin häneltä ensimmäisen kerran pois, ettei hän ole koskaan täysin toipunut. Äidillä on oikeuksia, mutta isällä on edelleen lasten huoltajuus.
Tämän tapauksen aikana ja käsitellessäni useita muita perhe- ja lapsipalveluiden osaston (DFCS) huonosti hoidettuja tapauksia olen työskennellyt muiden epätoivoisten vanhempien kanssa eri puolilla Georgian osavaltiota ja monissa muissa osavaltioissa, koska heidän lapsensa on viety ilman syytä eikä heillä ole ketään, jonka puoleen kääntyä. Olen nähnyt häikäilemätöntä käytöstä monilta sosiaalityöntekijöiltä, sosiaalityöntekijöiltä, tutkijoilta, asianajajilta, tuomareilta, terapeuteilta ja muilta, kuten niiltä, jotka ”hakevat” lapsia. Olen ollut tyrmistynyt siitä, mitä olen nähnyt ja kuullut uhreilta eri puolilla tätä maata.
Tässä raportissa olen keskittynyt pääasiassa Georgian perhe- ja lapsipalveluiden osastoon (DFCS). Uskon kuitenkin, että lastensuojelupalveluista on tullut valtakunnallisesti korruptoituneita ja että koko järjestelmä on korjauskelvottoman rikki. Olen vakuuttunut siitä, että vanhempia ja perheitä olisi varoitettava vaaroista.
Lasten suojelupalvelujen osastosta, joka Georgiassa tunnetaan nimellä Department of Family and Children Services (DFCS) ja muissa osavaltioissa muilla nimillä, on tullut ”suojeltu imperiumi”, joka on rakennettu lasten ottamiselle ja perheiden erottamiselle. Tämä ei tarkoita sitä, etteikö olisi olemassa niitä lapsia, jotka on vietävä pois kurjista tilanteista ja jotka tarvitsevat suojelua.
Tässä kertomuksessa käsitellään kuitenkin lapsia ja vanhempia, jotka ovat joutuneet ”laillisen kidnappauksen”, tehottomien toimintatapojen ja sellaisen viraston vankeuteen, joka tietyissä tapauksissa ei poistanut lasta (tai lapsia), kun lapsi kärsi kidutusta ja pahoinpitelyä.
Eräässä piirikunnassa piirikunnassani järjestin tapaamisen, johon osallistui 37 perhettä ja jossa he pystyivät puhumaan vapaana ja pelotta. Nämä köyhät vanhemmat ja isovanhemmat puhuivat tuskallisista, sydäntä särkevistä kohtaamisistaan DFCS:n kanssa. Heidän kärsimyksensä oli musertavaa. He itkivät ja itkivät. Jotkut eivät tienneet, missä heidän lapsensa olivat, eivätkä olleet nähneet heitä vuosiin. Olin nähnyt ”Gestapon” työskentelevän ja todistanut petollisia olosuhteita, joissa lapsia vietiin keskellä yötä, sairaaloista, koulubusseista ja kodeista. Eräässä piirikunnassa viraston osastolla toimi yksityinen huumetestausyritys, joka vaati vanhemmilta ja yksityishenkilöiltä monia, monia huumetestejä voiton tavoittelemiseksi. Se on tienannut jo yli 100 000 dollaria.
Paljastumisen vuoksi useat työntekijät tässä nimenomaisessa toimistossa saivat potkut. Nyt heidät on kuitenkin palkattu uudelleen joko naapurimaakuntiin tai taas samaan maakuntaan. Nyt saamieni puhelujen mukaan olosuhteet kyseisessä piirikunnassa ovat palaamassa samoihin käytäntöihin, joita heillä oli ennen kuin heidän pahat tekonsa paljastuivat.
Työskenneltyäni luultavasti 300 tapauksen parissa osavaltion laajuisesti ja nyt satojen ja satojen tapausten parissa eri puolilla maata ja lähes jokaisessa osavaltiossa olen vakuuttunut siitä, että lastensuojelupalvelujärjestelmässä ei ole minkäänlaista vastuullisuutta eikä tilivelvollisuutta.