Mitä on neuroterapia & Miten se voi auttaa parantamaan keskittymistä, mielialaa & aivojen suorituskykyä?

Neuroterapia on lähestymistapa ahdistuksen, masennuksen, aivosumun ja väsymyksen kaltaisten ongelmien terapiaan, joka kohdistuu aivotilojen muuttamiseen. Termi sisältää neurofeedbackin ja biofeedbackin, joilla pyritään uudelleenkouluttamaan aivoja joko kehittämällä uusia taitoja tai lisäämällä aivojen kuntoa ja suorituskykyä harjoittelun avulla. Mutta neuroterapia kattaa myös aivojen stimulaatiotekniikoiden käytön, kuten transkraniaalisen tasavirtastimulaation (tDCS), audiovisuaalisen entrainmentin (AVE tai AVS) ja kraniaalisen sähköstimulaation (CES).

Neuroterapia perustuu ajatukseen, että se, miten ajattelemme, tunnemme ja toimimme, heijastuu fysiologisiin toimintoihimme, erityisesti aivoihin ja hermostoon. Masennuksen ja ahdistuksen kaltaiset ongelmat ovat seurausta siitä, että aivot juuttuvat sopeutumattomiin tiloihin ja malleihin. Usein nämä epäsuotuisat mallit ovat jossakin mielessä opittuja – olet esimerkiksi ehdollistunut ahdistumaan ja panikoimaan, kun sinun on noustava täpötäyteen junaan tai bussiin. Neuroterapia avaa mahdollisuuden uuteen oppimiseen ja luo uusia aivoratoja, jotka palvelevat meitä paremmin.

Koska neuroterapia liittyy oppimiseen, sen aikaansaamat muutokset ovat pysyviä (terapiajakson jälkeen), ja neuroterapia on yleensä turvallista ja vain vähän invasiivista.

Sovellukset & Neuroterapian hyödyt

Mutta yksinkertaisimmillaan neuroterapia tähtää aivojen suorituskyvyn parantamiseen. Yleisiä sovelluksia ovat:

• stressin lievittäminen ja ahdistuksen (myös paniikin)
• mielialan parantaminen ja emotionaalisen sietokyvyn rakentaminen
• huomion, keskittymisen, keskittymisen ja muiden toimeenpanevien toimintojen osa-alueiden parantaminen
• kognitiivisen suorituskyvyn ja oppimisen parantaminen
• motivaation ja energian lisääminen sekä mielihalujen, tottumuksen ongelmien ja addiktioiden hallitsemisen opettelu.

Tärkeä vastuuvapauslauseke: En ole henkilökohtaisesti pätevä lääkäri enkä väitä tarjoavani hoitoa lääketieteellisiksi häiriöiksi luokiteltuihin asioihin (esimerkiksi masennus ja ADHD).

Miten neuroterapia toimii?

Neuroterapian strategiana on stimuloida neuroplastista muutosta eli aivosolujen rakenteen ja/tai toiminnan muutosta. Tyypillisesti neuroplastinen muutos tarkoittaa jollakin tavalla neuronien ”uudelleenkytkentää”. Tämä muutos voi olla joko sisäisesti tai ulkoisesti ohjattu (eli ajuri tai laukaisija voi olla aivoissa itsessään tai se voi tulla jostain aivojen ulkopuolisesta ärsykkeestä).

Psykiatri ja tutkija Norman Doidge on neuroplastisuuden tunnustettu auktoriteetti, ja tuoreessa kirjassaan ”The Brain’s Way of Healing” hän luettelee viisi neuroplastisen paranemisen osatekijää (kaikkien niistä ei tarvitse olla läsnä kaikissa tapauksissa):

1. Yleinen solujen paraneminen

Tapauksissa, joissa on kyse (esimerkiksi) traumaattisesta aivovammasta tai myrkyllisestä loukkaantumisesta (esim. raskasmetallien myrkyllisyydestä), ensimmäisenä on elvytettävä yleinen solutoiminta sekä neuroneissa että glioissa (jotka ovat aivojen tukisoluja).

2. Neurostimulaatio

Tohtori Doidgen mielestä tarvitaan jonkinlaista ärsykettä, jonka avulla voidaan herättää uudelleen henkiin aivojen piirejä, jotka ovat tulleet horrostamaan. Hän antaa kirjassaan useita esimerkkejä, mukaan lukien matala-intenttinen laaser-valo (soft lazer tai cold lazer) ja tarkoituksellinen ajattelu ja käyttäytyminen (ts. sisäisesti ohjattu neuroplastinen muutos). Luettelen muutamia lisää myöhemmin tässä artikkelissa.

3. Neuromodulaatio

Aivot voivat moduloida omaa toimintaansa – tasapainottelemalla kiihottumista ja estämistä. Tohtori Doidge kuvaa tätä äänekkäiden aivojen hiljentämiseksi ja aivojen ”signaali-kohinasuhteen” parantamiseksi.

4. Neuro-relaksaatio

Nukkuminen on tärkeää aivojen paranemisen kannalta – syvässä unessa aivojen tiedetään käyvän läpi eräänlaisen solujen puhdistusprosessin.

5. Neurodifferentiaatio ja oppiminen

Toipuneet aivot pystyvät nyt aloittamaan menetettyjen toimintojen uudelleenoppimisen. Kaikkiin oppimisprosesseihin liittyy neuroplastinen muutos, kuten tohtori Doidge osoitti ensimmäisessä kirjassaan ”Aivot, jotka muuttavat itseään”.

Neuroterapian tyypit

Toistaakseni aiemmin esittämäni seikan, neuroplastisuus voi olla joko sisäisesti tai ulkoisesti ohjattua. Tämä tarkoittaa karkeasti ottaen, että neuroterapiaa on kahta tyyppiä:

• Oppimiseen, ehdollistumiseen ja harjoitteluun perustuva neuroterapia (eli johon liittyy sisäisesti ohjattu neuroplastinen muutos). Biofeedback ja neurofeedback ovat näkyviä esimerkkejä (näistä lisää jäljempänä). Näihin menetelmiin voi sisältyä taitojen kehittämistä tai ”aivojen kunnon” parantamista harjoittelun avulla (ikään kuin eräänlaista aivojen voimaharjoittelua) tai jokin näiden kahden yhdistelmä. Tohtori Doidgen neuroplastisen paranemisen viiden elementin kannalta tämäntyyppinen neuroterapia liittyy todennäköisesti pääasiassa vaiheeseen 5, neurodifferentiaatioon ja oppimiseen, mutta siihen vaikuttavat myös neuromodulaatio ja neurorelaksaatio.
• Aivojen stimulaatioon perustuva neuroterapia (eli ulkoisesti ohjattu neuroplastisuus). Tohtori Doidgen järjestelmässä neurostimulaatio on selvästi hallitseva elementti – mutta se ei tarkoita, etteivätkö muutkin elementit osallistuisi siihen.

Ajatukseni on, että aivostimulaatio vetää (tai työntää) aivot pois tottumuksellisesta kuviosta tai tilasta (joka voi olla ”juuttunut” tila tai epäsopeutuva kuviotyyppi), jolloin aivojen luontainen kyky itsesäätelyyn tai itsetasapainottamiseen, tai jopa itsestään parantumiseen, käynnistyy. Toisin sanoen stimulaatio on eräänlainen stressitekijä, josta aivot luonnollisesti ”toipuvat” parhaan kykynsä mukaan.

Prosessi voi olla samansuuntainen kuin muutkin muutoksen muodot – jos esimerkiksi menet kuntosalille ja nostat painoja, rasitat lihaksia aiheuttaen pieniä vaurioita. Seuraavien tuntien ja päivien aikana lihakset paranevat itsestään, ehkä kasvavat takaisin aiempaa vahvemmiksi (varsinkin jos toistat harjoituksen).

Jos tämä on todellakin mekanismi, se auttaisi selittämään, miksi niin monilla eri stimulaatiomuodoilla näyttää olevan samanlaisia hyötyjä. Otetaan yksi esimerkki, tDCS, jonka selitän tarkemmin jäljempänä. Tässä tekniikassa käytetään tyypillisesti jännitettä vasemmalta aivopuoliskolta oikealle. Entä jos elektrodit asetetaan ”väärinpäin”? Voiko siitä olla haittaa? Kysyin tätä asiaa tuntevalta henkilöltä, ja ilmeisesti sillä on silti hyödyllinen vaikutus, mutta se on hitaampi kuin ”oikein” päin.

Esimerkkejä neuroterapiasta

1. Neurofeedback & Biofeedback

Biofeedback on harjoitteluväline, joka mittaa jonkinlaista fysiologista aktiviteettia kehossa ja palauttaa muuttuvan signaalin reaaliajassa, mikä luo mahdollisuuden kehittää suurempaa itsetuntemusta ja myös oppia vaikuttamaan fysiologiaan toivottuun suuntaan.

Neurofeedback on biofeedbackin muoto, joka perustuu aivojen aktiivisuuden välittömään mittaamiseen, kuten EEG:hen. (Kuvaan EEG-neurofeedbackia tarkemmin tässä artikkelissa.)

Yksiselitteisesti biofeedback ja neurofeedback ovat sisäisesti ohjatun neuroterapian muotoja, vaikka voi olla, että itse harjoittelusessio on eräänlainen stimulaatio, joka jossain mielessä rasittaa aivoja ja saa aikaan ”palautumisen”.

Johtava neurofeedback-harjoittaja, tohtori Paul Swingle, on kehittänyt tekniikan, jota hän kutsuu ”brain driving” -tekniikaksi ja jossa aivojen stimulaatio yhdistetään palautteeseen (toisin sanoen stimulaatio on riippuvainen tietystä aivojen tilasta).

2. Aivostimulaatio

Aivostimulaatioon perustuva neuroterapia voi olla monenlaista.

tDCS – Transkraniaalinen tasavirtastimulaatio

tDCS:ssä päänahkaan kohdistetaan tasavirtajännite (vakiojännite) siten, että aivot aktivoituvat (tai neuronien eksitoituvuus lisääntyy) tai ne inhiboituvat kosketuskohdissa. Tarvitaan kaksi elektrodia, joiden välillä kulkee sähkövirta. Toinen tai molemmat voivat olla päässä (toinen voi olla lähellä, esim. olkapäässä). Pieni virta (noin 1 milliampeeri) voidaan tuntea kevyenä pistelynä.

Lääkäri voi valita, mihin kohtaan elektrodit sijoitetaan (ja siten, mitä osaa aivoista stimuloidaan), ja hän voi kääntää napaisuuden, jolloin aivot joko aktivoituvat tai estyvät.

Tekniikka on huomattavan yksinkertainen ja edullinen – markkinoilla on nykyään useita kuluttajalaitteita (tunnetuin lienee Focus tDCS.) Tyypillisesti noin kymmenen istuntoa voidaan tehdä muutaman viikon aikana.

TDCS:n alustavat tutkimukset viittaavat huomattavan lupaaviin tuloksiin – vaikkakin sitä on vielä pidettävä kokeellisena hoitona. Tutkimukset ovat esimerkiksi osoittaneet, että se auttaa masennukseen. Vaikka (tietääkseni) ei ole näyttöä sen vaarallisuudesta, pitkäaikaisvaikutuksia ei oikein tunneta.

Audio-visuaalinen entrainointi (AVE)

Audio-visuaalinen entrainointi (AVE) käyttää pulssimaista valoa ja ääntä aivotoiminnan muutosten aikaansaamiseksi. Tämä tekniikka tunnetaan myös nimellä Audio Visual Stimulation (AVS), ja se herättää aivojen luonnollisen taajuutta seuraavan vasteen, mikä tarkoittaa, että aivoaallot (EEG) seuraavat (tai myötäilevät) stimulaation rytmiä – esimerkiksi valon ja äänen pulssittaminen 10 Hz:n taajuudella (kymmenen kertaa sekunnissa) stimuloi alfa-EEG:n aktiivisuutta (koska 10 Hz on alfa-alueella).

Todisteet viittaavat siihen, että AVE voi aikaansaada muutoksia aivojen hermovälittäjäaineissa (esim.esim. serotoniini, endorfiinit) ja myös aivoverenkierrossa (jonka havaitaan usein muuttuneen aivojen häiriöissä).

AVS voi olla hyödyllinen lisä biofeedbackin ja neurofeedbackin rinnalla.

CES – kraniaalinen sähköstimulaatio

Kraniaalinen sähköstimulaatio (CES) – joka tunnetaan myös nimellä kraniaalinen sähköhoito tai kraniaalinen sähköhoitostimulaatio – on tDCS:n kaltainen siinä mielessä, että siinä aivoihin kohdistetaan sähköinen ärsyke. Mutta sen sijaan, että käytettäisiin vakiojännitettä, käytetään vaihtovirtaa tai pulssivirtaa. Elektrodit kiinnitetään tyypillisesti korvalehtiin.

CES kehitettiin ensimmäisen kerran 1940-luvun lopulla, ja se on nykyään varsin vakiintunut näyttöön perustuvaksi hoidoksi. Yksi tunnetuimmista ja parhaiten tutkituista CES-tuotteista on Alpha-Stim. Tämä laite käyttää ainutlaatuista, monimutkaista, patentoitua aaltomuotoa. (Nimi Alpha-Stim juontaa juurensa havainnosta, jonka mukaan se lisää alfa-EEG-aktiivisuutta). Yli sata riippumatonta tutkimustulosta (mukaan lukien kaksoissokkotutkimukset – ks. grafiikka alla) tukevat Alpha-Stimin tehoa ahdistukseen, stressiin, masennukseen, päänsärkyyn ja migreeniin sekä unettomuuteen. Yhdysvalloissa Alpha-Stimillä on FDA:n hyväksyntä lääkinnällisenä laitteena tietyissä olosuhteissa. Tutkimusten mukaan Alpha-Stim nostaa merkittävästi aivokemikaalien, erityisesti serotoniinin (mitattuna aivo-selkäydinnesteestä) ja beetaendorfiinien (jotka liittyvät mielihyvään) tasoja.

Miten pääset neuroterapiaan

Kaikkia mainitsemiani neuroterapian muotoja voi kokeilla kotona kuluttajalaitteilla kohtuullisin kustannuksin. Toisin sanoen niitä pidetään yleisesti turvallisina ja (suhteellisen) ei-invasiivisina. Henkilökohtaisesti olen sitä mieltä, että tiettyä varovaisuutta on syytä noudattaa. Kaikella, millä voi olla myönteinen vaikutus aivotoimintaan, voi mahdollisesti olla myös haitallinen vaikutus, jos sitä käytetään väärällä tavalla tai väärään aikaan. Neuroterapian vaikutus aivoihin riippuu jossain määrin siitä, missä tilassa aivot ovat. Jos aivot ovat herkässä, hauraassa tai yliherkässä tilassa, millä tahansa neuroterapialla voi olla kielteisiä seurauksia. Tästä huolimatta pidän hyvin epätodennäköisenä, että se aiheuttaisi pysyviä haittoja.

Kuinka voin auttaa

Oma ammattikäytäntöni perustuu biopalautteeseen (ja erityisesti hengitykseen liittyviin biopalautemuotoihin) sekä jonkin verran neurofeedbackiin. En järjestä aivostimulaatioistuntoja toimistossani, pohjimmiltaan siksi, että (i) ammattivakuutukseni ei kata sitä ja (ii) on niin halpaa ostaa laite, jota voi kokeilla itse. Minulla on kuitenkin hyvin pieni määrä laitteita vuokrattavana.

Asiakkaille, jotka haluavat kokeilla neuroterapian ja aivostimulaation muotoja kotonaan, voin tarjota ohjeita siitä, mikä protokolla voisi toimia parhaiten yksinkertaisen EEG-arvioinnin perusteella. (Lisätietoja EEG-arvioinnista on tässä artikkelissa.) Protokollalla tarkoitan nimenomaista valintaa siitä, miten neuroterapiaa sovelletaan – useimmissa neuroterapian muodoissa hoitajan on tehtävä joitakin päätöksiä. Esimerkiksi tDCS:n kohdalla, mihin elektrodit tulisi sijoittaa päänahassa? Tai AVE:n kanssa, millä taajuudella stimulaatiota pitäisi antaa? EEG-neurofeedbackin kanssa, mitä EEG:n osa-aluetta pitäisi harjoittaa ja missä osassa päätä? Nämä päätökset eivät ole suoraviivaisia.

Vaikka voin antaa jonkin verran ohjeita (arvioinnin perusteella), päätös neuroterapialaitteen kokeilemisesta itsellesi on lopulta sinun. Neuvoni on, että opi ensin niin paljon kuin voit, ja tee ainakin tietoon perustuva valinta.

Artikkelit Etusivu