”Pieni askel ihmiselle, suuri harppaus ihmiskunnalle” olisi saattanut muuttua dramaattisen erilaiseksi ilman astronautti Buzz Aldrinin kekseliäisyyttä, kun hän esti katastrofin yksinkertaisella huopakynällä.
Apollo 11:n historiallisen, 20. heinäkuuta 1969 tapahtuneen kuukävelyn jälkeen Aldrin ja Neil Armstrong valmistautuivat palaamaan komentoon kuumoduulista, kun he huomasivat, että yhden tuuman mittainen moottorivarren katkaisijakytkin oli katkennut kojelaudasta.
Kirjassaan Magnificent Desolation: The Long Journey Home Home from the Moon, Aldrin muistelee havainneensa kuumoduulin lattialla jotain, joka ei kuulunut sinne.
”Katsoin tarkemmin ja tärähdin hieman”, hän kirjoittaa. ”Siellä pölyn päällä lattialla hytin oikealla puolella makasi katkaisijakytkin, joka oli katkennut.”
Mietiskellen, mistä kytkin oli tullut, hän katsoi kojelaudan katkaisijarivejä. Sitten hän ”nielaisi lujaa”.
Lunar Module -lentäjä Buzz Aldrin avaruuslennolla Apollo 11:llä heinäkuussa 1969.
SSPL/Getty Images
”Rikkinäinen kytkin oli katkennut moottorin käsivarren katkaisijasta, yhdestä elintärkeästä katkaisijasta, jota tarvittiin, jotta sähkövirta voitiin välittää nousumoottorille, joka nostaisi Neilin ja minut pois Kuusta”, hän kirjoittaa.
LUE LISÄÄ: 8 Little-Known Facts About the Moon Landing
Jollain tapaa hänen tai Armstrongin on täytynyt vahingossa törmätä kytkimeen ahtaassa tilassa, jossa heillä oli mukanaan raskaat reput. ”Riippumatta siitä, miten katkaisijan kytkin oli katkennut, katkaisija oli työnnettävä takaisin sisään, jotta nousumoottori syttyisi ja pääsisimme takaisin kotiin”, hän kirjoittaa.
Rikkoutuneesta kytkimestä raportoitiin lennonjohtoon, mutta kiukuttelevan yön yrittämisen jälkeen Houston ei ollut seuraavana aamuna keksinyt ratkaisua.
”Tutkittuani sitä tarkemmin ajattelin, että jos löytäisin LM:stä jotain, jonka voisin työntää virtapiiriin, se voisi kestää”, Aldrin kirjoittaa. ”Mutta koska se oli sähköinen, päätin, etten työnnä sormeani sisään tai käytä mitään, jonka päässä oli metallia. Minulla oli pukuni olkataskussa huopakynä, joka saattaisi toimia.
”Siirrettyäni lähtölaskentamenetelmää parilla tunnilla eteenpäin siltä varalta, että se ei toimisi, työnsin kynän pieneen aukkoon, jossa katkaisijan kytkimen olisi pitänyt olla, ja työnsin sen sisään; totta tosiaan, katkaisija piti. Olimme sittenkin pääsemässä pois kuusta. Vielä tänäkin päivänä minulla on rikkinäinen katkaisijan kytkin ja huopakynä, jolla sytytin moottorimme.”
Buzz Aldrin ja Neil Armstrong harjoittelevat kuumoduulin pienoismallissa vuonna 1967 valmistautuessaan Apollo 11:n Kuuhun suuntautuvaan matkaan.
Ralph Morse/The LIFE Picture Collection/Getty Images
Jos moottorivarren katkaisin olisi jäänyt auki, Armstrong ja Aldrin olisivat todennäköisesti juuttuneet jumiin, sanoo Nasan päähistorioitsija William Barry.
”Jos huopakynä ei olisi toiminut, olen varma, että lennonjohto ja miehistö olisivat tehneet kovasti töitä löytääkseen muita keinoja sulkea virtapiiri, jotta nousumoottori olisi voitu käynnistää”, hän sanoo. ”Tilanne oli kuitenkin vakava – niin vakava, että myöhempiin kuumoduuleihin asennettiin katkaisijoiden yläpuolelle suojus vastaavanlaisen ongelman estämiseksi.” ”Tämä oli kuitenkin vakava tilanne.”
LUE LISÄÄ: Barry sanoo, että Apollo-ohjelman aikana lennonjohto ja astronautit suorittivat tuhansia simulaatioita, ja simulaatioryhmä oli ”melko ovela” keksimään ongelmia, joita astronautit joutuivat käsittelemään.
”En ole tietoinen siitä, että tätä nimenomaista skenaariota olisi simuloitu, mutta simulaattoreissa vietettyjen tuntien aikana opittu syvällinen järjestelmätuntemus – ja astronauteille ja maahenkilökunnalle kehitetyt tekniikat ongelmien läpikäymiseksi – olisi hyödyttänyt heitä hyvin, jos olisi tarvinnut tehdä lisätyötä rikkoutuneen ’moottorivarren’ katkaisijan korjaamiseksi”, hän sanoo.
Monissa noista simulaatioista, Barry huomauttaa, oli kyse komentomoduulin manöövereistä kohtaamisen loppuun saattamiseksi siinä tapauksessa, että kuumoduulin nousuvaiheessa olisi ollut ongelmia oikealle kiertoradalle pääsemisessä.
”Kuten simulaattoriharjoittelulle on tyypillistä, miehistöt olisivat harjoitelleet laukaisu- ja telakoitumismanööveriä useita kertoja – ja tavallisesti samalla joutuivat selviytymään jostakin simuloidusta vikaantumisesta”, hän sanoo. ”Varsinaisen tehtävän lentäminen oli (yleensä) paljon helpompaa kuin ne kymmenet kerrat, jotka he olisivat harjoitelleet tätä tiettyä manöveriä simulaattorissa.”
Mutta Barry sanoo, että komentomoduuli ei pystynyt ratkaisemaan ongelmaa, jos kuumoduuli ei päässyt pois pinnalta. ”Joten nousumoottorin vikaantuminen olisi ollut kriittinen ongelma”, hän sanoo.
