Meidän galaksimme ja 100 000 naapurigalaksia syöksyvät kohti massiivista pistettä maailmankaikkeudessa, joka tunnetaan nimellä ”Suuri Vetovoima”. Tämä avaruuden alue on noin 220 miljoonan valovuoden päässä, ja tiedemiehet kutsuvat sitä gravitaatioanomaliaksi. Kuinka massiivinen ja voimakas tämä alue on? Ota huomioon, että Linnunradan 300 miljardista tähdestä suurin osa on paljon Aurinkoamme pienempiä. Suurella vetovoimatekijällä uskotaan olevan kvadriljoonan auringon massa.
Aluksi meidän on asetettava tilanne valmiiksi toteamalla, että maailmankaikkeus laajenee. Se on laajentunut alkuräjähdyksestä lähtien ja kasvaa 2,2 miljoonaa kilometriä tunnissa. Se tarkoittaa, että meidän galaksimme ja naapurigalaksimme Andromedan pitäisi myös liikkua tuota nopeutta, eikö niin? Ei aivan.
1970-luvulla laadimme yksityiskohtaisia karttoja maailmankaikkeuden kosmisesta mikroaaltotaustasta (CMB, Cosmic Microwave Background) ja huomasimme, että Linnunradan toinen puoli oli lämpimämpi kuin toinen. Tämä oli yllättävä havainto muuten homogeenisessa maailmankaikkeudessa. Ero oli alle yhden asteen sadasosan luokkaa, ja silti se riitti kertomaan meille, että liikumme 600 kilometrin sekuntinopeudella suoraan kohti Centauruksen tähdistöä. Tätä 600 km/s nopeutta kutsutaan omituiseksi nopeudeksemme – liikkeeksi, joka on erilainen kuin Hubble-virtauksen mittaama liike, joka selittää galaksien välisen tilan kasvamisen maailmankaikkeuden luonnollisen laajenemisen aikana.
Muutamaa vuotta myöhemmin saimme selville, ettemme olleet vain me, vaan kaikki satojen miljoonien valovuosien etäisyydellä meistä kulki myös samaan suuntaan.
Vain yksi asia voisi vastustaa laajenemista näin valtavien etäisyyksien yli, ja se on painovoima. Esimerkiksi Andromedan pitäisi liikkua meistä poispäin ja silti törmäämme siihen 4 miljardin vuoden päästä. Tarpeeksi suuri massa voi taistella laajenemista vastaan.
Tutkijat arvelivat aluksi, että tämä erikoinen nopeus johtuu siitä, että sijaitsemme aivan Neitsyen superjoukon laitamilla, joka saattaa vetää meitä puoleensa. Mutta vaikka se koostuu 1 300 galaksista, se ei silti ollut tarpeeksi massiivinen aiheuttaakseen poikkeamia. Vaikka suuntaamme kohti Neitsyt-superklusteria, se johtuu samasta ilmiöstä kuin törmäyksemme Andromedan kanssa – ryhmien ja klustereiden luonnollisesta tiivistymisestä.
Miksi meidän on niin vaikea yksinkertaisesti katsoa ja nähdä tätä salaperäistä Suurta vetovoimatekijää?
Ympärillämme on osa maailmankaikkeutta, joka ei näy, koska oma galaksimme estää näkymämme. Linnunradan näkyminen yötaivaalla on kieltämättä kaunista, mutta se on myös este tähtitieteilijöille, jotka yrittävät tulkita, mitä sen takana on. Tämä 20 prosenttia maailmankaikkeudesta, jonka galaksimme sulkee pois, sattuu olemaan juuri siellä, missä Suuri vetovoimatekijä on, ja se on nyt kaasujen, pölyn ja tähtien peitossa. Tätä aluetta kutsutaan välttämisvyöhykkeeksi. Ainoa tapa ohittaa se on käyttää röntgen- ja infrapunavaloa, vaikka nämä menetelmät eivät anna meille kaikkein selkeimpiä kuvia.
Havaitsimme, että välttämisvyöhykkeen takana oli galaksien superjoukko – joka tunnetaan nyt nimellä Norma-klusteri – eräällä Suuren Vetovoiman alueella 150 miljoonan valovuoden päässä. Ja sen takana 650 miljoonan valovuoden päässä oli vielä massiivisempi superjoukko, joka sisälsi 10 000 Linnunradan galaksin massan. Tämä Shapleyn superklusteri on yksi suurimmista asioista havaittavassa maailmankaikkeudessa.
”Superklusteri” ei ole vain kokoelma galakseja, vaan pikemminkin avaruuden osa, jossa kaikki alueen galaksit suuntaavat kohti yhteistä keskusta. Tämän määritelmän mukaan Neitsyt-superjoukko ei ole oma kohteensa, vaan se on sen sijaan varsi paljon suuremmassa rakenteessa – Laniakea-superjoukossa.
Suuren Vetovoiman uskotaan olevan juuri tämän meidän galaksistamme ja 100 000 muusta galaksista koostuvan superjoukon gravitaatiokeskus. Suuri Vetovoima ei siis ole varsinainen taivaankappale, vaan paikka, johon kaikki muu kerääntyy kuin kulhon pohjalle.
Muiden teorioiden mukaan Suuri Vetovoima on pimeän energian yhtymäkohta tai ylitiheä alue, jolla on valtava gravitaatiovoima. Jotkut tiedemiehet uskovat, että tämä on vain esimakua maailmankaikkeuden lopullisesta lopusta. Big Crunchissa maailmankaikkeus tiivistyy muutaman biljoonan vuoden kuluttua, kun laajeneminen hidastuu ja alkaa kääntyä. Tämä johtaisi jonkin ajan kuluttua supermassiiviseen mustaan aukkoon, joka söisi kaiken, myös itsensä.
Onko Suuri Vetovoima siis uhka meille?
Ei oikeastaan. Laajeneminen voittaa tässä tapauksessa tiivistyvät maailmat. Omituinen nopeus on vain 20 % siitä, mitä sen pitäisi olla, jotta kohtalomme olisi sinetöity Suuren Vetovoiman kanssa. Kaikki mikä ei ole pieniä klustereita pyrkii hajoamaan, jopa valtava Laniakea joka jonain päivänä laimenee ja hajoaa superklusteriksi. Laajenemisvauhdillamme emme oikeastaan koskaan pääse kosketuksiin salaperäisen Suuren Vetovoiman kanssa, vaikka jatkammekin sen tutkimista.