Aluksi italialainen fasismi edisti välimerellisyyden muunnelmaa, joka Sergin välimerellisyyskannan tavoin katsoi, että Välimeren alueen kansoilla ja kulttuureilla oli yhteinen historiallinen ja kulttuurinen side. Aluksi tämä muunnelma vältti enimmäkseen eksplisiittisiä rodullisia konnotaatioita; sen kannattajat hylkäsivät usein biologisen rasismin ja korostivat sen sijaan pikemminkin Välimeren kansojen kulttuuristen kuin rodullisten näkökohtien merkitystä. Implisiittisesti tämä välimerilaisuuden muoto kuitenkin asetti Välimeren rodun ja Välimeren kulttuurit ylivertaisiksi luoteisiin ja ”pohjoismaisiin” eurooppalaisiin ryhmiin nähden, mukaan lukien luoteiseurooppalaiset, germaaniset ja pohjoismaiset kansat. Tämä välimerilaisuuden ”puolustava” muoto syntyi enimmäkseen vastauksena tuolloin suosittuun pohjoismaisuuden teoriaan, joka oli tuohon aikaan suosittu rotuteoria luoteiseurooppalaisten ja germaanisten rotuteoreetikoiden sekä Yhdysvaltojen kaltaisissa maissa asuvien luoteiseurooppalaista syntyperää olevien rotuteoreetikoiden keskuudessa ja jossa ei-pohjoismaiset kansat, mukaan luettuina jotkin italialaiset ja muut Välimeren alueen kansat, katsottiin rodullisesti alisteisiksi pohjoismaisille, arjalaisille tai germaanisille kansoille.
Vuonna 1921 Bolognassa pitämässään puheessa Benito Mussolini totesi, että ”Fasismi syntyi… tämän meidän arjalaisen ja välimerellisen rotumme syvällisestä, ikiaikaisesta tarpeesta.”:11 Tässä puheessaan Mussolini viittasi italialaisiin indoeurooppalaisen arjalaisen rodun välimerellisenä haarana indoeurooppalaista perimää olevien ihmisten merkityksessä eikä niinkään kuuluisammassa pohjoismaisessa merkityksessä, jota natsit ajoivat. 39 Italialainen fasismi korosti, että rotu oli sidoksissa henkisiin ja kulttuurisiin perusteisiin, ja se määritteli henkisiin ja kulttuurisiin tekijöihin perustuvan rotuhierarkian.:39 Mussolini torjui nimenomaisesti käsitykset siitä, että biologisesti ”puhtaita” rotuja olisi ollut olemassa nykyaikana.
Italialainen fasismi torjui jyrkästi pohjoismaisen ja natsien käsityksen arjalaisesta rodusta, jossa ihannoitiin ”puhtaita” arjalaisia siten, että heillä oli tietyt pohjoismaisiksi määritellyt fyysiset piirteet, kuten vaalea iho tai vaaleat hiukset, piirteet, jotka olivat harvinaisia Välimeren alueen ja italialaisten ihmisten ja niin sanotun Välimeren-rodun usein oliivin väristen jäsenten keskuudessa.”:188 Mussolinin ja muiden italialaisten fasistien vastenmielisyys pohjoismaalaisuutta kohtaan johtui saksalaisten ja anglosaksisten pohjoismaalaisten, jotka pitivät Välimeren alueen kansoja rodullisesti rappeutuneina, tällaisten teorioiden olemassaolosta.:188 Sekä pohjoismaisuutta että biologista rasismia pidettiin usein yhteensopimattomina varhaisen italialaisen fasistisen filosofian kanssa tuohon aikaan; pohjoismaisuus asetti luonnostaan italialaiset ja muut Välimeren alueen ihmiset saksalaisten ja luoteis-eurooppalaisten alapuolelle ehdottamassaan rotuhierarkiassa, ja varhaiset italialaiset fasistit, Mussolini mukaan luettuna, pitivät rotua usein pikemminkin kulttuurisena ja poliittisena keksintönä kuin biologisena realiteettina, tai he näkivät fyysisen rodun jonakin, joka voitiin voittaa kulttuurin avulla. Barissa vuonna 1934 pitämässään puheessa Mussolini toisti suhtautumisensa pohjoismaisuuteen: ”Kolmenkymmenen vuosisadan historian perusteella meidän on katsottava suurimmalla säälillä tiettyjä oppeja, joita Alppien tuolla puolen saarnaavat niiden jälkeläiset, jotka olivat lukutaidottomia, kun Roomassa oli Caesar, Vergilius ja Augustus.”
Natsi-Saksan vaikutus ja ”pohjoismainen” välimerellisyys Muokkaa
30-luvun loppupuolelta toisen maailmansodan loppuun asti italialaiset fasistit erosivat toisistaan välimerellisyydestä suhtautumisessaan. Alun perin natsien kaltaisia pohjoismaisia rotuteorioita löytyi vain pieneltä joukolta italialaisia fasisteja, jotka olivat enimmäkseen germanofiilejä, antisemitistejä, antiintellektuelleja ja pohjoisitalialaisia, jotka pitivät itseään pohjoismaisena tai germaanis-lombardialaisena rotuperintönä; useimpien muiden italialaisten fasistien keskuudessa pohjoismaisuus ja ”natsiarjalaisuus” pysyivät ristiriidassa italialaisten fasistien teorioiden kanssa Välimeren alueen kansan suuruudesta. Vuoteen 1938 mennessä, kun fasistisen Italian ja natsi-Saksan liitto vahvistui ja kun natsi-Saksan politiikka ja teoriat vaikuttivat yhä enemmän italialaiseen fasistiseen ajatteluun, monet italialaiset fasistit alkoivat kuitenkin omaksua uudenlaista välimerellisyyttä, joka sekoitti natsi-nordismia ja alkuperäistä välimerellisyyttä. Toisin kuin muut välimerellisyyden muodot, tämä muoto perusti rotunäkemyksensä natsismiin ja väitti italialaisten olevan osa ”valkoista rotua” tai ”valkoista arjalaista rotua” ja hyödynsi valkoista ylivaltaa kolonialismin oikeuttamiseksi.
Vuonna 1938, vain muutamaa kuukautta ennen kuin se loi terässopimuksen liittolaisuudestaan natsi-Saksan kanssa, Italian fasistinen hallitus loi Italian rotulakeja, ja se tunnusti virallisesti, mutta vähitellen, ja hyväksyi rotumyytin italialaisten pohjoismaisesta perimästä ja pohjoismais-välimerellisestä alkuperästä. Giuseppe Bottain päiväkirjan mukaan Mussolini julisti fasistisen puolueen jäsenten kanssa pitämässään kokouksessa, että aiempi välimerellisyyteen keskittyvä politiikka korvattaisiin arjalaisuuteen keskittyvällä politiikalla.:188 Sekä italialainen historioitsija Renzo De Felice kirjassaan La storia degli ebrei italiani sotto il fascismo (1961) että William Shirer teoksessaan The Rise and Fall of the Third Reich (1960) esittävät, että Mussolini antoi Italian rotulakeja ja kääntyi natsien rotuteorioiden puoleen osittain rauhoitellakseen natsi-Saksan liittolaisiaan eikä niinkään tyydyttääkseen aitoa antisemitismiä Italian kansan keskuudessa.
Pohjoismaismielisen natsi-Saksan vaikutusvallan kasvaessa Euroopassa ja Italian fasistihallinnon pyrkiessä yhtenäisyyteen natsi-Saksan kanssa fasistihallinto antoi aiemmin marginaalissa olleille italialaisille pohjoismaalaisille näkyvästi näkyviä asemia Kansallisessa Fasistisessa Puolueessa (PNF), mikä pahensi puolueen alkuperäisten Välimeren kannattajien tilannetta.:188, 168, 146 Julius Evolan kaltaiset merkittävät (ja aiemmin marginaalissa olleet) pohjoismaalaiset torjuivat välimerellisyyden, ja erityisesti Evola tuomitsi ”vaaralliseksi” Sergin yhdistelmän eteläeurooppalaisten ja pohjoisafrikkalaisten välillä.:168 Evola torjui rodun biologisen determinismin, mutta oli henkisen pohjoismaisuuden kannattaja.:168 Suorassa ristiriidassa aikaisempien tai alkuperäisten välimerilaisuuden muotojen kanssa, joissa omaksuttiin ajatus kaikkien Välimeren alueen kansojen yhteisestä alkuperästä tai kulttuurista, rotututkijoiden manifesti (1938) julisti, että Välimeren alueen eurooppalaiset erosivat Välimeren alueen afrikkalaisista ja Välimeren alueen aasialaisista, ja torjui väitteet, joiden mukaan eurooppalaiset Välimeren alueen asukkaat olisivat sukua Välimeren alueen seemiläisille tai hamittisille kansoille.
Vuonna 1941 PNF:n välimerentutkijat esittivät Giacomo Acerbon vaikutuksesta kattavan määritelmän italialaisesta rodusta.146 Nämä pyrkimykset kuitenkin kyseenalaistettiin, kun Mussolini tuki pohjoismaisia hahmoja nimittämällä vankkumattoman henkisen pohjoismaalaisuuden kannattajan Alberto Luchinin Italian rotutoimiston päälliköksi toukokuussa 1941 ja kun Mussolini kiinnostui loppuvuodesta 1941 Evolan henkisestä pohjoismaalaisuudesta.:146 Acerbo ja hänen korkeassa väestö- ja rotuneuvostossaan olevat Välimeren kannattajat pyrkivät saamaan hallinnon takaisin tukemaan välimerellisyyttä tuomitsemalla perusteellisesti rotututkijoiden pohjoismaalaismyönteisen manifestin.:146 Neuvosto tunnusti arjalaiset kielipohjaiseksi ryhmäksi ja tuomitsi manifestin siitä, että siinä kiistettiin esiarjalaisen sivilisaation vaikutus nyky-Italiaan, sanomalla, että manifesti ”on perusteeton ja kiistaton kielto niille antropologisille, etnologisille ja arkeologisille löydöille, joita maassamme on tehty ja tehdään”.:146 Lisäksi neuvosto tuomitsi manifestin siitä, että se ”implisiittisesti” katsoi, että lombardien muodossa Italiaan tunkeutuneilla germaanisilla valloittajilla oli ”italialaista rotua muokkaava vaikutus, joka oli epäsuhtainen valloittajien lukumäärään ja biologiseen ylivaltaan nähden.”:146 Korkea neuvosto väitti, että muinaisten kreikkalaisten ja roomalaisten ilmeinen ylivoima muinaisiin germaanisiin heimoihin verrattuna teki käsittämättömäksi sen, että italialainen kulttuuri olisi velkaa muinaisille germaaneille.:146