Knight Ridderin toimitusjohtajan painajainen kävi toteen
Puheessa vuonna 1996 ilmaistiin olevan huoli yhtiön valtauksesta.
By Dale Kasler — Bee Staff Writer
Monday, March 13, 2006
Knight Ridder Inc. oli vielä muutama vuosi sitten kustannusalan kateus, sen sanomalehdet tuottivat voittoa ja Pulitzer-palkintoja.
Silloin maailma muuttui, ensin vähitellen ja sitten huomattavan nopeasti. Kilpailu koveni. Voitot heikkenivät – mutta Wall Street vaati silti enemmän. Knight Ridder lakkautti työpaikkoja San Jose Mercury Newsissa, Miami Heraldissa ja muissa arvostetuissa lehdissä, mutta tulos ei parantunut tarpeeksi tyydyttääkseen sijoittajia.
Viimein maan toiseksi suurin sanomalehtiketju suostui tiettävästi sunnuntaina siihen, että se myydään noin 4,5 miljardilla dollarilla The McClatchy Co:lle. Sacramentossa toimivalle yhtiölle – yhtiölle, jonka liikevaihto on kolmasosa sen liikevaihdosta, mutta jolla on paremmat kokemukset kilpailevien journalististen ja taloudellisten etujen tasapainottamisesta.
McClatchy, joka julkaisee The Bee -lehteä ja 28 muuta päivittäistä ja ei-päivittäistä sanomalehteä, saattoi olla yllätysvoittaja Knight Ridderin ostotarjouskilpailussa. Knight Ridderin myynti ei kuitenkaan ollut mikään shokki.
Sen kiistelty puheenjohtaja ja toimitusjohtaja Tony Ridder oli jo vuosia kertonut työntekijöilleen, että San Josessa sijaitseva yhtiö oli vaarassa menettää itsenäisyytensä.
”Se oli täydellinen kohde; Tony Ridder on tiennyt tämän jo vuosia, ja siksi hän vaati kannattavuuden parantamista”, sanoi alan analyytikko John Morton, joka johtaa Marylandissa sijaitsevaa Morton Research -yhtiötä. ”Hänen pahin painajaisensa kävi toteen.”
Kolme tekijää oli avainasemassa Knight Ridderin kaatumisessa:
* Yhtiö oli vahvasti riippuvainen suurkaupunkilehdistä, kuten Philadelphia Inquireristä.
Se teki Knight Ridderistä haavoittuvaisen, koska kilpailu mainosrahoista on niin paljon kovempaa suurkaupungeissa, sanoi Tom Bolitho, National Media Associates -nimisen sanomalehtien välitysfirman johtaja.
* Se ei onnistunut vakuuttamaan sijoittajia siitä, että sillä oli pitkän aikavälin kasvustrategia aikana, jolloin kilpailu television, internetin ja muiden lähteiden taholta lisääntyy.
”Se on selviytymistä jatkuvalla amputoinnilla”, sanoi Ken Marlin Marlin & Associatesista, joka on mediakauppoihin erikoistunut newyorkilainen investointipankkitoimisto. ”Knight Ridder on yrittänyt ratkaista ongelmansa leikkaamalla kustannuksia. Kustannuksia leikkaamalla ei pääse perille. Siihen on päästävä tuloja lisäämällä.”
* Knight Ridderillä ei ollut puskuria.
Sillä ei ollut kaksitasoista osakerakennetta, jonka ansiosta McClatchy ja useat muut pörssinoteeratut sanomalehtiyhtiöt ovat pystyneet pitämään Wall Streetin neljännesvuosittaiset vaatimukset loitolla (McClatchyn perhe omistaa esimerkiksi vain 56 prosenttia The McClatchy Co. mutta hallitsee 93 prosenttia äänivallasta, vaikka Knight Ridderin sopimuksen ehdot voivat muuttaa näitä prosenttiosuuksia).
Knight Ridderissä yhtiön sisäpiiriläiset omistivat vain 4,2 prosenttia osakkeista, kun taas todellinen valta lepäsi lähes kokonaan ulkopuolisilla, tunteettomilla osakkeenomistajilla, kuten Private Capital Managementilla, Naplesissa, Flacassa, sijaitsevalla Private Capital Management -yhtiöllä, sijoitusyhtiö, joka vaati marraskuussa ensimmäisen kerran ketjun asettamista myyntiin.
Osakkeiden myyminen yleisölle ilman kaksitasoista rakennetta, kuten Knight Newspapers ja Ridder Publications tekivät 1960-luvun lopulla ennen fuusioitumistaan, toi epäilemättä enemmän rahaa (osakkeenomistajat välttelevät usein osakkeita, joilla on vain vähän tai ei lainkaan äänivaltaa). Mutta se asetti Knight Ridderin törmäyskurssille Wall Streetin kanssa.
”Nämä kaverit saivat isot voitot ja tienasivat paljon rahaa viemällä yhtiönsä pörssiin”, sanoo Conrad Fink, sanomalehtijohtamisen professori Georgian yliopistossa. ”He eivät tienneet tai välittäneet siitä, että he kutsuivat taloonsa suuria yksityisiä pääomasijoitusyhtiöitä, jotka aikoivat painostaa heidän tulevaa johtoaan.”
Knight Ridderin historia juontaa juurensa vuoteen 1892, jolloin entinen vakuutusmyyjä nimeltä Herman Ridder osti New Yorkissa ilmestyneen saksankielisen sanomalehden, StaatsZeitungin. Vuonna 1903 entinen asianajaja Charles Knight osti ohiolaisen Akron Beacon Journalin. Heidän perillisensä ostivat lehdet ja fuusioituivat vuonna 1974.
Vuosien ajan kaikki oli hyvin. 1980-luvulla Miamissa tuolloin sijainnut yhtiö oli kiistatta sanomalehtiketjuista tunnetuin. Philadelphia Inquirer voitti Pulitzereita lähes joka vuosi; myös sen pienemmät lehdet, kuten St. Paul (Minn.) Pioneer Press ja Lexington (Ky.) Herald-Leader, voittivat niitä.
Tilanteeseen alkoi tulla muutos, kun sanomalehtiosaston johtajaksi tuli vuonna 1986 San Josen lehden kustantajana toiminut Tony Ridder, perustajien jälkeläinen. Fortune-lehden profiilin mukaan hän alkoi leikata kuluja Inquirerin kaltaisissa lehdissä, joissa uutistoimiston budjetit olivat ennen olleet pyhiä.
Vuonna 1995 Ridderistä tuli toimitusjohtaja ja hän jatkoi leikkauksia. Uutistoimitusten henkilöstömäärät, jotka kuuluivat alan avokätisimpiin, pienenivät.
Ridder esitti vuonna 1996 American Society of Newspaper Editors -järjestölle pitämässään puheessa suuremman voiton puolesta ja varoitti, että yhtiön osakekurssi voisi laskea, jos sijoittajat pettyisivät.
”Se voisi laskea siihen pisteeseen, että jollekin muulle saattaisi tuntua houkuttelevalta ostaa nuo omaisuuserät”
hän sanoi. ”Ja tällä henkilöllä, kenties yritysostohaitalla, ei välttämättä olisi laatujournalismi päällimmäisenä mielessä.”
Ridderistä tuli toimittajamaailman paria. Jotkut tunnetut toimittajat ja johtajat erosivat vastalauseena, muun muassa San Josen kustantaja Jay Harris. Heinäkuussa 2001 eräs tuntematon, irtisanottu toimittaja Akronista lähetti Ridderille muistion, jossa häntä kutsuttiin ”älyttömäksi ääliöksi”. Muistio vuoti valtakunnallisiin tiedotusvälineisiin.
Samaan aikaan Ridder sai suhteellisen vähän tunnustusta Wall Streetillä. Voittomarginaalit nousivat – 10 prosentista vuonna 1995 19 prosenttiin vuonna 1999 – mutta jäivät silti jälkeen joistakin muista ketjuista, kuten McClatchysta (McClatchy ilmoitti 21 prosentin voittomarginaalista vuonna 1999).
Ja sijoittajat suhtautuivat tulevaisuuteen epäilevästi. He sanoivat, että kustannusten leikkaaminen oli yksi asia, mutta entä pitkän aikavälin kasvu?
Viime kädessä Knight Ridder ei pystynyt vakuuttamaan Wall Streetiä siitä, että sillä oli suunnitelma, sanoivat analyytikot.
Se joutui kärsimään joistakin hitaasti kasvavista markkinoista, kuten Philadelphiasta, eikä se siirtynyt tarpeeksi rohkeasti digitaaliseen aikakauteen, vaikka sillä oli verkkosivuja ja se siirsi pääkonttorinsa San Joseen vuonna 1998 hyödyntääkseen Internet-kulttuuria, sanoi investointipankkiiri Marlin.
”Mielestäni Knight Ridder ei kyennyt kehittämään ja toteuttamaan strategiaa, jonka avulla se olisi pystynyt täyttämään sijoittajille antamansa lupaukset”, sanoi Mercury Newsin entinen kustantaja Harris The Bee -lehden haastattelussa.
Harris, joka irtisanoutui vuonna 2001 vastalauseenaan uutistoimiston budjetin leikkaukset, sanoi, että kustannusleikkaukset itse asiassa kostautuivat. ”Luulen, että heidän kustannusten leikkaustoimensa heikensivät heidän asemaansa niillä markkinoilla, joita he palvelivat, sekä lukijoidensa että mainostajiensa keskuudessa”, sanoi Harris, joka nykyään työskentelee Etelä-Kalifornian yliopiston professorina.
Asiat kiihtyivät viime vuonna. Levikit laskivat, kun sanomalehdet – Knight Ridder ja muut – menettivät lukijoita internetille ja muille kilpailijoille. Mainostajat veivät dollareita verkkoon. Knight Ridderin voitto jatkuvista toiminnoista laski 15 prosenttia.
Marraskuun alussa myös Knight Ridderin osakekurssi laski 15 prosenttia vuoden aikana. Se oli istuva ankka, kun sen suurin osakkeenomistaja Private Capital Management vaati Knight Ridderiä asettamaan itsensä myyntiin. Pienemmät osakkeenomistajat liittyivät mukaan, ja kahden viikon kuluessa yhtiö ilmoitti huutokaupasta.