Leskihämähäkin (Theridiidae) puremaa on pitkään pidetty Pohjois-Amerikan hämähäkeistä kivuliaimpana ja vaarallisimpana. Yksi seuraus kaupunkien laajenemisesta aavikkoisiin elinympäristöihin on se, että ihmiset kohtaavat leskihämähäkkejä yhä useammin. Tucsonin ja Phoenixin kaltaisissa läntisissä kaupungeissa paikallinen leskihämähäkkilaji on niin yleinen kodeissa ja niiden läheisyydessä, että monet asukkaat, erityisesti ne, joilla on pieniä lapsia, ovat alkaneet tehdä sopimuksia tuholaistorjuntayritysten kanssa leskihämähäkkien torjumiseksi. Huolimatta siitä, että monet torjunta-aineet on nykyisin merkitty käytettäväksi hämähäkkejä vastaan, torjunta-aineet ovat itse asiassa suurelta osin tehottomia verkkoja rakentavien hämähäkkien, kuten leskihämähäkkien, tappamisessa. Tämä johtuu siitä, että leskihämähäkit poistuvat harvoin verkostaan eivätkä näin ollen pääse kosketuksiin umpimähkään ruiskutettujen myrkkyjen kanssa.

Yhdistelmä leskihämähäkkipopulaatioiden määrän kasvusta ihmisten kodeissa ja niiden ympäristössä sekä leskihämähäkkien torjuntaan käytettävien torjunta-aineiden laajamittaisen käytön tehottomuudesta ja vaaroista viittaa siihen, että on ensiarvoisen tärkeää kehittää vaihtoehtoinen lähestymistapa näiden hämähäkkien runsauden hallintaan kaupunkien elinympäristöissä. Edellä mainittua ongelmaa voidaan käsitellä samalla tavalla kuin muiden kuin kotoperäisten, alueelle tuotujen lajien aiheuttamia biologisia invaasioita. voidaan ajatella uutena lajina, joka on tuotu jokseenkin yllättäen länsimaisten kaupunkien elinympäristöihin. Näin ollen voimme yrittää valvoa lesken lisääntymistä kaupunkien elinympäristöissä monilla samoilla tavoilla kuin yritämme valvoa vieraslajien leviämistä ja vakiintumista.

Tämän hankkeen tavoitteena on kehittää perusteellinen ymmärrys lesken käyttäytymisen ja populaatioekologian välisestä vuorovaikutuksesta, joka johtaa kolonisaatioon ja populaation vakiintumiseen/kasvuun kaupunkien elinympäristöissä. Mitä käyttäytymiseen liittyviä eroja on syntynyt näiden suhteellisen hiljattain eronneiden populaatioiden välille? Ovatko esimerkiksi kaupunkiympäristöistä peräisin olevat hämähäkit keskimäärin rohkeampia tai ujompia saalistajia kohtaan kuin aavikkoelinympäristöistä peräisin olevat hämähäkit? Onko tämä rohkeus seurausta erilaisista saalistusjärjestelmistä, joita populaatiotyypit ovat kokeneet? Toisin sanoen, selittääkö käyttäytymisen (esim. rohkeus saalistajia kohtaan) ja ekologian (esim. saalistusriskin aste) välinen vuorovaikutus kaupunkien leskihämähäkkien räjähdysmäisen menestyksen? Samanlaisia kysymyksiä esitetään populaatioeroista käyttäytymisekologiassa, joka liittyy ravinnonhankintaan, paritteluun, agonismiin ja vanhemmuuden hoitoon.

Lopuksi, mitä geneettinen vaihtelu näiden populaatioiden sisällä ja niiden välillä voi kertoa meille kaupunkipopulaatioiden menestyksestä? Muiden kuin kotoperäisten lajien istutusten tutkimuksessa on korostettu vähentyneen geneettisen vaihtelun merkitystä, joka tyypillisesti liittyy siihen, että vain muutama istutettu yksilö kolonisoi uusia elinympäristöjä. Onko kaupunkipopulaatioissa havaittavissa merkkejä vähäisestä geneettisestä vaihtelusta, joka vastaa vieraslajeille ennustettua vaihtelua? Jos näin on, tämä voi selittää paikallisen sopeutumisen kaupunkiympäristöön.