Ympäristön vaikutus käyttäytymiseen ja moraaliin

Tälle voi olla useita selityksiä. Biologisesta tai kehityksellisestä näkökulmasta voitaisiin väittää, että esihomoseksuaaliset lapset ovat todennäköisemmin hyväksikäytön kohteita. Sosiologisesta näkökulmasta katsottuna lapset, joilla on esihomoseksuaalisia kokemuksia, kokevat todennäköisimmin hämmennystä seksuaali-identiteetistään ja määrittelevät itsensä myöhemmin homoseksuaaleiksi. Moraalisen ympäristön näkökulmasta voidaan väittää, että yhteiskunta, jossa suhtaudutaan homoseksuaaliseen käyttäytymiseen asteittain neutraalimmin, antaa vähemmän ja heikommin kontrollia niille, jotka yhdistävät varhaiset homoseksuaaliset kokemukset homoseksuaaliseen identiteettiin (Scott 1995).

Psykologi Levy tutkii luonnon ja kasvatuksen roolia moraalisten taipumusten synnyssä. Hän väittää, että evoluutio antaa ihmiselle moraalin edellytyksen. Hän kuitenkin toteaa, että evoluutio antaa meille moraalin edellytykset, mutta vasta tämän raaka-aineen kulttuurisen jalostamisen tuloksena meistä tulee moraalisia olentoja. Lisäksi hän toteaa, että ihmiset ovat eläimiä eivätkä voi koskaan vapautua biologisesta perinnöstään. Hän toteaa, että ihmisolennoilla ei ole tarvetta siihen, koska se mahdollistaa joustavuuden, rationaalisen ja välittävän käyttäytymisen, jota he voisivat haluta, ja antaa heille mahdollisuuden pyrkiä muuttumaan moraalisemmiksi olennoiksi (Carlson, 2005).

Johtopäätös

Tutkijat luonto vs. kasvatus -keskustelun kaikilla puolilla ovat yhtä mieltä siitä, että geenin ja käyttäytymisen välinen yhteys ei ole sama kuin syy ja seuraus. Vaikka geeni voi lisätä todennäköisyyttä käyttäytyä tietyllä tavalla, se ei saa ihmisiä tekemään asioita (Scott, 1995). Tämä tarkoittaa, että saamme edelleen valita, keitä meistä tulee, kun kasvamme aikuisiksi. Yhteiskuntatieteilijät ymmärtävät vähitellen luonnon ja kasvatuksen välisen vuorovaikutuksen laajuuden. Geenien olemassaolo ei yksinään takaa sitä, että jokin tietty ominaisuus ilmenee. Geenit edellyttävät sopivia ympäristöjä, jotta luontaiset taipumukset pääsevät täysin esille. Nämä ”sopivat ympäristöt” eivät koostu ainoastaan luonnollisesta ympäristöstä vaan myös yksilöiden sosiaalisesta ja symbolisesta ympäristöstä (Westen 2002). Mutta jopa välillisten periytyvyyksien kohdalla ominaisuutta muokkaavat aina sekä geneettiset dispositiot että ympäristöt, joissa ihmiset kehittyvät, vain niin, että näihin periytyvyysmittoihin liittyy suurempia ja pienempiä plastisuuksia. Kaiken kaikkiaan luonto tukeutuu kasvatukseen ja päinvastoin, ja näin ollen molemmat elävät rinnakkain.