Passerina amoena

Lazuli Bunting, joka on ilmeisesti saanut nimensä jalokivestä lapislazulista, jonka väri muistuttaa aikuisen uroksen hupun väriä, tavataan suuressa osassa läntisiä Yhdysvaltoja ja Kanadan lounaisosia. Urokset hankkivat yksilöllisesti erottuvan laulunsa varhain ensimmäisellä pesimäkaudellaan sisällyttämällä uuteen lauluunsa osia vanhempien, lähellä olevien reviiriä olevien urosten lauluista. Tämä laulun kopiointi johtaa samankaltaisten laulujen naapuruusmurteeseen yhdessä paikassa (Greene ym. 1996).

LEVINNE. TBBA-projektin maastotöiden aikana 1987-1992 vapaaehtoiset löysivät yksittäisiä todennäköisiä ja mahdollisia pesimäpaikkoja Lazuli Buntingille Panhandlesta ja toisen todennäköisen paikan (latilong-nelikko 31097-B6) etelämpänä ja idempänä. Seyffert (2001) raportoi Teksasista vain vähän pesimätietoja tästä varpuslinnusta ja kuvailee sitä harvinaiseksi kesäasukkaaksi Panhandlessa, jossa suurin osa pesinnöistä on tapahtunut.

Lajin pesinnät sijoittuvat enimmäkseen Tyynenmeren rannikon matalille ja keskikorkeuksille Brittiläisestä Kolumbiasta etelään Pohjois-Baja Kaliforniaan ja itään läntiseen Pohjois-Dakotaan ja Coloradoon (Righter 1998, Sauer ym. 2005). Tämä peippo talvehtii läntisessä Meksikossa Sonorasta Oaxacaan (Howell ja Webb 1995).

KESÄINEN ESIINTYMINEN. Pohjoiseen muuttavia Lazulibuntteja tavataan Teksasissa pääasiassa Trans-Pecosin, Panhandlen ja South Plainsin alueilla 13. huhtikuuta ja 25. kesäkuuta välisenä aikana, ja suurin osa niistä on paikalla huhtikuun alusta toukokuun loppuun. Paluu tapahtuu 7. elokuuta ja 24. lokakuuta välisenä aikana, useimmiten ennen syyskuun puoliväliä. Laji on harvinainen tai erittäin harvinainen talvella (Oberholser 1974, Lockwood ja Freeman 2004).

PARVIUTUMISPAIKKA. Coloradossa, joka on lähin osavaltio, jossa on tietoja Lazuli Buntingin pesimäympäristöstä, laji pesii pääasiassa rantametsissä (42 %) ja suunnilleen saman verran pensasmaisilla alueilla 1700-2100 metrin korkeudessa (5500-7000 ft). Näille elinympäristöille tyypillisiä pensaita ovat mm. vuoristomahonki, huomenmarja, paju ja kurjenmiekka (Righter 1998).

Läntisessä Montanassa 95 % 109 pesästä sijaitsi enintään 1 metrin korkeudella maanpinnasta tiheässä kasvillisuudessa, jossa käytettiin monenlaisia pensaita. Pesä on yleensä sijoitettu oksan haaraan ja tuettu usean varren varaan, usein pensaan reunaan. Naaras valitsee paikan ja rakentaa avoimen kupin lehdistä, karkeista ruohoista, juurenpätkistä ja kuorisuikaleista, ja usein se kietoo sen ulkopuolelle hyönteis- tai hämähäkinsilkkiä. Pesä vuorataan hienoilla ruohoilla, juurakoilla ja eläinten karvoilla. Pesän ulkohalkaisija on 8-11,5 cm, sisähalkaisija 4-7 cm, korkeus 4,4-9,4 cm ja syvyys 3-5,5 cm (Greene ym. 1996).

Naaras munii tavallisesti 3-4 (vaihteluväli 1-6) sileää, hieman kiiltävää, vaalean sinertävää tai vaalean vihertävänsinistä munaa (joita ei voi erottaa indigotulkun (P. cyanea) munista). Se hautoo munia 11-14 päivää. Useimmat poikaset lentävät 9-11 päivän kuluttua kuoriutumisesta. Ruskopääkerttujen (Molothrus ater) aiheuttaman loisen osuus vaihtelee 0-100 % riippuen maantieteellisestä alueesta ja etäisyydestä lehmälintujen pesäpaikasta (Harrison 1979 Greene ym. 1996).

STATUS. Lazuli Bunting on hyvin harvinainen pesivä laji Teksasissa, mutta harvinainen muuttaja Trans-Pecosin, Panhandlen ja South Plainsin alueilla (Oberholser 1974, Lockwood ja Freeman 2004). Pohjois-Amerikan länsiosissa sijaitsevien 502 Breeding Bird Survey -lintututkimusreitin tiedot eivät anna tilastollisesti merkitsevää suuntausarviota viimeisten neljän vuosikymmenen ajalta, mutta ne viittaavat siihen, että populaatio on pysynyt suunnilleen vakaana kyseisenä ajanjaksona (Sauer ym. 2005). Tämä viittaa siihen, että tämä peippo esiintyy Teksasissa keväisin ja syksyisin ainakin joinakin vuosina. Teksti Robert C. Tweit (2006)

Lainattu kirjallisuus.
Greene, E., V R. Muether ja W. Davison. 1996. Lazuli Bunting (Passerina amoena). Teoksessa The birds of North America, nro 232 (A. Poole ja F. Gill, toim.). The Birds of North America, Inc., Philadelphia, PA.

Harrison, H. H. 1979. A field guide to western birds’ nests. Houghton Mifflin, Boston, MA.

Sauer, J. R., J. E. Hines, and J. Fallon. 2005. The North American Breeding Bird Survey, results and analysis 1966-2005. Versio 6.2 2006. USGS Patuxent Wildlife Research Center, Laurel MD < http://www.mbr-pwrc.usgs.gov/bbs>

Seyffert, K. D. 2001. Birds of the Texas Panhandle. Texas A&M University Press, College Station

.