Elokuun 29. päivänä 1966 yli 25 000 huutavaa beatlemaniaaniaa kerääntyi Kalifornian San Fransiscossa sijaitsevan Candlestick Parkin läheisyyteen todistaakseen viimeistä Beatle-konserttia, joka ikinä pidettiin maksavan yleisön edessä. Kyseisen keikan settilista oli identtinen sen settilistan kanssa, jota yhtye käytti tuon kiertueen kaikilla keikoilla, ja se alkoi John Lennonin laulamalla Chuck Berryn coverilla ”Rock N Roll Music” ja päättyi Paul McCartneyn signeeraamaan yleisöklassikkoon Long Tall Sally. Kaikkien tuossa settilistassa esiintyneiden kappaleiden joukossa on yksi tietty kappale, jota voidaan pitää yhtenä kaikkien aikojen parhaista John Lennonin sävellyksistä.

Genesis

Kävijöille The Beatles ei voinut mitään pahaa, mutta bändi ei nähnyt itseään niin. Konsertin päättyessä The Beatles oli kypsynyt huomattavasti eikä käyttäytynyt enää yhtyeenä, jota massat rakastivat & ihailivat. Sen sijaan he olivat kehittymässä heijastamaan todellista luonnettaan, joka alkoi pian näkyä heidän albumeillaan tuottamissaan kappaleissa. Menneet olivat ne ajat, jolloin he kirjoittivat ”A Hard Day’s Nightin” kaltaisia kappaleita miellyttääkseen massoja, ja sen sijaan he kirjoittivat kappaleita, jotka heijastivat heidän todellista persoonallisuuttaan yksilöinä. Paul McCartney esitteli valtavaa musiikillista tietämystään vaihtamalla ”Can’t Buy Me Loven” kaltaiset hurmaavat pop-kappaleet kitaravetiseen ”Paperback Writeriin”, joka voisi helposti olla Hard Rockin kaltaisten genrejen uudistaja. George Harrison kanavoi Ravi Shankarin kasvavaa vaikutusta kirjoittamalla kappaleita kuten ”Think For Yourself”, ja John Lennon innovoi entisestään antamalla lauluntekijän lahjakkuutensa valloilleen, jolloin hänellä oli mahdollisuus tuoda yleisö maailmaansa kirjoittamalla ensimmäisessä persoonassa. Monien esimerkkien joukossa kulttiklassikoita ovat muun muassa ”Help!” ja ”Nowhere Man”.

Ja tätä voivat arvostaa vain tulevat sukupolvet, sillä The Beatles oli vallankumouksen eturintamassa, joka muokkasi yksinään musiikkiteollisuutta tuleviksi vuosiksi. He olivat edelläkävijöitä jossakin, mitä kukaan ei tuolloin ymmärtänyt. Tiesitkö esimerkiksi, että kun he julkaisivat ”Revolverin”, jokaisella levyn kappaleella oli tärkeä rooli tulevien genrejen innovoinnissa? Esimerkiksi ”Taxman” voidaan nähdä punkrockin edelläkävijänä & ”Tomorrow Never Knows” inspiroi elektronista musiikkia jne.

Esittely

Sille, jotka eivät ole tietoisia Nowhere Man on Beatlesin kuudennen studioalbumin Rubber Soulin neljäs kappale, joka on surullisen kuuluisa siitä, että se esitteli bändin uuden musiikillisen suunnan, jossa bändi ei ollut enää niinkään kiinnostunut soittamaan musiikkia livenä vaan pikemminkin käyttämään äänitysstudiota instrumenttina, mikä muutti täydellisesti yleisön käsityksen siitä, mitä levy-artisti edustaa. Tällä levyllä olevien kappaleiden joukossa on John Lennonin sävellys nimeltä ”Nowhere Man”, joka on täydellinen esimerkki siitä, mitä John Lennonin kappaleet tyypillisesti edustavat, eli hänen tarkasta mutta tahrattomasta kyvystään vetää kuulija mukaan maailmaansa kirjoittamalla kappaleita ensimmäisessä persoonassa.

Tämän kappaleen synty ajoittui aikaan, jolloin The Beatles oli keksimässä kappaleita nauhoitettavaksi Rubber Souliin. Yksi tällainen tapaus tapahtui, kun John Lennon yritti epätoivoisesti keksiä uutta kappaletta levylle ja oli tuolloin erittäin inspiroimaton keksimään jotain kelvollista bändin äänitettäväksi. Sen sijaan hän luovutti viiden tunnin yrittämisen jälkeen ja meni makuulle, kun yhtäkkiä koko kappale vain tuli hänelle mieleen silmänräpäyksessä, ja siitä tuli kappaleen perusta. Myöhemmin hän väitti, että biisintekemisessä on kyse irti päästämisestä ja juuri siitä on kyse (1). Kuuluisassa Playboy-haastattelussaan hän väitti myöhemmin, että musiikin kirjoittaminen oli kuin riivattu, kuin meedio tai meedio. Sen on mentävä alas tai muuten se ei anna sinun nukkua, joten sinun on noustava ylös ja tehtävä siitä jotain, ja sitten saat mennä nukkumaan (2). Lennon-McCartney-kollegansa Paul-McCartney itse tunnusti ”Nowhere Manin” yhdeksi parhaista kappaleistaan (3).

Etenkin tässä kappaleessa Lennon laulaa tyylillä, joka on sekä intiimi että universaali ja jota voidaan tavallaan pitää äänettömien äänenä. Olkaamme rehellisiä, kuka ei ole joskus elämässään tuntenut oloaan ”Nowhere Maniksi”, jossa hän epäilee koko olemassaoloaan ja tekee sitä, mitä tekee parhaiten yrittäessään pitää itseluottamustaan yllä? Tämä on John Lennonin todellinen lahjakkuus, sillä hän teki menestyksekkäästi uran siitä, että hän toi ihmiset hänen maailmankuvaansa. Pian hän seurasi tätä Strawberry Fields Forever -kappaleella, joka ilmestyi singlenä Sgt. Pepper’s Lonely Hearts Club Bandin edeltäjälle kaksi vuotta myöhemmin.

Viimeisen kerran näimme kappaleen The Beatlesin ollessa yhdessä vuoden 1968 animaatioelokuvassa Yellow Submarine. Se esiintyy kohtauksessa, jossa Jeremy Hillary Boob, outo gopherin kaltainen mies Meren tyhjyydestä on ”Nowhere Man”. Ringo säälii häntä ja kutsuu hänet Keltaiseen sukellusveneeseen.

Nauhoitus & Tuotanto

21. lokakuuta 1965 The Beatles kokoontui Abbey Roadin kakkosstudiossa nauhoittamaan rytmikappaletta kappaleelle ’Nowhere Man’. Vaikka nauhoitussessio ei onnistunut, he tulivat Abbey Roadille seuraavana päivänä ja nauhoittivat vielä viisi otosta, jolloin heidän tuottajansa George Martin piti Take 5:tä hyväksyttävänä. Merkittäviä soittimia olivat Jumbo J-160 E -akustinen kitara, jota Lennon käytti useaan otteeseen aiemmin. Kappaleen sähkökitaraosuutta varten sekä hän että George Harrison vaihtoivat kuitenkin Fender Stratocaster Sonic Bluesin Fender Stratocaster Sonic Bluesin kitararaitaan, jonka he olivat varanneet. George Harrison teki tämän paljastuksen haastattelussaan, jossa hän paljasti, että Fender Stratocaster Sonic Bluesia käytettiin paljon Rubber Soulissa erityisesti tässä kappaleessa (4).

John Lennon oli se, joka pyysi Mark Lewisohnia tekemään kappaleen kitaroista mahdollisimman korkeita, ja vaikka insinöörit olivat vastahakoisia, hän myöhemmin suostui. Paul McCartney kommentoi myöhemmin, että kyseessä on diskanttimaisin kitararyhmä, jonka hän on koskaan kuullut levyllä (5).

Musiikillinen rakenne

Kappale johdattelee E-soinnulla kappaleessa ”He’s a real” ja siirtyy sitten kohti 5-4-3-2-1-äänenkorkeuden laskeutumista B- (V-dominantti) soinnun välissä kappaleessa ”nowhere man” ja A- (IV-subdominanttisointu) soinnun välillä kappaleessa ”sitting in”. Käänne edelleen saapuu Aminor-sointu korvaa A:n viimeisellä rivillä (”nowhere plans”) ja samanaikainen G♯-nuotin melodia luo dissonantin Am (6). Refrain, joka esiintyy kolmesti, haparoi G♯-molli/A-duuri (iii-IV) -sekvenssin välillä ennen kuin se saapuu takaisin F♯-molliin ja johtaa takaisin säkeistöön B7:llä. Kitarasoolon loppusävel käyttää jousiharmoniaa luodakseen korkealta kellolta kuulostavan sävelen.

Lyrics & Legacy

Kuten aiemmin mainittiin, että tämä aikakausi yhtyeen maineikkaassa historiassa heijasteli yhtyeen kypsyyttä, joka myöhemmin kehitti heidän musiikkiaan. ”Nowhere Man” edustaa tuota muutosta John Lennonille, sillä se on ensimmäisiä Beatle-sävellyksiä, joka ei liity lainkaan romantiikkaan tai rakkauteen, ja se on johdatus Lennonin filosofisesti suuntautuneeseen lauluntekoon. Tämä merkitsee radikaalia muutosta poplaulujen kirjoittamisessa, joka sai alkunsa 1950-luvulla & 60-luvun alussa, jolloin minkä tahansa laulun perustana oli pojan ja tytön välinen suhde. Tämä puolestaan vaikutti Lennon & McCartneyn lauluntekoon, olipa kyse sitten epämääräisistä kliseistä (”Love Me Do”), romanttisesta komplikaatiosta (”If I Fell”) tai mustasukkaisuudesta (”You Can’t Do That”). Vaikka ”Help” merkitsi ensimmäistä kertaa, kun John Lennon kirjoitti itsestään, se sisälsi silti rivin ”appreciate her being round.”

”Nowhere Man” oli ensimmäinen, joka murtautui ulos tästä muotista ja esitteli Lennonin epäilevänä mutta itsevarmana laulunkirjoittajana, joka pystyy viemään sinut maailmaansa ja samaan aikaan saamaan sinut muuttamaan näkökulmaasi elämään. Hän saavutti tämän sanoituksilla kuten ”Doesn’t have a point of view, Knows not where he’s going to, Isn’t he a bit like you and me?”. Tämä avasi portit Beatles-kollegoilleen ja lukuisille muille muusikoille ja lauluntekijöille keksiä kappaleita, jotka heijastivat muuttuvia aikoja. Tämä muutti yksinään musiikkiteollisuuden kasvot ja pohjusti tietä 1970-luvulla seuranneelle kokeelliselle musiikille.