Parhaan elokuvan Oscar-palkinnon vuonna 2018 voittanut The Shape of Water tuntui kauhufanien ansaitsemalta Creature from the Black Lagoon -kauhuelokuvan uusintafilmatisoinnilta; sitä ei ollut tarkoitettu uusintafilmatisoinniksi, mutta siinä oli kauttaaltaan alkuperäisen elokuvan henki.

Alkuperäinen elokuva vuodelta 1954 kertoi tarinan Gill-Manista (Ricou Browning), jonka ihtyologit löysivät geologisella tutkimusmatkalla Amazonilla ja joka tuli uteliaaksi ihmisiä ja ihmisyhteiskuntaa kohtaan traagisin seurauksin. Del Toron elokuvassa The Shape of Water otetaan myös tieteellinen näkökulma löytämiseen, kun ”Sammakkoeläinmiestä” (Doug Jones) hyödynnetään amerikkalaisessa tutkimuksessa, jonka tarkoituksena on toivottavasti auttaa näkymättömän etulyöntiaseman saavuttamisessa venäläisiin nähden kylmän sodan aikana. Molempien tarinoissa korostuu ihmiskunnan synkempi luonne, kun niiden naispäähenkilöt (Julie Adams ja Sally Hawkins) saavat olentojen huomion.

Vaikka The Shape of Water on nimenomaan rakkaustarina, Creature from the Black Lagoon loi sympaattisen pahiksen, aivan kuten muutkin klassiset hirviöelokuvat, kuten Frankenstein ja King Kong, ja kertoi Kaunotar ja hirviö -tarinan ikiajoille; koska se sai ensi-iltansa 50-luvulla, myös sen taustalla piilevää varoittavaa tarinaa feminismistä ja naispuolisesta seksuaalisuudesta kietoutui Creaturen kerronnan säikeisiin.

Del Toro inspiroitui Creaturesta lapsena

Del Toro otti The Shape of Water -elokuvan käsikirjoitukseensa inspiraatiota Creature from the Black Lagoonista, ja hän palautti mieleen ihastuneita lapsuusmuistojaan tarinasta. Hän halusi näyttää tarinasta pehmeämmän puolen, jolla oli onnellisempi loppu (tavallaan), ja kutoi Creaturen ytimestä rakkaustarinan, jota ei koskaan aiemmin tapahtunut Kayn ja Gill-Manin välillä, eikä olisi tapahtunut 1950-luvulla. Hän harkitsi jopa elokuvansa kuvaamista mustavalkoisena toisena nyökkäyksenä. The Shape of Water kertoo selvästi ohjaajan elinikäisestä mieltymyksestä hirviöihin ja hylkiöihin tekemällä ”sammakkoeläinmiehestä” väärinymmärretyn, suhteellisen harmittoman olennon, joka ei ole minkäänlainen uhka ihmiskunnalle ennen kuin tiedemiehet tekevät siitä sellaisen. Hänen päähenkilönsä Elisa ystävystyy ja rakastuu del Toron olentoon, sillä koska heillä ei ole yhteistä universaalia kieltä, he oppivat kommunikoimaan ja ymmärtämään toisiaan. Creature from the Black Lagoon -elokuvassa Gill-Man on välittömämmin vaarallinen, mutta ei koskaan vaikuta hirviömäiseltä, ennen kuin hänen kotinsa on mahdollisesti uhattuna ulkopuolisten tunkeutujien toimesta.

Elisasta poiketen Kay tuntuu kammoavan olentoa ja pitää sitä hirviönä, vaikka se ei ole koskaan tehnyt mitään vahingoittaakseen häntä, ja hänen toimintansa vaikuttaa pikemminkin taantumukselliselta ja puolustushaluiselta kuin kylmäveriseltä murhalta. Creaturen taustalla oleva viesti kertoo ihmisten ymmärtämättömyydestä ja ei-ihmisten uteliaisuudesta, joka on tulkittu väärin, koska ihmiskunta pelkää jatkuvasti sitä, mitä se ei ymmärrä. The Shape of Water yrittää kuroa umpeen tätä ihmiskunnan piirrettä asettamalla vastakkain tiedon pimeän puolen ja tutkimisen viattomammat puolet; Elisa haluaa ymmärtää olentoa, koska näkee siinä hyvää, mutta tiedemiehet haluavat käyttää sitä hyväkseen omaksi hyödykseen eivätkä edes välitä siitä, että se on elävä olento, kun he altistavat sen julmille kokeilleen.

Pimeä universumi palaa (mutta pitäisi jättää yksi väliin)

Blumhouse ja Universal lyöttäytyvät yhteen herättääkseen Pimeän universumin henkiin. Kun The Invisible Man – Näkymätön mies on määrä julkaista vuonna 2020 ja The Invisible Woman – Näkymätön nainen ei ole kaukana tulevaisuudessa, on käytännössä väistämätöntä, että yleisö näkee uusia Frankenstein-, The Wolf Man- ja Dracula-elokuvia. Vaikka Gill-Man on yksi Universalin ikonisimmista klassikkohirviöistä ja The Shape of Water oli tahaton remake, se oli kuitenkin perusteellisesti tyydyttävä ja kertoi tarinan kauniisti uudelleen. Guillermo del Torolla on taito herättää hirviöelokuvat henkiin, joten vaikka muut Dark Universe -elokuvat on voitu tehdä poikkeuksellisen hyvin, tässä ei tunnu olevan juurikaan parannettavaa.