Clothes make the man. Alastomilla ihmisillä on vain vähän tai ei lainkaan vaikutusta yhteiskuntaan – Mark Twain
…apparel oft proclaims the man… – William Shakespeare
the man is his clothing – Classical Greek
Why Clothes?
Yhmisellä on kautta historian ollut pakko pukeutua vaatteisiin jossakin määrässä tai muodossa tai tyyliin. Koska ruumis on koko ihmiskunnan yksi yhteinen nimittäjä, miksi pelkäämme paljastaa sen? Miksi julkinen alastomuus on järkytys tai jopa henkilökohtainen loukkaus? Miksi alastomuus jopa yksityisesti on toisinaan häpeällistä? Miksi persoonallisuutemme perustuu enemmän siihen, mitä pidämme yllämme, kuin ruumiiseen, joka on välttämätön minimi olemassaolollemme tässä maailmassa? Johtuuko tämä siitä, että Jumala omista syistään puki Aatamin ja Eevan ennen kuin lähetti heidät maailmaan? (1. Moos. 3:21)
Vaatteet eivät ainoastaan suojaa meitä elementeiltä, vaan ne ovat myös keino laajentaa itseämme toisten yhteiskuntaan. Vaatteita käytetään monin tavoin: projisoimaan identiteettiämme, piilottamaan identiteettimme, luomaan väärän identiteetin tai toiveidemme ja unelmiemme ihannoiman identiteetin. Voimme käyttää vaatteita välineinä tai aseina; viestittääksemme jotain tärkeää itsestämme, luodaksemme valta-aseman muihin nähden tai luodaksemme valheellisen nöyryyden. Vaatteet voivat auttaa meitä näyttämään ulospäin, miltä meistä tuntuu sisimmässämme, ja ilmaisemaan syvintä tuntemustamme sanattomasti ympäröivälle maailmalle.
Vaatteet voivat olla suoja läheisyyttä vastaan tai houkutin läheisyyteen. Se, miten pukeudumme, voi jopa kieltää meiltä intiimin katseen itseemme, kun käytämme niitä peittämään kovan totuuden siitä, keitä olemme. Kun seisomme alasti, olemme alkeellisimmalla tavalla paljastuneet. Meillä ei ole enää sitä suojaa, jota Aatamin ja Eevan on täytynyt tuntea alastomuudessaan ennen syntiinlankeemusta, tai aseman suojaa tai sen suojaa, keitä olemme projisoineet tai toivoneet itsestämme olevan. Jos olemme rehellisiä, näemme itsemme kaksijakoisena Homo sapienina. Kaikki unelmat transsendenssista tylsistyvät maanpäällisen luontomme vuoksi.”
Minä Jumalan edessä
Jopa eläimellisen minämme paljastumista hälyttävämpää on se, että alastomana huomaamme olevamme yksin maailmassa ja haavoittuvaisia Jumalan edessä. Ei peitettä, ei teeskentelyä, ei valheita menneisyydestä tai tulevaisuudesta; vain asioiden nykytila. Kauneinkaan tai veistoksellisin ruumis ei eroa kovinkaan paljon ruumiista, joka on pysähtynyt ja rampa, sillä todelliset inhimilliset rajoituksemme tulevat täysin selviksi, kun seisomme riisuttuina Luojamme edessä. Onko tämä se pelko ja tuomio, jota Aatami ja Eeva tunsivat syntiinlankeemuksen jälkeen? Tämänkö vuoksi he piiloutuivat? Se, että on lian olento, joka tiedostaa asemansa eristyksissä maailmassa, on todellakin kova totuus.
Jumala tuntee heikkoutemme, ja ystävällisyydessään antoi vaatteet muinaisille vanhemmillemme, vaikka hän karkotti heidät puutarhasta. Haluan ajatella, että se johtuu siitä, että Hän tiesi, että kun me peitämme itsemme, synnynnäinen aistimme transsendentista, tietämyksemme Hänestä ja tuonpuoleisesta maailmasta, voidaan viihdyttää selkeämmin ja että vaatteiden avulla vanhempamme eivät olisi täysin hukassa eläimelliselle luonnolleen. Jumalan armossa vaatteista ei voi tulla pakopaikka eläimellisen ruumiimme puutteilta, vaan väline, joka tasapainottaa nämä puutteet ja sen täydellisyyden välillä, joka meillä on uudessa taivaassa ja uudessa maassa. Tämä saattaa tuntua melkoiselta harppaukselta, mutta uskon, että olemme tässä kohtaa maallisessa tilassamme. Juuri tässä tasapainoilussa maan ja taivaan välillä tunnistamme täyden ihmisyytemme. Koska kristittyinä uskomme fyysisen ruumiin todelliseen ylösnousemukseen, alastomuutemme on todella osa molempia maailmoja, ja sitä on käsiteltävä asianmukaisesti. Ihmisinä on oikein, että käytämme vaatteita. Eläimet ovat vain maasta, eikä niillä ole vastaavaa tarvetta, vaikka jotkut niistä saattavatkin selvitä laakson läpi kanssamme. Vaatteet täydentävät ihmisyyttämme tavalla, jota ei löydy pelkällä alastomuudellamme, ne ”…tekevät ihmisen.”
Vartalo taiteessa
Koska ihmisinä vietämme suurimman osan elämästämme vaatteissa, tietoisuutemme koko ihmisestä on usein himmentynyt. Siksi alastoman vartalon näkeminen voi olla järkytys. Juuri tässä kohtaa keho taiteessa, sekä alasti että pukeutuneena, voi olla apuna, kun yritämme omistaa koko sen, mitä olemme, sekä sen lian, josta meidät on tehty, että Jumalan Hengityksen, joka antoi meille elämän.
Tässä artikkelissa esittämieni vaatteiden puolesta esittämieni perustelujen valossa voidaan kysyä, miksi olen valinnut taiteessani alastonkuvan. Michelangelo kysyi kerran saman kysymyksen edessä: ”Kumpi on jalompi, ihmisen jalka vai hänen kenkänsä?”. Vaimoni on vastannut: ”Ed on kiinnostunut maalaamaan vartalon kauneutta, ei kangasta”. Molemmat vastaukset pureutuvat syihini käyttää alastonkuvia. Mutta minun on lisättävä, että haluan katsojien harkitsevan Raamattua uudelleen hyvin inhimillisin termein, jotka saattavat järkyttää heitä pois omahyväisyydestään hengen asioita kohtaan. Alastonkuva on minun tapani tähdätä syvään ja pelastavaan Totuuteen, jonka Kristus on meille antanut. Se on yritys riisua piilopaikkamme.
Taide on turvallinen paikka pohtia kauneuttamme ja voimaamme (Michelangelon Sikstuksen kappeli), epämuodostuksiamme ja syntejämme (Max Beckmannin Lähtö-triptyykki; Pablo Picasson Les Demoiselles d’Avignon) ja fyysisen itsemme tulevaa kuolemaa (Nicolas Poussin, Phocionin hautaaminen; Francisco Goya, Toukokuun kolmas; Theodore Gericault, Meduusan lautta; Ferdinand Hodlerin kuoleva Valentine Gode’-Darel). Taide tarjoaa myös yksityisen paikan pohtia, miten maallinen olemassaolomme sekoittuu taivaallisiin pyrkimyksiimme (Luca Signorellin San Brizion kappeli Orvieton katedraalissa, Matthias Grunewaldin Isenheimin alttaritaulu, Fra Andrea Pozzon Pyhän Ignatiuksen kirkastaminen Roomassa). Taide voi myös opettaa meille mahdollisesta elämästämme Jumalan kanssa fyysisessä ruumiissa, joka on ikuinen (Hubert ja Jan van Eyck, Gentin alttaritaulu).
Taiteeksi kutsumamme runous antaa meille mahdollisuuden ajatella ajatuksia, joita emme ehkä koskaan olisi ajatelleet ilman sitä. Tässä runoudessa mielen ja sydämen elämä rikastuu, ja tasapainoilumme nykyhetken ja ikuisuuden välillä helpottuu hieman. Taide ei kuitenkaan pelasta sieluamme eikä välttämättä tee meistä hyviä ihmisiä. Loppujen lopuksi natsien huippujohtajat rakastivat taiteen hienostuneisuutta ja varastivat sen parhaat palat sieltä, mistä sitä löytyi.
Kristus on se, joka on tehnyt mahdolliseksi todellisen tasapainon ruumiin paikasta taivaan ja maan välillä. Kristuksen inkarnaation kautta lihamme on lunastettu. Siksi voimme nyt katsoa ruumista ilman palvontaa, pornografian vaatimaa himokasta palvontaa. Eikä meidän tarvitse enää uskoa valheeseen, jonka mukaan ruumis on vähäisempi tai jopa halveksittava osa ihmisyyttämme, kuten gnostikot tekevät. Ruumiin omistaminen on edellytys ihmisenä olemiselle, ja nyt, kun voimme tuntea lunastuksen, pystymme näkemään ruumiillisuutemme sen todellisessa valossa muuna kuin vain heitteillejättöastiana, jota käytetään paremmille osille.
Luomakunnan maallisena osana pystymme kuitenkin jo nyt tekemään ruumiistamme elävän uhrin Jumalalle Kristuksen todellisen ja täydellisen uhrin vuoksi puolestamme. Tässä ruumiimme uhrissa emme ainoastaan osoita toivoamme tulevaan maailmaan, vaan voimme maistaa hänen ruumiinsa ja verensä kirkkautta, kun otamme vastaan sen elämän täyteyden, jota varten meidät on luotu, sekä pukeutuneina että pukeutumattomina. Mutta meidän on muistettava, että tämä on väliaikaista. Tulevassa maailmassa tulemme tuntemaan Jumalan Hänen täyteydessään, emmekä enää tarvitse vaatteita, jotka meille annettiin, kun meidät karkotettiin Eedenistä. Emme enää tarvitse kaikkea sitä peitteiden moninaisuutta, joka antoi ilmaisun asemalle, turhamaisuudelle, ahdistukselle, epävarmuudelle, petoksille, halulle, häpeälle, toivolle ja niin monelle muulle. Sillä tuossa maailmassa meidät tullaan näkemään yllämme kirkkaasti valkoiset vaatteet, jotka on pesty Karitsan veressä. Siellä meidän ei enää tarvitse suorittaa epävarmaa tasapainoilua kahden maailman välillä, sillä siellä olemme kotona.