Hoshana Raba (hepreaksi הוֹשַׁעְנָא רַבָּא; ”suuri hoshana”) on nimi Sukkot-festivaalin seitsemännelle ja viimeiselle päivälle .

Temppeliaikoina päivä erottautui siitä, että alttarin ympärillä tehtiin seitsemän kierrosta (hakkafot) lulavin kanssa (sen sijaan, että muina juhlapäivinä olisi tehty vain yksi kierros) ja että pajunoksat, jotka leikattiin tänä päivänä erityisesti Jerusalemin lähellä sijaitsevassa Moẓassa, pystytettiin alttarin ympärille siten, että niiden lehdet peittivät alttarin yläosan (Suk. 4:5-6; Maim. Yad, Sukkah, 7:22-23). Misnassa päivä tunnetaan siksi nimellä yom ha-shevi’i shel aravah (”pajun seitsemäs päivä”; Suk. 4:3). R. Johanan b. Berokan mukaan palmun oksia hakattiin maahan, ja siksi päivä tunnetaan nimellä yom ḥibbut ḥarayot (”palmun oksien hakkaamisen päivä”; ibid. 4:6). Se tunnetaan yleisesti nimellä Hoshana Rabba lukuisien lausuttujen hoshanotien vuoksi, ja siihen viitataan näin jo midrashimissa (Mid. Ps. to 17:5; Lev. R. 37:2). Pajuseremonia pidettiin, vaikka tämä päivä osui sapatille (Maimonidesin mukaan, a.o.s. 7:21, julkituodakseen käytännön pakollisuuden). Toisen temppelin aikana tämä aiheutti kiistaa bööttiläisten ja fariseusten välillä, jotka antoivat seremoniaan raamatullisen auktoriteetin, vaikka sitä ei mainita missään Raamatussa. Heidän mielestään se oli halakhah le-Moshe mi-Sinai, eli se oli suullisesti ohjeistettu Moosekselle tämän oleskellessa Siinain vuorella. Monien rishonimien perinteen mukaan (esim. Tos. to Suk. 43b, Abraham b. Daavid Maim. Yad, Kiddush ha-Ḥodesh, 7:7; R. Nissim, to Alfasi, Suk. 21b S.V. u-farkhinan), kalenteri vahvistettiin siten, että uusi vuosi ei osuisi sunnuntaille, jotta Hoshana Rabba ei osuisi sapatille, jolloin pajun ottaminen peruuntuisi (ks. Kalenteri ). Nykyään pajun ottamisvelvollisuus Sukkotin seitsemäntenä päivänä on edelleen voimassa, ja ”profeettojen tapana” tai ”profeettojen periaatteena” on lyödä paju maahan tai johonkin esineeseen (Suk. 43b; vrt. Maim. Yad, Lulav, 7:22). Tapa kiertää synagogan sisätilat seitsemän kertaa rukouksia ja anomuksia lausuttaessa tunnetaan geonien ajalta (ks. Hoshanot ). Jo Talmudissa (TJ, RH 4:8, 59c) Hoshana Rabba mainitaan yhtenä niistä kahdesta päivästä (”shofarin puhalluspäivä ja pajun päivä”), jolloin kaikki osallistuvat synagogajumalanpalvelukseen.

Geonimien aikana Hoshana Rabba -juhla sai huomattavan juhlallisuuden ja uskonnollis-mystisen merkityksen. Jerusalemissa pidettiin suuri kokoontuminen Öljymäellä, joka kierrettiin seitsemän kertaa; julistettiin virallisia ilmoituksia (kuten tulevan vuoden vahvistaminen); filantroopit ja yhteisöt saivat siunauksia; ja annettiin julkisia ekskommunikaatioita. Hoshana Rabban piyyut, joka alkaa sanoilla ”Sinun pelastuksesi voima tulee” ja joka käsittelee Öljymäen halkaisemista (Sak. 14:4) ja kuolleiden ylösnousemusta, on luultavasti peräisin tästä seremoniasta. Hoshana Rabbaan liittyvistä erityisistä kansanuskomuksista on todisteita 1200-luvulta lähtien. Oli hyvin laajalle levinnyt uskomus, että se, joka ei nähnyt päänsä varjoa Hoshana Rabban yönä, kuolisi tuon vuoden aikana, sillä Hoshana Rabba oli ”sinettipäivä”, jolloin ihmisen (sovituspäivänä annettu ) tuomio ”sinetöitiin”, tai päivä, jolloin tuomion ”ilmoitukset” lähetettiin (Sefer Ḥasidim, toim. R. Margoliot (1957), nro 452-3; Naḥmanides on Num. 14:9; Zohar, 2. Moos, 142a-b). On todennäköistä, että näkemys Hoshana Rabbasta tuomiopäivänä liittyi alun perin muinaiseen uskomukseen, jonka mukaan ”juhlan aikana , maailma tuomitaan vastaanotettavasta vedestä” (RH 1:2), eli siitä, siunataanko tuleva vuosi sateella vai onko se kuivuuden vuosi, ja Hoshana Rabba on Sukkotin päätös. Tämä selittäisi Hoshana Rabban lukuisat hoshanot, joissa motiivina on vesi. On myös viittaus Hoshana Rabban sadetta koskevaan rukoukseen (Sefer Ḥasidim, nro 248).

Sukupolvien saatossa käsitys Hoshana Rabbasta tuomiopäivänä on ilmaistu joukolla erillisiä tapoja, jotka kaikki tai jotkin niistä on sisällytetty päivän rukouspalvelukseen eri rituaaleissa (ks. Sh. Ar., OḤ 664:1): Synagogassa sytytetään lukuisia kynttilöitä, kuten sovituspäivänä; joissakin riiteissä Ḥazzan pukeutuu valkoiseen kaapuun; sapatin Pesukei de-Zimra ja Nishmat-rukous on lisätty jumalanpalvelukseen; (Kymmenen katumuksen päivän) lauseet ”Muista meitä elämään” ja ”Kuka on niin kuin Sinä” sisällytetään amidaan; Avinu Malkenu , Suuri Kedushah ja U-Netanneh Tokef sanotaan Musaf-rukouksessa; ja shofariin puhalletaan kulkueiden aikana. Joissakin riiteissä lausutaan seliḥot. Amida ja lain lukeminen pysyvät kuitenkin samoina kuin muina juhlan välipäivinä. Yleinen tapa on valvoa Hoshana Rabban yönä ja lukea koko Pentateukki tai Mooseksen ja Psalmien kirjat ja muut vastaavat. Tämä tapa on peräisin vasta 1200-luvulta. Sen alkuperäisenä tarkoituksena oli luultavasti varmistaa, että myös ne, jotka eivät olleet tarkkoja Pentateukin lukemisesta koko vuoden aikana, saisivat sen valmiiksi yhdessä yleisön kanssa Simchat Toorana (Shibbolei ha-Leket, toim. S. Buber (1886), 334). Tämä tapa sai myöhemmin (luultavasti Safedin kabbalistien kautta) tikkunin (”puhdistautuminen”; Tikkun Leil Hoshana Rabba, ”Hoshana Rabban yön tikkun”) luonteen.

BIBLIOGRAFIA:

Elbogen, Gottesdienst, 138f.; ET, 8 (1957), 527-35; Y.T. Lewinsky, Sefer ha-Mo’adim, 4 (19522), 180-207; Wilhelm in: Alei Ayin – S. Schocken Jubilee Volume (1948-52), 130-43.

.