STOCKHOLM – Ruotsi saattaa olla tunnettu populaarimusiikistaan, IKEAsta ja anteliaasta hyvinvointivaltiosta. Se yhdistetään myös yhä useammin Islamilaisen valtion värvättyjen, pommi-iskujen ja käsikranaatti-iskujen kasvavaan määrään.

Kahden viikon aikana aiemmin tänä vuonna maassa tapahtui viisi räjähdystä. Se ei ole nykyään epätavallista – ruotsalaiset ovat tottuneet otsikoihin väkivaltarikoksista, todistajien pelottelusta ja jengien teloituksista. Pitkään turvallisuudestaan tunnetussa maassa äänestäjät mainitsevat ”lain ja järjestyksen” tärkeimmäksi kysymykseksi ennen syyskuussa pidettäviä parlamenttivaaleja.

Rikollisuuden aihe on kuitenkin arkaluonteinen, ja keskustelua aiheesta konsensukseen pyrkivässä skandinaavisessa yhteiskunnassa rajoittavat tabut.

Rikollisuutta ymmärtääkseen Ruotsissa on tärkeää huomioida, että Ruotsi on hyötynyt länsimaiden laajamittaisesta kuolettavan väkivallan vähenemisestä erityisesti spontaanien väkivaltaisuuksien ja alkoholin aiheuttamien tappojen osalta. Kokonaisuudessaan henkirikosten väheneminen on kuitenkin ollut Ruotsissa paljon vähäisempää kuin naapurimaissa.

Aseammuskelut maassa ovat yleistyneet niin, etteivät ne enää nouse kärkisijoille, elleivät ne ole näyttäviä tai johda kuolonuhreihin.

Gang-aseella tehdyt murhat, jotka ovat nykyään lähinnä maahanmuuttajataustaisten miesten ilmiö maan rinnakkaisyhteiskunnissa, lisääntyivät 1990-luvun alkupuoliskon neljästä murhayritykseen vuodessa, mutta nousivat viime vuonna jo nelisenkymmentä. Tämän vuoksi Ruotsi on muuttunut alhaisen rikollisuuden maasta murhien määräksi, joka on huomattavasti Länsi-Euroopan keskiarvoa korkeampi. Sosiaaliset levottomuudet, joihin liittyy autojen polttamista, ensiapuhenkilöstöön kohdistuvia hyökkäyksiä ja jopa mellakoita, ovat toistuva ilmiö.

Aseammunnat maassa ovat yleistyneet niin, etteivät ne enää nouse kärkisijoille, elleivät ne ole näyttäviä tai johda kuolemaan. Uutiset iskuista korvataan nopeasti urheilutapahtumista ja julkkiksista kertovilla otsikoilla, koska lukijat ovat herkistyneet väkivallalle. Vielä sukupolvi sitten pommi-iskut poliisia vastaan ja mellakat olivat äärimmäisen harvinaisia tapahtumia. Nykyään tällaisista tapahtumista lukemista pidetään osana jokapäiväistä elämää.

Väkivallan lisääntyminen ei ole jäänyt huomaamatta Ruotsin pohjoismaisilta naapureilta. Norjalaiset käyttävät yleisesti ilmaisua ”ruotsalaiset olot” kuvaamaan rikollisuutta ja sosiaalisia levottomuuksia. Tanskan näkemys tuli selväksi, kun Naton entinen puheenjohtaja ja Tanskan pääministeri Anders Fogh Rasmussen sanoi Ruotsin television haastattelussa: ”Käytän Ruotsia usein pelottavana esimerkkinä.”

Vastineeksi Ruotsin hallitus on käynnistänyt kansainvälisen kampanjan ”Ruotsin imagon puolesta” vähättelemällä rikollisuuden kasvua sekä mediastrategiassaan että verorahoitteisilla PR-kampanjoilla. Vieraillessaan Valkoisessa talossa maaliskuussa Ruotsin pääministeri Stefan Löfven myönsi, että hänen maassaan on ongelmia rikollisuuden ja erityisesti ampumavälikohtausten kanssa, mutta kiisti kieltoalueiden olemassaolon. Ruotsin opetusministeri Gustav Fridolin matkusti viime viikolla Unkariin saman viestin kanssa.

Mutta todellisuus on erilainen kentällä: Ensihoitajien liiton Ambulansförbundetin johtaja Gordon Grattidge ja hänen edeltäjänsä Henrik Johansson kertoivat minulle hiljattain haastattelussa, että jotkin asuinalueet ovat ambulanssinkuljettajille ehdottomasti kiellettyjä – ainakin ilman poliisin suojelua.

Ruotsalaiset eivät ole taipuvaisia suurisuuntaisiin kansallisen ylpeyden ilmentymiin, mutta ajatus ”ruotsalaisesta mallikappaleesta” – siitä, että maalla on paljon opittavaa maailmalle – on olennainen osa kansallista omakuvaa.

Koska rikollisuus liittyy läheisesti siihen, että maa ei ole onnistunut integroimaan maahanmuuttajiaan, väkivallan lisääntyminen on arka aihe. Kun Ruotsin hallitus ja oppositio kutsuvat maata ”humanitaariseksi suurvallaksi”, koska se avasi siirtolaiskriisin aikana ovensa useammalle maahanmuuttajalle henkeä kohden kuin mikään muu EU-maa, he tarkoittavat sitä. Tämä on johtanut vaikuttaviin vääristelyihin.

Maaliskuussa työmarkkinaministeri Ylva Johansson esiintyi BBC:ssä, jossa hän väitti, että raportoitujen raiskausten ja seksuaalisen häirinnän tapausten määrä ”vähenee ja vähenee ja vähenee”. Itse asiassa asia on päinvastoin, minkä Johansson myönsi myöhemmin anteeksipyynnössään.

Viime vuonna entinen pääministeri Carl Bildt kuvaili Washington Postin mielipidekirjoituksessa maan maahanmuuttopolitiikkaa menestystarinaksi. Hän ei käsitellyt tarkemmin väkivaltarikollisuutta. Joulukuussa juutalaisiin instituutioihin kohdistuneiden toistuvien iskujen jälkeen – mukaan lukien Göteborgissa sijaitsevan synagogan polttopommitus – Bildt ryhtyi samassa lehdessä väittämään, että antisemitismi ei ole Ruotsissa suuri ongelma.

”Historiallisesti Ruotsissa katolilaiset on nähty vaarallisena uhkana, jota vastaan on taisteltava ja jota on rajoitettava”, Bildt väitti ilmeisesti tietämättöminä siitä, etteivät hänen mainitsemansa lait koskeneet myös juutalaisia. Keskinäiset avioliitot olivat laittomia ja vihamielisyys perustui käsityksiin juutalaisista rodullisesti alempiarvoisina. Bildtin yritys suhteuttaa nykyistä antisemitismiä oudoilla ja epätarkoilla historiallisilla argumenteilla kuvastaa sitä, miten hermostuneesti Ruotsin eliitti reagoi maataan koskeviin kielteisiin otsikoihin.

Toinen näyttävä esimerkki on hallituksen virallinen verkkosivusto ”Faktoja maahanmuutosta, kotouttamisesta ja rikollisuudesta Ruotsissa”, joka väittää kumoavansa maata koskevia myyttejä. Yksi hallituksen listaamista ”vääristä väitteistä” on, että ”Ruotsissa nähtiin jokin aika sitten ensimmäinen islamilainen terrori-isku.”

Tämä on yllättävää, sillä uzbekkilainen jihadisti Rakhmat Akilov on tunnustanut syyllisyytensä viiden ihmisen kuolemaan johtaneeseen kuorma-auton ryntäämiseen Tukholmassa viime huhtikuussa, ja hän vannoi uskollisuutta Islamilaiselle valtiolle ennen iskua. Akilov, joka on parhaillaan oikeudenkäynnissä, on ylpeänä toistanut tukevansa ISISiä ja todennut, että hänen motiivinaan oli tappaa Ruotsin kansalaisia. Hänellä oli myös dokumentoituja yhteyksiä kansainvälisiin jihadisteihin.

”He saavat sen kuulostamaan siltä, että väkivalta on riistäytynyt käsistä.” – Stefan Sintéus, Malmön poliisipäällikkö

Hallituksen tekosyy kiistää islamistinen terrori-isku Ruotsissa on se, ettei yksikään islamistinen ryhmä ole virallisesti ilmoittautunut syylliseksi. Kun otetaan huomioon, miten tärkeää näinä päivinä on torjua valeuutisia, Ruotsin hallituksen peukalointi poliittisesti epämukavilla tosiasioilla näyttää erityisen vastuuttomalta.

Joskus tarvitaan ulkopuolinen asettamaan asiat oikeaan perspektiiviin. Bojan Pancevskin hiljattain Lontoossa ilmestyneessä Sunday Times -lehdessä julkaistussa artikkelissa kiinnitettiin huomiota maahanmuuttoon ja väkivaltarikollisuuteen. Artikkeli aiheutti skandaalin Ruotsissa ja sitä pidettiin laajalti osasyynä siihen, että Britannian ja Kanadan ulkoministeriöt antoivat maata koskevia matkustusohjeita vedoten jengirikollisuuteen ja räjähdyksiin. ”Ne saavat sen kuulostamaan siltä, että väkivalta on riistäytynyt käsistä”, sanoi Malmön poliisipäällikkö Stefan Sintéus.

Poliisipäällikölle ei tuntunut tulevan mieleen, että sekä matkustusneuvonta että artikkeli saattoivat heijastaa samaa taustalla olevaa todellisuutta. Olihan vain muutama päivä aiemmin Malmön poliisiasemaa järkyttänyt käsikranaatti-isku. Aiemmin samassa kuussa kaupungissa poliisiauto tuhoutui räjähdyksessä.

Virkamiehet ovat ehkä tottuneet tilanteeseen. Mutta länsieurooppalaisessa maassa rauhan aikana on kohtuullista pitää tällaista väkivallan tasoa hallitsemattomana.

Paulina Neuding on Kvartal-verkkolehden päätoimittaja.