Rauta tunnettiin ja sitä käytettiin muinaisissa sivilisaatioissa.
Rauta on yksi runsaimmista metalleista (41000 ppm maankuoressa), ja se on luultavasti myös yksi tärkeimmistä, sillä sitä käytetään suurimmassa mittakaavassa kaikista metalleista. Sen valmistus masuunissa on hyvin dokumentoitu. Puhtaana rauta on kiiltävän valkoista metallia, joka on pehmeää ja hyvin työstettävää. Se on kuitenkin reaktiivinen ja muodostaa helposti hydratoidun oksidikerroksen pinnalleen kosteassa ilmassa. Se on epäkoherentti ja irtoaa helposti, jolloin se paljastaa uusia hyökkäyspintoja. Rauta liukenee laimeisiin happoihin, joissa Fe(II) muodostuu liuoksena; voimakkaammin hapettavat hapot tuottavat Fe(III)-liuoksia, ja voimakkaasti hapettavat aineet (esim. dikromaatti tai väkevä typpihappo) tuottavat metallin passiivisen muodon, mikä johtuu todennäköisesti yhtenäisen pintaoksidikalvon muodostumisesta.
Lämpötilasta riippuen puhdasta rautaa voi esiintyä kolmessa muodossa, nimittäin alfa-, gamma- ja delta-raudassa; alfa-rauta on raudan polymorfinen muoto, joka on stabiili alle 906 C:n lämpötilassa; sillä on kappalekeskeinen kuutioristikko (bcc) ja se on magneettista 768 C:een asti. Gamma-rauta on raudan polymorfinen muoto, joka on stabiili välillä 906C-1403C; sillä on pintakeskitetty kuutioristikko (fcc) ja se ei ole magneettinen (huom. sen stabiilisuusaluetta pienentää hiilen, mangaanin ja nikkelin läsnäolo, ja se on austeniitin kiinteiden liuosten perusta). Delta-rauta on raudan polymorfinen muoto, joka on stabiili 1403 C:n ja sulamispisteen välillä; sillä on sama ristikkorakenne kuin alfa-raudalla.
Rauta on monien terästyyppien perusta, ja ominaisuudet saavutetaan seostamalla rautaa hiilen, nikkelin, kromin ja muiden alkuaineiden kanssa vaihtelevissa suhteissa, mikä johtaa materiaaleihin, joiden mekaaniset ja fysikaaliset ominaisuudet vaihtelevat suuresti.
Rauta on myös elintärkeä alkuaine kaikille elämänmuodoille, sillä keskiverto ihmiskeho sisältää sitä 4 grammaa. Suurin osa elimistön raudasta on hemoglobiinissa, hengityspigmentissä, joka muodostaa mekanismin hapen kuljetukseen punasoluissa.