TULOKSET JA KESKUSTELU

Ei saatu todisteita siitä, että jano edistää syömistä ja nälkä edistää juomista. Jano ei korreloinut energiansaannin kanssa eikä nälkä korreloinut juomisen kanssa saman tunnin aikana 7 d:n aikana (r=0,08 ja r=0,04). Lisäksi jano ei ollut merkittävä energiansaannin ennustaja eikä nälkä ollut merkittävä juomisen ennustaja, kun se syötettiin lineaariseen regressiomalliin. Jano ei myöskään korreloinut juomisen kanssa (r=0,03). Nälkä korreloi merkitsevästi, vaikkakin kohtalaisesti, energiansaannin kanssa saman tunnin aikana (r=0,30; p<0,05) ja selitti 14,2 % päivittäisen kokonaisenergiansaannin varianssista. Käyttämällä mielivaltaista luokittelua sopimattomasta nautintokäyttäytymisestä (eli janoinen ja nälkäinen, eikä juominen tai syöminen; ei janoinen eikä nälkäinen, mutta juominen ja/tai syöminen; ei janoinen mutta nälkäinen ja juominen mutta ei syöminen; janoinen mutta ei nälkäinen ja ei juominen mutta syöminen), osallistujat osallistuivat sopimattomiin nautintotapahtumiin 62 % ajasta. Osallistujat joivat vettä vastauksena janoon ilman nälkää 2 % ajasta ja söivät vastauksena nälkään ilman janoa 68 % ajasta. Epäsopivien nautintokäyttäytymisten osuus ei eronnut BMI-ryhmien välillä.

Nämä havainnot herättävät kysymyksiä homeostaattisten suhteiden uskollisuudesta nykyisessä ympäristössä, sillä jano ei ennustanut juomista ja nälkä vain heikosti syömistä. Näille havainnoille on useita uskottavia selityksiä. Ensinnäkin muutokset ympäristössä tai yksilössä ja näiden kahden vuorovaikutuksessa ovat saattaneet heikentää ruokahaluaistimusten ja saannin välistä toiminnallista suhdetta. Elintarvikkeiden ja juomien lähes jatkuva saatavuus ja useat sosiaaliset kontekstit, jotka kannustavat syömään ja juomaan ilman energian ja nesteen tarvetta, vähentäisivät ja sekoittaisivat mahdollisuuksia yhdistää syöminen ja juominen nälän ja janon lievittämiseen. Seurauksena voisi olla, että ympäristön vihjeet ottaisivat haltuunsa nauttimista motivoivat fysiologiset vihjeet (26,27).

Toisekseen energialähteissä on tapahtunut huomattavia siirtymiä, jotka voivat myös heikentää ruokahalun ja saannin välistä kytkentää. Nykyinen kuitujen vähäinen saanti (28,29) ja energian runsas kulutus juomien kautta (30) ovat esimerkkejä, jotka vähentävät energiaa tuottavien elintarvikkeiden kylläisyysarvoa. Ongelmaa voi pahentaa energiasisällöltään laimeiden elintarvikkeiden kulutuksen lisääntyminen, kun kaloriset makeutusaineet korvataan muilla kuin ravitsemuksellisilla makeutusaineilla ja ravintorasvat korvataan rasvan korvikkeilla. Tällaiset manipulaatiot häiritsevät homeostaattista käyttäytymistä rotilla (31,32) ja mahdollisesti ihmisillä (33-35).

Kolmas selitys janon, nälän ja saannin väliselle heikolle yhteydelle voi liittyä elintarvikkeiden ja juomien ei-homeostaattisten palkitsevien ominaisuuksien vaikutukseen. Hedonisen nälän käsite on hiljattain kuvattu ja sitä on ehdotettu häiriintyneen ruokailun tekijäksi (36). Kätevien, edullisten ja hyvin maistuvien elintarvikkeiden laaja saatavuus helpottaisi tämän mekanismin vaikutusta. Hedonisen janon käsitettä ei ole ehdotettu, mutta se voi olla rinnakkainen hedonisen nälän kanssa. Ominaisuuksia, kuten hiilihapotusta (37,38), väriä (39,40), maun voimakkuutta (41), maistuvuutta (42), makeutta (43) ja lämpötilaa (43,44), on manipuloitu niin, että niillä on voitu kannustaa juomiseen, joka ei välttämättä liity nestetarpeeseen.

Toinen selitys sille, että janon, nälän ja saannin välillä ei ole yhteyttä, saattaa olla enemmänkin metodologinen kuin toiminnallinen. Nykyiset lähestymistavat ruokahalun tunteen ja saannin mittaamiseen ovat suhteellisen epäherkkiä (45-47). Tässä tutkimuksessa käytettiin janon ja nälän kuvioita viikon aikana verrattuna yksittäisiin arviointeihin juuri ennen ateriaa tai aterian jälkeen, jotta voitaisiin ottaa paremmin huomioon yksilölliset erot ruokahaluaistimuksissa, mutta se, missä määrin tämä parantaa mittaustarkkuutta ja -tarkkuutta, vaatii lisäarviointia.

Absoluuttiset keskimääräiset päivittäiset jano- ja nälkäarviot olivat korkeammat kuin absoluuttiset keskimääräiset päivittäiset nälkävaroitukset ja jano- ja nälkävaroitusten vaihtelu oli vähäisempää vuorokauden mittaan (kuva 1). Ryhmän keskimääräinen päivittäinen jano arvioitiin 43±11:ksi, kun taas ryhmän keskimääräinen päivittäinen nälkä arvioitiin 31±16:ksi 100 yksikön asteikolla. Tämä korkeampi, vakaa janontaso päivän mittaan sallii tiheän juomisen, ja se voi aiheuttaa haasteita energiatasapainolle, koska energiaa tuottavat juomat olivat suurin osa nesteen kokonaissaannista (55 %) (kuva 2). Energiaa tuottavien juomien kulutukseen ei liity voimakasta ruokavaliokompensaatiota (48), joten se voi johtaa energiansaannin lisääntymiseen ja painonnousuun.