Hepatobiliary and pancreatic disorders are some of the commonest disorders of the digestive system. Hepatopancreatobiliary-järjestelmään liittyy monimutkainen embryologinen kehitys, minkä vuoksi siinä esiintyy poikkeavuuksia, joilla voi joskus olla haitallisia vaikutuksia elimistön fysiologiaan, minkä lisäksi siihen liittyy monenlaisia hankittuja ongelmia, jotka vaativat erikoiskoulutusta, jotta niihin voidaan puuttua kirurgisesti.
Happokivitaudit ovat yksi yleisimmistä ruoansulatuskanavan sairauksista, jotka aiheuttavat huomattavaa taakkaa terveydenhuoltojärjestelmälle. Patogeneesi on monitekijäinen, ja esiintyvyys on lisääntynyt viime vuosina kaikissa yhteiskuntaluokissa, mikä johtuu todennäköisesti elämäntapojen muutoksista, ruokavaliomallien muuttumisesta ja fyysisen aktiivisuuden lisääntymisestä.1 Väestön tietoisuuden lisääntyminen ja paremmat tutkimusmenetelmät ovat osaltaan vaikuttaneet siihen, että kirurgit ja gastroenterologit voivat diagnosoida kivitaudit nopeasti ja hallita niitä helposti. Laparoskooppinen kolekystektomia on rutiininomainen yleiskirurginen toimenpide, jota harjoitetaan kaikkialla maailmassa, ja yhden viillon laparoskooppinen kolekystektomia on yleistymässä jopa pienen volyymin sairaaloissa.2 Ja sappitiekivissä, jotka syntyvät usein sappikivien migraation vuoksi, ERCP-menetelmä, johon liittyy kiven poisto ja laparoskooppinen kolekystektomia, on todennäköisesti tulevaisuudessa tehokas strategia3.
Kaikkien pahanlaatuisten syöpien joukossa syöpäsappi on viidenneksi yleisin syöpä. Se on yleisin sappiteiden pahanlaatuinen sairaus, ja sitä luonnehditaan aggressiiviseksi ja erittäin tappavaksi taudiksi, jonka epidemiologiasta vallitsee laajoja erimielisyyksiä, ja sen tarkka etiologia tunnetaan vielä huonosti. Yksi suurimmista esiintymistiheyksistä on Intiassa, erityisesti Gangesin vyöhykkeellä, ja useissa tutkimuksissa on esitetty ja perusteltu, että se liittyy todennäköisesti Pohjois-Intian veden korkeaan tiettyjen mineraalien pitoisuuteen. Kirurginen resektio näyttäisi olevan ainoa mahdollinen parantava lähestymistapa, mutta valitettavasti vain pieni vähemmistö on leikkauskelpoinen sairauden ilmaantuessa.4,5
Maksa on erittäin verisuonikas elin, ja sillä on monimutkaisia tehtäviä sekä synteesissä että detoksifikaatiossa. Näin ollen siitä tulee hedelmällinen maaperä infektioiden ja tartuntojen säilymiselle. Vaikka antibioottien laatu on ajan myötä parantunut, maksapaiseiden esiintyvyys ei ole vähentynyt samassa suhteessa. Toisaalta maksan paiseiden iatrogeeniset syyt ovat huolestuttavia, kun maksan ja sappitiehyiden toimintaan puututaan yhä enemmän. Suuntaus näyttäisi siis olevan siirtyminen suuresta esiintyvyydestä nuorilla keski-ikään viidennellä ja kuudennella elinvuosikymmenellä.6 Parantuneiden loistartuntojen, kuten askariaasin ja hydatidikystien, torjuntamenetelmien ansiosta sairastuvuus on viime aikoina ollut huomattavan vähäistä, ja kokonaisesiintyvyys on laskenut huomattavasti.7
Hoitamattomien sappikivien tai sappitiehyeen kohdistuvien interventioiden väistämättömät seuraukset sekä hoidon että vammojen vuoksi ovat johtaneet sellaisiin ongelmiin, kuten sappitiesten ahtaumiin, jotka vaativat varhaista kirurgista hoitoa. Vielä noin kymmenen vuotta sitten ERCP:n ja laparoskopian käyttöönoton myötä tämä kokonaisuus lisääntyi äkillisesti. Koulutuksen parantumisen ja näyttöön perustuvien hoitoprotokollien laatimisen myötä ilmaantuvuus on kuitenkin armollisesti alkanut laskea nopeasti ja on enemmän tai vähemmän saavuttanut tasotason. Sappiteiden ahtaumat asettavat kliinikoille sekä diagnostisia että terapeuttisia haasteita. Kuvantamisen ja endoskooppisten tekniikoiden kehittyminen on parantanut kykyämme tehdä ero hyvänlaatuisten ja pahanlaatuisten vaurioiden välillä. Intraduktaalisen ultraäänitutkimuksen herkkyys on 89 % ja spesifisyys 84 %. Intraduktaalinen ultraääni ja perkutaaninen transhepaattinen sappitieendoskopia ovat lupaavia uusia menetelmiä sappitiestriktuurien diagnosoimiseksi ja hoitamiseksi.8
Koledokaalikystat ovat harvinainen sappiteiden kehitysongelma, joka on yleisempi Aasiassa kuin Euroopassa tai Pohjois-Amerikassa.9 Kuvantamismenetelmät ovat auttaneet meitä määrittelemään oikein kystan laajuuden ja luonteen; parantuneiden leikkaustekniikoiden avulla voimme hoitaa suuren määrän näistä häiriöistä erinomaisin tuloksin.
Krooninen haimatulehdus on etenevä fibrotulehduksellinen sairaus, joka esiintyy suurten kanavien (usein intraduktaalisten kivien kanssa) tai pienten kanavien muodoissa, ja se johtuu usein monimutkaisesta yhdistelmästä ympäristötekijöitä ja geneettisiä tekijöitä, ja sen hallitseva oire on kipu.10 Kun alkoholin käyttö lisääntyy ja sappikivien esiintyvyys kasvaa sekä miehillä että naisilla, myös haimatulehduksen esiintyvyys kasvaa tasaisesti. Mikään ei kuitenkaan viittaa siihen, että idiopaattinen krooninen haimatulehdus olisi Intiassa erilainen sairaus.11 Haimatulehdus, jonka seurauksia ovat krooninen kipu, pseudokystan muodostuminen ja sekundaariset eksokriiniset ja endokriiniset häiriöt, on yleinen syy työtuntien menetykseen aktiiviväestössä. Vaikka haimasyövän hoidossa on hyvin suunniteltu protokolla, krooninen haimatulehdus on edelleen ongelma, jonka paranemisesta ei ole varmuutta. Sairastuvuus on edelleen korkea, eikä suuri leikkaus ole koskaan ollut vastaus kiusaavaan ongelmaan parhaassa elämänvaiheessa. Jo se, että on olemassa useita leikkausvaihtoehtoja, joista valita, on itsessään todiste siitä, miten epätyydyttävä sen hoito on.
Haimasyövän syy on edelleen tuntematon, ja sen arvioitu viiden vuoden eloonjäämisaste on alle 5 prosenttia. Vaikka molekyylibiologian ymmärtämisessä on saavutettu merkittävää edistystä, useiden ympäristötekijöiden oletetaan olevan aiheuttajia, ja ainakin 10 prosentilla voi olla positiivinen sukuhistoria.12
Portaalihypertensio, joka esiintyy usein hätätilanteessa ylemmän ruoansulatuskanavan verenvuotona, on edelleen huolenaihe maassamme sekä lasten että aikuisten ikäryhmissä. Viime vuosina Intian niemimaalta on alkanut tulla tietoja, ja useat maan keskukset ovat tuottaneet hyviä tuloksia shunttileikkauksen jälkeen. EHPVO (54 %) ja kirroosi (39 %) ovat lasten portaalihypertensioiden kaksi tärkeintä syytä, ja verenvuodon pääasiallinen syy on ensiksi mainitussa.13 Kirroosipotilaiden tulevaisuudennäkymät ovat kuitenkin edelleen synkät, ja maksansiirto on vielä kaukainen haave monille kirroosipotilaille, joilla on portaalihypertensio.
Yhteenvetona voidaan todeta, että on ilahduttavaa huomata, että hepatopancreatobiliary-järjestelmään liittyvien ongelmien moninaisuuteen on alettu puuttua. Molekyylibiologia on avannut monia tähän asti tuntemattomia mahdollisuuksia, kuvantaminen on laajentanut varhaista diagnoosia ja toimenpiteitä, kirurgiset tekniikat ovat parantuneet huomattavasti, ja sairastuvuus ja kuolleisuus ovat vähentyneet monilla aloilla.