Jos tuotearvosteluissa on perustavanlaatuinen vika, se on tyypillisesti lyhyt kesto, jonka arvostelijat saavat olla kohteen kanssa, ennen kuin he saavuttavat julkaisuajan tai joutuvat palauttamaan tuotteen valmistajalle. Tuotteiden nopeiden päivitysten vuoksi tietyn tuotteen elinkaari voi olla lyhyt, mikä tekee pidemmistä arvioinneista usein epäkäytännöllisiä.

Teknologian kehittyessä kuluttajat kuitenkin vähentävät tuotteiden päivitysnopeutta. Digitaalisessa valokuvauksessa sekä objektiivit että kamerarungot, joita on valmistettu viime vuosina, ovat edelleen kovassa vauhdissa. Onko 48 megapikseliä kiva saada? 100MP? Toki, mutta monissa sovelluksissa 24MP riittää mainiosti.

Sanon tämän osittain ironisesti, sillä olen juuri päivittänyt Leica Q2:een omistettuani Leica Q:n 3,5 vuotta. Leica Q:ni on kuitenkin edelleen uskomaton kamera, ja koska tästä kamerasta on löydettävissä monia hyviä tarjouksia, ajattelin, että nyt olisi hyvä hetki arvioida kamera uudelleen sen jälkeen, kun olen käyttänyt sitä 40 kuukautta ja ottanut yli 60 000 kuvaa, kun se matkusti mukanani 19 maahan.

Tilasin Leica Q:ni 20. kesäkuuta 2015 ja sain sen syyskuussa saman vuoden aikana. Ikääntyvän ja kuluneen Sony RX1:n korvaajana koon ja painon lisäys oli huomattava, mutta se täytti silti kriteerini täyskuvioisesta, kompaktista matkakamerasta.

Plussat

Objektiivi

Q:ssa on 28 mm:n f/1,7-objektiivi – monien mielestä kummallinen valinta. Miksei katukuvaukselle tyypillisempi 35mm FOV? Ja totta puhuen objektiivi tuntui aluksi todella laajalta. Mutta FOV on sama kuin monissa älypuhelimissa, kuten iPhonessa ja Google Pixelissä, joten ajan myötä 28mm:stä on tullut monille erittäin mukava tapa nähdä.

Nykyaikaisessa objektiivisuunnittelussa on siirrytty pois fyysisestä aukkorenkaasta – sen sijaan on päätetty käyttää kameran rungossa olevia valitsimia, hyvässä ja pahassa. Q:ssa on kuitenkin säilynyt aukkorengas, jossa on 1/3-pykälän säätömahdollisuus, jota käytän usein.

Makrotila on näppärä pikku kikka, joka antaa hieman lisää joustavuutta ruokakuvauksiin. Kukaan ei erehdy pitämään polttoväliä muotokuvaobjektiivina, mutta sillä pystyy silti ottamaan hienoja ympäristömuotokuvia.

Kuvanlaatu

Kuvanlaatu on aina ollut minuun vaikuttava. Kameran DNG-tiedostoissa on sisäänrakennettu profiili, joten et näe, mitä ohjelmistosäätöjä objektiivin virheisiin on tehty Adobe Lightroomin kaltaista ohjelmaa käyttäessäsi, ellet käytä RAW Diggerin kaltaista ohjelmaa.

Autotarkennus

Sony RX1:n akilleenkantapää oli hämärätarkennus – jopa päivitetyissä versioissa. Q:n automaattitarkennus sen sijaan on terävä ja toimii yllättävän hyvin hämärässä, vaikka siinä on kontrastintunnistusjärjestelmä. Manuaalitarkennuksen käyttäminen heittää EVF:n automaattisesti suurennettuun tilaan, kun tarkennuksen piikitys on päällä. Tarkennusmekanismi on silkinpehmeä, ja manuaalinen tarkennus on epätavallisen helppoa.

Hiljainen toiminta

Kuvien ottaminen on HILJAISTA, toisin kuin Nikon Z7:n kaltaisissa peilittömissä kameroissa, joissa laukaisuääni kuuluu edelleen. On vaikea selittää, miten eri tavalla ihmiset reagoivat, kun he eivät kuule suljinääntä. Kameran käyttämisestä tulee vapauttava prosessi.

Koko

Se ei ole yhtä pieni kuin jotkut muut vaihtoehdot, mutta minulle kamera osuu täydelliseen koon ja kuvanlaadun risteyskohtaan. Se on 640 g:n painollaan huomattavasti painavampi kuin Sony RX1R II (507 g) tai Fuji X100F (469 g), mutta se on silti huomattavasti kevyempi kuin mikä tahansa täysikehyksinen DSLR- tai ILP-järjestelmä vastaavalla objektiivilla.

Miinukset

Pöly

Pölyä

Omistuksen ensimmäisten kuukausien aikana kennolle alkoi ilmestyä pölyä. Varhaisissa tuotantomalleissa oli huono tiivistys, ja pölyn väitettiin päässeen kameran mikrofoni- ja kaiutinporttien kautta sisään. Lähetin kameran takaisin Leicalle ja 2 kuukauden kuluttua he lähettivät takaisin upouuden kameran!

Vaikka vaihtoyksikkö näytti lieventävän pölyongelmaa, se ei kuitenkaan poistanut sitä. Puolitoista vuotta myöhemmin lähetin laitteen takaisin kennon puhdistusta varten, minkä jälkeen teippasin pikaisesti kaiutin- ja mikrofoniliitännät gaffer’s-teipillä. Sen jälkeen minulla ei ole ollut ongelmia.

Uudessa Q2:ssa on IP52-luokitus, joka tarkoittaa, että se on ”suojattu rajoitetulta pölyn tunkeutumiselta” – ei ehkä IP67- tai IP68-luokitusta, jota olemme nähneet viimeisimmissä älypuhelimissa, mutta otan vastaan minkä tahansa parannuksen suojauksessa, jonka voin saada.

Diopteri

Q:ssa ei ole sisäänrakennettua diopteria, jossa ei ole lukitusmekanismia toisin kuin monissa DSLR-kamerakameroissa, jotka vaativat, että käyttäjän on vedettävä nuppi irti säätääksesi. Vaikka mekanismi on melko litteästi runkoa vasten, havaitsin silti ärsyttävän taipumuksen sen pyörimiseen, kun kamera roikkui vartaloni päällä.

Akunkesto

Kompaktit kamerat saavat aina moitteita huonosta akunkestosta, eikä Q ole poikkeus. Toisaalta tuntuu kohtuulliselta odottaa 4 000 dollarin kameralta (ostohetkellä) kunnollista akkukestoa. Toisaalta älypuhelin kestää hädin tuskin päivän.

Virtapainike

Nöyrän mielipiteeni mukaan virtapainikkeen/kytkimen pitäisi täyttää yksi toiminto. Kuten joissakin aiemmissa kameramalleissa, Leica Q:ssa sekoitetaan kerta- ja sarjakuvaustilan toiminnot virtakytkimeen. Huonon akkukeston vuoksi olen aina sammuttanut kameran kuvien ottamisen välissä, mikä tarkoittaa entistä enemmän mahdollisuuksia heittää kamera epähuomiossa jatkuvaan tilaan. Ongelma on vähäinen seurauksellisempaan diopteriongelmaan verrattuna, mutta ärsyttävä se on kuitenkin.

Ohjelmisto

Syyskuuhun 2018 asti Leica Q:lla oli oma oma sovelluksensa – WiFi-pohjainen, virtaa vaativa sovellus, jolla voit sekä kauko-ohjata että ladata JPG-kuvia kamerasta. Se toimi luotettavasti, joskin hitaasti, ja on nyt korvattu Leica Fotos -sovelluksella, joka palvelee kaikkia Leican kameroita.

Toisaalta kuvien siirtämiseen kamerasta puhelimeen tarvittavien vaiheiden määrä tuntuu nykyisessä mobiilitaloudessa sietämättömältä (ja lähes kaikilla kameravalmistajilla on tämä ongelma). Toisaalta nautin siitä, että voin irrottaa itseni jatkuvasta tarpeesta lähettää viestejä sosiaaliseen mediaan – sen sijaan voin keskittyä katseluun ja ottaa enemmän kuvia.

Johtopäätös

Jos yksi hyvän kameran mittari on se, mitä kameraa on taipuvainen kantamaan mukanaan, Leica Q sopii siihen. Niille, jotka haluavat tarkempaa hienosäätöä, parempaa suorituskykyä hämärässä ja parempaa kuvanlaatua kuin älypuhelimella, oma kamera on ainoa oikea tapa. Koko ja paino voivat kuitenkin olla vahva este. Onneksi näin ei ole käynyt Leica Q:n kohdalla, ja jos Leica olisi odottanut vielä muutaman vuoden ennen Q2:n julkaisua, olisin epäilemättä jatkanut Q:n kiinnittämistä kaulaani.

Leica Q on ollut monella tapaa yksi parhaista (ellei paras) kameroista, jotka olen omistanut. Sen kyvyttömyys vaihtaa objektiiveja on usein ollut pikemminkin etu kuin kainalosauva (myönnettäköön, että se ei ole sopiva valinta kaikentyyppiseen valokuvaukseen). Ja vaikka se ei ehkä ole yhtä kestävä tai ”ammattimainen” kuin jotkut DSLR-kamerani, olen varma, etten olisi vanginnut yhtä montaa hetkeä elämästäni ilman sitä, koska vaihtoehto oli liian raskas ja tilaa vievä.

Onko Leica Q premium-hintansa arvoinen? Olen omistanut paljon kameroita ja objektiiveja eri hintaluokissa, jotka harvoin pääsevät ulos kameralaukusta. Tavallaan paras varuste minulle on se, joka inspiroi ja kannustaa minua ottamaan kuvia. Q on ollut luotettava kumppani punaisella merkillä tai ilman.