Koska naisilla ei yksinkertaisesti saa olla jotain erikoista ihan itsellään, ei aikaakaan kun naisten G-pisteestä oli puhuttu ensimmäisen kerran 1940-luvulla, miehet alkoivat mutista ja mutista: ”Mutta missä on meidän? Me haluamme myös G-pisteen.” Kateus, kuten pelkokin, on niin suuri motivaattori.
Totta kai miehetkin haluavat G-pisteen. G-piste – tai Gräfenbergin piste – on suloinen pieni paikka, syrjässä, piilossa, jonne on hieman vaellettava – mutta sinne päästyään aivan ihana. Vähän kuin Isle of Skye. Mutta vähemmän lampaita. Luultavasti. Se on piilotettu helmi, puhdas nautinnon jakelija.
Hyvää, sanoitko? Suuria vapisevia nautinnon aaltoja? Jyrkässä ristiriidassa useimpien miesten välinpitämättömän suhtautumisen kanssa muihin perinteisesti naispuolisiin toimintoihin – vaikkapa lasten kasvatukseen – miksi miehet eivät haluaisi osansa tästä alun perin naisille suunnatusta toiminnasta? Miehet tutkivat ja tutkivat tiukasti ja tarmokkaasti ja lähtivät samanlaisille tutkimusretkille kuin viktoriaaniset seikkailijat. Paitsi että nämä tehtävät suuntautuivat jonnekin pelottavampaan paikkaan kuin pimeimpään Peruun. Koska miehen G-pisteen etsintä johti miehet omaan perseeseensä ja eturauhaseen. Nautintoa, tunkeutumista. Kuten tiedätte, jos kiinnitätte huomiota satuihin, kannattaa olla varovainen, mitä toivotte.
Ei aivan Manhattan-projekti, mutta sama periaate pätee: kelloa ei voi purkaa. Ja näin ollen G-piste edustaa pistettä, jossa kaksi miesten hämmentävintä kysymystä risteävät – heidän suhteensa kehoonsa ja heidän suhteensa tunteisiinsa.
Jos miehillä on hankala suhde kehoonsa kokonaisuutena – onko se liian laiha vai liian löysä, liian karvainen vai liian sileä? – heillä on kaikista oudoin suhde juuri yhteen aukkoon kehossaan. Etenkin heteromiehet. Koska heteromiehet olivat aikoinaan heteropoikia, ja vaikka kaikki heteropojat eivät kutsuneet homopoikia (kuten minua) melko säännöllisesti pyllyjen rosvoiksi, melko harva heistä kutsui – tai ei ainakaan ottanut kantaa niitä vastaan, jotka kutsuivat.
Pyllyjen työntäminen, esineiden työntäminen niihin ja tällaisesta toiminnasta myöhemmin saatu mielihyvä oli ”homoa”. Näin ollen se oli myös likaista ja moraalitonta. Kaikkea ehdottoman välttämätöntä pidemmälle menevää vuorovaikutusta persereiän ja sormen välillä, joka saattoi epähuomiossa johtaa hämmentäviin mielihyvän tunteisiin, oli siis vältettävä – tai siitä ei ainakaan koskaan saanut puhua, jotteivät kaikki luuleisi sinua homoksi.
Tämä on hyvin yksinkertaisesti sitä, miten syyllisyyttä ja häpeää levitetään, miten ihmiset voidaan vieraannuttaa omasta kehostaan ja miten kaikki päätyvät kurjiksi. Homopojista, joita kiusataan jo ennen kuin he tietävät olevansa homoja, heteropoikiin, jotka pitävät anaalileikeistä mutta pelkäävät olevansa homoja, kiusaajiin itseensä, joilla on luonnottoman pakkomielle siitä, mitä muut ihmiset saattavat tehdä omalla kehollaan.
Tietenkin ne meistä, jotka varttuivat homoiksi, saivat selville, että tällainen nautinto ei ollut likaista tai moraalitonta – vaikka tuolloin muistan olleeni kauhuissani siitä, että ”pyllyyn meneminen” oli kansalleni normi. Me siunatut homoseksuaalit saimme lisäksi selville, että voisimme päästä eroon häpeästä, jota niin ahkerasti työnnettiin tiellemme, koska se ei alun perin kuulunut meille. Se oli heidän.
On nimittäin olemassa tiettyjä ”heteroita”, joilla on homoseksistä enemmän pakkomielle kuin homoilla. Tämä pätee erityisesti anaaliseksin kohdalla. Vaikka tietyt uskonnollisesti konservatiiviset ihmiset haluaisivat uskotella, että homoseksuaalit sodominoivat toisiaan riehakkaasti jokaisessa mahdollisessa tilaisuudessa, uskokaa pois, emme tee niin. Anaaliseksin harrastamiseen käyttämäni aika on vähemmän aikaa kuin tiskaamiseen joka viikko. Voitteko kuvitella? Minun pitäisi hankkia tiskikone.”
Pointtina on se, että homomiehet voivat olla tyytyväisiä siihen, että heidän perseensä on merkittävä erogeeninen alue. Heteromiehet ovat aivan viime aikoihin asti olleet kykenemättömiä myöntämään, että he saattavat – taivas varjelkoon, Muriel! – nauttivat anaalileikistä. Koska, tiedättehän, se voi tuntua hyvältä. On syytä huomauttaa, että myös heteromiehet ovat seksuaalisuuden yksinkertaistetun lähestymistavan uhreja, näkemyksen, jonka mukaan seksuaalisuus on binäärinen eikä se ole sitä, mitä se todellisuudessa on – spektri. Riittää, kun katsoo, miten epäluuloisesti ja epäilevästi sekä heterot että homot suhtautuvat erityisesti miesten biseksuaalisuuteen, jotta näkee, miten syvään juurtunut tämä virheellinen uskomus binäärisyydestä on. Kutsuttakoon tätä ”bi nyt, homo myöhemmin” -hypoteesiksi.
Tästä pääsemmekin siististi siihen toiseen aiemmin miehille kiellettyyn alueeseen – tunteisiin. Tavallaan on outoa, että miesten G-pisteen etsimiseen kiinnitetään niin paljon huomiota, kun otetaan huomioon, miten miehet ovat historiallisesti olleet haluttomia tuntemaan – ja lannistuneet tuntemasta – tunteitaan. Se, että miehet ovat hitaasti mutta varmasti alkaneet avautua – emotionaalisesti ja muutenkin – tuntemaan nautintoa ja antamaan nautintoa muille, voi olla vain hyvä asia. Loppujen lopuksi, mitä muuta tunteminen on kuin haavoittuvuuden tuntemista? (Viittaan erinomaisen Brené Brownin TED-puheeseen haavoittuvuudesta, jonka pitäisi olla pakollinen ja toistuva katselukohde kouluissa ja ITV:llä Coronation Streetin tuplalähetysten välissä). Sen myöntäminen, että sinulla on tunteita, ja sen jälkeen niiden tunteminen on sen myöntämistä, että sinua voidaan loukata – ja jokainen askel tähän suuntaan on myönteinen kaikkien asianosaisten kannalta.
Todellakin, meidän ei pitäisi aliarvioida sitä, millaista edistystä tämä on, ja edistystä edustaa miesten G-pisteen etsiminen, sen tunnustaminen ja siitä käytävä keskustelu. Miehenä, joka on käyttänyt melkoisen osan (vapaa-)ajastaan sen etsimiseen – omasta ja muiden ihmisten – ja onnistunut siinä vaihtelevasti, voin rehellisesti sanoa, että se on hyvin käytettyä aikaa. Vaikka tiskit alkavatkin kasaantua, jos viettää liian kauan retkellä.
Emmekä unohda, että ei ole kovinkaan kauan siitä, kun miehet eivät vain pitäneet sukkia jalassaan harrastaessaan seksiä, vaan hädin tuskin riisuivat housujaan yrittäessään epätoivoisesti hedelmöittää läpikotaisin ihastunutta vaimoa, jotta saisivat vielä yhden käsiparin lisää töihin maalle laitettavaksi. Se, että puhtaan nautinnon tavoittelu – vapaa-ajanviettona ja/tai osana rakkaussuhdetta – voidaan tunnustaa lailliseksi harrastukseksi, saattaa pian olla dekadenssi, johon ihmiskunnalla ei ole enää varaa – mutta emme ole vielä niin pitkällä. Nauttikaa siis ennen maailmanloppua. Se voi olla ainoa nautinto, joka teillä on jäljellä, kun Brexit tulee. Iloitkaa miehen G-pisteen olemassaolosta ja sen menestyksekkäästä etsimisestä.
Vaikka voitte pitää miehen G-pisteen sitkeää etsintää samankaltaisena kuin natsien etsintää Liitonarkin löytämiseksi Kadonneen arkin metsästäjissä -elokuvassa, ja huomauttaa, ei aiheettomasti, miten siinä kävi. Teillä on oikeus tähän, jos saan sanoa, melko synkkään näkemykseen. Mutta sellaista elämä on – kyse on näkökulmasta. Näkökulmia ajatellen makuulla selällään nilkat korvien takana ei ole huono näkökulma.