Virginian Lortonissa sijaitseva Occoquan Workhouse (myöhemmin Lorton Reformatory ja Lorton Correctional Complex) oli Columbian piirikunnan käyttämä vankila. Se rakennettiin vuonna 1910. Aluksi sinne sijoitettiin vankeja, jotka suorittivat lyhyitä rangaistuksia esimerkiksi häiriökäyttäytymisestä. Vangit sijoitettiin töihin maatalouteen ja tehdastuotantoon. Occoquan on merkittävä myös naisten äänioikeushistorian paikkana. Vuonna 1917 siellä istui kymmeniä äänioikeusaktivisteja, jotka pidätettiin, kun he olivat osoittaneet mieltään Valkoisessa talossa. He joutuivat kärsimään huonoista oloista ja jopa väkivallasta. Nämä aktivistit julkistivat kokemuksensa. Tästä seurannut julkinen paheksunta auttoi kääntämään vallan äänioikeusasian suuntaan.
Silent Sentinels
Tammikuussa 1917 Kansallinen naispuolue (National Woman’s Party) aloitti ennennäkemättömän kampanjan, jossa se osoitti mieltään Valkoisen talon ulkopuolella. Nämä Alice Paulin johtamat aktivistit olivat irtautuneet suuremmasta ja vanhemmasta National American Woman Suffrage Associationista (NAWSA). Paul ja NWP uskoivat, että NAWSA eteni liian hitaasti ja oli liian arka äänioikeustaistelussa. He pyrkivät saamaan nopeampia tuloksia painostamalla presidentti Woodrow Wilsonia suoraan. Paul ja muut johtajat, kuten Lucy Burns, lainasivat aggressiivista taktiikkaa brittiläisiltä suffrageteilta. Emmeline Pankhurstin kaltaiset brittiläiset johtajat osallistuivat julkisiin protesteihin ja kansalaistottelemattomuuteen. Huolimatta julkisesta kritiikistä, jonka mukaan mielenosoitukset olivat ”epänaisellisia”, NWP jatkoi niitä.
Venetysmiehiä kutsuttiin ”Hiljaisiksi vartijoiksi” (Silent Sentinels). Kuusi päivää viikossa he seisoivat Valkoisen talon porttien ulkopuolella. He pitelivät suuria kylttejä, joissa vaadittiin Wilsonia tukemaan äänioikeusmuutosta perustuslakiin. ”Herra presidentti”, eräässä kyltissä vaadittiin, ”kuinka kauan naisten on odotettava vapautta?”
Aluksi tiedotusvälineet uutisoivat asiasta myönteisesti. Mutta sen jälkeen kun Yhdysvallat liittyi ensimmäiseen maailmansotaan huhtikuussa 1917, yleinen mielipide alkoi kääntyä noutajia vastaan. Monet amerikkalaiset kokivat, että hallituksen arvostelu sota-aikana oli epäisänmaallista ja jopa maanpetosta. NWP kieltäytyi kuitenkin lopettamasta lakkoilua.
Mielenosoitukset raivostuttivat Wilsonia ja suurta osaa yleisöstä. Poliisi alkoi pidättää ja syyttää mielenosoittajia ”liikenteen estämisestä”. Mutta suffragistit kieltäytyivät maksamasta sakkojaan. He huomauttivat, että ensimmäinen lisäys takaa heidän oikeutensa kokoontumisvapauteen. Sen sijaan tuomarit alkoivat tuomita suffragisteja vankilaan.
”Jailed for Freedom”
Monet suffragistit lähetettiin Occoquanin työväentaloon Lortonissa, VA:ssa. Työväentalona Occoquan poikkesi perinteisistä vankiloista, jotka nojasivat eristykseen ja fyysisiin rangaistuksiin. Occoquanin suunnitelleet edistykselliset uudistusmieliset ajattelivat, että kuntoutuksen pitäisi tapahtua työn ja sosiaalisen vuorovaikutuksen kautta. He halusivat kouluttaa ja valmentaa vankeja tuottavaan ja menestyksekkääseen elämään vankilan jälkeen. Vangit työskentelivät läheisellä maatilalla, tuottivat kulutus- ja teollisuustuotteita myyntiin ja pesivät laitoksen pyykkiä.
Minimiturvallisuusolosuhteet eivät kuitenkaan merkinneet sitä, että vankeja kohdeltiin hyvin. Occoquanin enimmäkseen köyhät ja työväenluokkaiset vangit kokivat vartijoiden raakuutta, riittämätöntä ruokaa ja epähygieenisiä olosuhteita. Keskiluokkaiset valkoiset suffragistit saivat nopeasti ikkunan tähän maailmaan. Kun he saapuivat Occoquaniin, suffragistivangit pakotettiin riisuutumaan alasti, heitä suihkutettiin vedellä ja heille annettiin karkeat, likaiset univormut. Vartijat estivät heitä ottamasta yhteyttä perheisiinsä. He ahtautuivat likaisiin, jäätäviin selleihin. ”Pavuissa, hominissa, riisissä, maissijauhoissa… ja viljoissa on ollut matoja”, suffragisti Virginia Bovee raportoi vankilasta. ”Joskus madot kelluvat keiton päällä.” Suffragistivanki Doris Stevens kertoi naisten kokemuksista vuoden 1920 kertomuksessaan Jailed For Freedom (Vapauden puolesta vankilassa).
Vangituille vartijoille määrättiin myös töitä, mutta he kieltäytyivät tekemästä niitä. He huomauttivat, etteivät he olleet tehneet mitään rikoksia, ja väittivät, että heitä olisi kohdeltava poliittisina vankeina. Paul, Burns ja useat muut aloittivat nälkälakon vastustaakseen kohteluaan. Useiden päivien jälkeen vartijat pakkosyöttivät heitä pitämällä heitä aloillaan ja työntämällä putkia heidän nenäänsä tai kurkkuunsa ja pumppaamalla raakoja kananmunia heidän kehoonsa.
Terrorin yö
Väkivalta suffragisteja vastaan Occoquanissa huipentui marraskuun 14. päivänä 1917. Vankilanjohtaja W. H. Whittakerin käskystä työvankilan vartijat pahoinpitelivät raa’asti kymmeniä suffragistivangeja ”terrorin yöksi” kutsutussa tapahtumassa. Vartijat kahlitsivat Lucy Burnsin sellissään kädet pään päällä ja pakottivat hänet seisomaan koko yön. He työnsivät Dora Lewisin selliinsä niin kovaa, että hänen päänsä iskeytyi rautaiseen sängynrunkoon ja hän menetti tajuntansa. Alice Cosu, Lewisin sellikaveri, sai järkytyksestä sydänkohtauksen ja oksensi toistuvasti. Muiden vankien pyynnöistä huolimatta vartijat kieltäytyivät kutsumasta lääkäriä. Vartijat nostivat 20-vuotiaan Dorothy Dayn, joka myöhemmin käynnisti katolisen työväenliikkeen, kahdesti ylös ja löivät hänet metallipenkille.
Dudley Field Malonen, Wilsonin hallintovirkamiehen ja erään vangin aviomiehen, avustuksella kertomuksia väkivallasta jaettiin lehdistölle. Kaksi viikkoa myöhemmin tuomari määräsi vangit vapautettaviksi ja lopulta kumosi heidän tuomionsa.
Vapauttamisensa jälkeen Silent Sentinels jatkoi mielenosoitustaan. He myös kiersivät maata junakiertueella, jota kutsuttiin ”Prison Specialiksi”, pukeutuneina vankilan jäljitelmäasuihin ja kertoen kokemuksistaan maailmalle. Monet amerikkalaiset, jotka olivat järkyttyneitä siitä, että keskiluokkaisia valkoisia naisia kohdeltiin niin raa’asti, tunsivat myötätuntoa. Tammikuussa 1918 Woodrow Wilson ilmoitti tukevansa äänioikeusmuutosta.
Vankilahistoria
Occoquanin työväentalo laajeni myöhemmin siten, että sinne sijoitettiin vakavammista rikoksista tuomittuja vankeja muurien ympäröimään rangaistuslaitokseen. Se nimettiin uudelleen ”Lorton Reformatory” ja myöhemmin ”Lorton Correctional Complex”. 1950- ja 1960-luvuilla vankila oli ylikansoitettu. Levottomuudet ja väkivaltaisuudet olivat yleisiä. 1980-luvulla uudistusmieliset viittasivat Lortoniin esimerkkinä amerikkalaisten vankiloiden tilanahtaudesta ja rappeutumisesta. Se määrättiin suljettavaksi 1990-luvun lopulla. Viimeiset vangit poistuivat sieltä marraskuussa 2001.
Vuonna 2005 paikka lisättiin kansalliseen historiallisten paikkojen rekisteriin (National Register of Historic Places). Ryhmä paikallisia yhteisön johtajia ryhtyi toimiin sen säilyttämiseksi ja muuttamiseksi. Syyskuussa 2008 paikalla avattiin Workhouse Arts Center. Se tarjoaa kohtuuhintaista studiotilaa nouseville taiteilijoille ja järjestää näyttelyitä, esityksiä ja muita tapahtumia. Vaikka alkuperäinen työväentalorakennus, jossa ”kauhun yö” tapahtui, ei ole enää pystyssä, keskus ottaa kävijät mukaan ”Lucy Burns -museon” kanssa tulkitsemaan paikan äänioikeusperintöä.