Kuvaus

Valitaan 10. kesäkuuta 1999

Joe Klecko, joka varttui työläiskaupungissa Philadelphian lähistöllä (Chester, Pennsylvania), oli kuorma-autonkuljettaja, nyrkkeilijä ja puoliammattilaisjalkapallonpelaaja (Jim Jones -nimellä), ennen kuin hän aloitti yliopistouransa Templen yliopistossa. Vahvuutensa ja nopeutensa ansiosta keskitorjujana Templen yliopistossa New York Jets valitsi Kleckon NFL:n varaustilaisuuden kuudennella kierroksella. Hän johti liigan tulokkaita sillä kaudella kahdeksalla säkillä. Klecko, 6-jalka-3 ja 265 kiloa, oli ensimmäinen jäsen ”New Yorkin säkkipörssissä”, josta tuli 1980-luvun alkupuolen pelätyin puolustusnelikko. Vuonna 1981 Klecko päätti kauden 20 1/2 säkillä, hänet nimettiin ensimmäiseen Pro Bowl -joukkueeseensa ja hänet nimettiin NFL:n vuoden puolustuspelaajaksi. Hän on pelannut puolustuspäässä ja taklaajana sekä nenäpuolustajana, ja hän oli ensimmäinen NFL-pelaaja, joka nimettiin Pro Bowl -joukkueeseen kolmella eri pelipaikalla. Klecko pelasi suuren osan urastaan puolalaisen Hall of Fameen kuuluvan kollegansa Walt Michaelsin alaisuudessa, joka otti Jetsin haltuunsa vuonna 1977 ja muutti vaikeuksissa olleen joukkueen haastajaksi. Joukkue pääsi AFC:n mestaruusotteluun vuonna 1982, mutta hävisi Miamille 14-0 sateen kastelemalla kentällä. Molempiin polviin tulleet vammat päättivät hänen uransa vuonna 1988 yhden kauden jälkeen Indianapolis Coltsissa.

INDUCTION BANQUET PROGRAM STORY – 10. kesäkuuta 1999

Työläisluokan sankari

By: Tom Tarapacki
NPASHF:n johtaja

Ei uskoisi, että jalkapalloilija voi nousta Pennsylvaniassa sijaitsevan puoliammattilaisjoukkueen pelaajaluettelosta yhdeksi National Football Leaguen suurmieheksi, mutta juuri näin Joe Klecko teki. Kovaa työtä tekevä blue-collar-pelaaja kulki melko kiertotietä NFL:ään, mutta lopetti silti peliuransa yhtenä kaikkien aikojen parhaista puolustuslinjamiehistä.

Joe Klecko Jr. syntyi 15. lokakuuta 1953 Pennsylvanian Chesterissä, Philadelphian työväenluokan esikaupunkialueella, kolmantena neljästä Joseph ja Josephine Kleckon lapsesta. Perhe oli aktiivinen paikallisessa puolalais-amerikkalaisessa yhteisössä ja kuului puolalaiseen St. Hedwigin seurakuntaan. Joe Jr:n isä, puolalaisten maahanmuuttajien poika, oli aikanaan erinomainen urheilija, joka joutui jättämään koulun kesken laman aikana, mutta säilytti intohimonsa urheiluun koko elämänsä ajan. Joe Jr. nautti isänsä tavoin yleisurheilusta, mutta piti hiekkaurheilua koulu-urheilua parempana, jotta hänellä olisi enemmän aikaa tehdä töitä ja harrastaa intohimoaan autoja kohtaan.

Kelckon jalkapalloura St. James High -lukiossa jäi liian lyhyeksi herättääkseen yliopistojen rekrytoijien kiinnostuksen, kun hän valmistui vuonna 1971. Joka tapauksessa Joe ei ollut kiinnostunut yliopistojalkapallosta, koska hän ansaitsi hyvin rahaa ajamalla kuorma-autoja. Hän pysyi mukana urheilussa pelaamalla paikallisissa baseball- ja softball-joukkueissa. Joe kokeili jopa nyrkkeilyä ja harjoitteli Joe Frazierin salilla Philadelphiassa. Klecko sparraili kerran entisen raskaan sarjan mestarin kanssa ja sanoi, että ”yksi hänen ohi menneistä lyönneistään riitti vakuuttamaan minut siitä, etten ryhtyisi ammattinyrkkeilijäksi.”

Parin vuoden kuluttua Joe liittyi puoliammattilaisen Ashton Knightsin jalkapallojoukkueeseen. Joe DiGregorio, Temple-yliopiston varustepäällikkö ja puoliammattilaisjalkapallon järjestäjä, rekisteröi hänet nimellä ”Jim Jones” suojellakseen hänen pelikelpoisuuttaan, vaikka Klecko ei ollut kiinnostunut pelaamaan yliopistojalkapalloa. Kun 19-vuotias Klecko pärjäsi enemmän kuin hyvin hämmästyttävällä voiman ja nopeuden yhdistelmällä, DiGregorio sai Templen tarjoamaan hänelle jalkapallostipendiä. Hänen vanhempiensa ja tyttöystävänsä (ja tulevan vaimonsa) Debbien suostuttelu kesti jonkin verran, mutta lopulta Klecko suostui pelaamaan Owlsissa.

Klecko teki hyvän uran Templen jalkapallojoukkueen keskikenttävahtina (ja oli myös nyrkkeilymestari), mutta ammattilaisjalkapalloilun kykyjenetsijät eivät pitäneet häntä suuressa arvossa. Kotikaupunkinsa Philadelphia Eagles odotti häntä, mutta New York Jets valitsi hänet vuoden 1977 NFL-draftin 6. kierroksella. Hän aloitti ensimmäisen harjoitusleirinsä taklaajana, mutta nopeutensa vuoksi hänet siirrettiin loppuun. Tulokkaana Joe näki aluksi vain syöttötilanteissa, mutta aloitti loukkaantumisten vuoksi viisi viimeistä peliä. Hän johti vuoden lopussa kaikkia NFL-tulokkaita kahdeksalla säkillä.

Klecko pelasi suuren osan urastaan Walt Michaelsin (toinen NPASHF:n jäsen) joukkueessa, joka myös oli lähtöisin työväenluokan puolalais-amerikkalaisista juurista pienestä Pennsylvanian kaupungista. Michaelsista tuli päävalmentaja vuonna 1977 ja hän muutti vaikeuksissa olleen Jetsin haastajaksi. Heidän yhteinen puolalainen perimänsä loi erityisen siteen näiden kahden miehen välille. He eivät aina olleet samaa mieltä, mutta kunnioittivat toisiaan. ”Waltilla ja minulla oli joitakin kireitä pieniä keskusteluja”, Klecko muisteli. ”Meillä oli tapana huutaa toisillemme suljettujen ovien takana, mutta hän kunnioitti sitä ja pystyi käsittelemään sitä.”

Kaiken aikaa Klecko oli Jetsin puolustuslinjan ainoa valopilkku. Parin vuoden sisällä muutamat hyvät draftit auttoivat kuitenkin tuottamaan ”New Yorkin säkkipörssin”, lempinimen, jonka Kleckon, Abdul Salaamin, Mark Gastineaun ja Marty Lyonsin muodostama puolustuslinja sai. Vuonna 1981 Sack Exchange valloitti yleisön mielikuvituksen, kun siitä tuli yksi NFL:n historian pelottavimmista puolustuslinjoista. Klecko nousi hallitsevaksi puolustuslinjamieheksi, joka viimeisteli vuoden aikana 20 ja puoli säkkiä, valittiin ensimmäistä kertaa Pro Bowliin ja palkittiin yksimielisesti NFL:n vuoden pelaajana. Jets pääsi pudotuspeleihin ensimmäistä kertaa sitten vuoden 1969, mutta hävisi villin kortin ottelun Buffalolle 31-27.

Joen maanläheinen persoona teki hänestä suositun sekä joukkuetovereiden että fanien keskuudessa. Huolimatta suurista saavutuksista jalkapallokentällä ja sitä seuranneesta ihailusta hän pysyi aina uskollisena työväenluokan juurilleen.

Vuonna 1982 Joe kärsi patellajänteen repeämästä oikeassa polvessaan ja pelasi vain kahdessa runkosarjan ottelussa. Hän teki kuitenkin leikkauksen jälkeen kovasti töitä polven kuntouttamiseksi ja toipui huomattavan nopeasti pelatakseen pudotuspeleissä. New York voitti Cincinnatin ja Oaklandin päästäkseen AFC:n mestaruusotteluun, mutta menetti mahdollisuuden päästä Super Bowliin, kun Miami voitti heidät 14-0 Orange Bowlin sateen kastelemalla kentällä. Pian tappion jälkeen Michaels sai potkut valmentajana ja tilalle tuli Joe Walton.

Klecko siirtyi puolustavaksi taklaajaksi, ja hänet nimettiin Pro Bowliin sillä paikalla vuosina 1983 ja 1984. Hänen valtava voimansa ja nopeutensa yhdistettynä hurjaan kilpailuhenkisyyteen tekivät hänestä hallitsevan puolustajan, joka pystyi kukistamaan hyökkäävät linjamiehet. ”Jotkut kutsuvat sitä bull rushiksi”, sanoi Seattlen entinen sentteri Blair Bush. ”Me kutsumme sitä nimellä ’Klecko Skate’, koska kun hän osuu sinuun, se näyttää siltä kuin olisit pyörähtänyt taaksepäin luistimilla.” Mutta Joe oli muutakin kuin loistava urheilija. Hän oli myös hiljainen, mutta inspiroiva johtaja sekä pelin innokas oppilas.

Vuonna 1985 Jets siirtyi 3-4-kokoonpanoon, ja Joe pelasi ensimmäistä kertaa nose tacklea. Hän johti Jetsin taklaustilastoa 96:lla ja pakotettuja kaatumisia 5:llä, ja oli toinen säkityksissä 7 1/2:lla. Bud Carsonin puolustuksessa Klecko ei pelannut perinteiseen tapaan asettumalla suoraan sentterin päälle, vaan sijoittui jommallekummalle puolelle palloa. Joen fyysisten kykyjen ja jalkapallotietämyksen ansiosta hän pystyi hallitsemaan peliä nose tackle -asemasta käsin. Hän ansaitsi jälleen All-Pro-tunnustuksen, ja hänestä tuli ensimmäinen NFL-puolustaja, joka valittiin Pro Bowliin kolmella eri pelipaikalla. Jets pääsi pudotuspeleihin, mutta putosi New Englandilta.

Jets aloitti kauden 1986 ennätyksellä 10-1, mutta sarja loukkaantumisia lähetti joukkueen syöksykierteeseen. Kleckolla oli jälleen loistava vuosi, kun hän loukkasi vasemman polvensa, ja hän taisteli takaisin artroskooppisen leikkauksen jälkeen toivoen saavansa vielä yhden viimeisen mahdollisuuden Super Bowliin. Hän kuitenkin loukkasi polvensa uudelleen kauden loppupuolella pelatussa ottelussa Pittsburghia vastaan ja pystyi vain seuraamaan, kun New York pudotettiin divisioonan pudotuspeleissä Clevelandin toimesta kaksinkertaisessa jatkoajalla.

Klecko palasi vuonna 1987 merkittävän polven korjausleikkauksen jälkeen, ja sekä hän että Jets kamppailivat. New York vapautti hänet vuoden lopussa ja hän teki sopimuksen Indianapolis Coltsin kanssa. Ennen harjoitusleiriä hän kärsi niskavammasta uima-allasonnettomuudessa, ja sen vaikutukset jatkuivat koko kauden ajan, puhumattakaan hänen kahdesta huonosta polvestaan. Sanomalla, että ”jalkapallo ei ollut minulle enää hauskaa”, kahden pojan isä päätti lopettaa vuoden lopussa.

Joe Klecko voitti valtavat vastoinkäymiset ja taisteli vakavien vammojen läpi tullakseen yhdeksi NFL:n historian suurimmista puolustuslinjamiehistä. Hänet muistetaan kuitenkin myös vaatimattomana ja lojaalina miehenä, joka suuresta kuuluisuudestaan huolimatta ei koskaan unohtanut nöyriä, työväenluokkaisia puolalais-amerikkalaisia juuriaan.

Elokuvissa

Joe Kleckon menestys jalkapallokentällä avasi toisen areenan: Hollywoodissa. Kauden 1980 jälkeen hän sai pienen roolin Burt Reynoldsin elokuvassa Smokey and the Bandit II. Hän esitti vihaista rekkakuskia, joka murskaa paljaalla kädellään Jackie Gleasonin esittämän sheriffin virkamerkin. Klecko mainitaan lopputeksteissä näyttelevän ”puolalaista rekkakuskia”.

Joe seurasi sitä osilla parissa muussa Reynoldsin elokuvassa, Cannonball Run ja Heat.