Niagara-joki, joki, joka on neljän ylemmän Suuren järven (Superior-, Michigan-, Huron- ja Erie-järvi) valuma-alue, jonka kokonaispinta-ala on noin 260 000 neliömailia (673 000 neliökilometriä). Niagara virtaa pohjoissuunnassa Erie-järvestä Ontariojärveen noin 56 kilometrin (35 mailin) matkan, ja se on osa Yhdysvaltojen ja Kanadan välistä rajaa, joka erottaa New Yorkin osavaltion Ontarion provinssista. Joen suhteellisen suuri, tasainen virtaus ja jyrkkä kaltevuus (noin 326 jalkaa) tekevät siitä yhden Pohjois-Amerikan parhaista vesivoiman lähteistä. Noin puolessa välissä joen uomaa sijaitsee Niagaran putoukset, joka on yksi mantereen merkittävimmistä maisemallisista nähtävyyksistä. Joen molemmilla rannoilla sijaitsevat samannimiset yhdysvaltalaiset ja kanadalaiset kaupungit.

Joki virtaa päätepisteestään Erie-järvestä noin 8 km:n (8 mailin) matkan yhtä kanavaa pitkin. Sen jälkeen Strawberry- ja Grand-saaret jakavat sen kahteen kanavaan, joista itäinen eli yhdysvaltalainen kanava kulkee noin 24 km (15 mailia) ja läntinen eli kanadalainen noin 12 mailia. Grand Islandin juurella nämä kaksi yhdistyvät jälleen noin 5 km (3 mailia) Niagaran putousten yläpuolella. Erie-järvestä ylempiin koskiin joki laskee noin 3 metriä (10 jalkaa), kun taas lyhyissä koskissa se putoaa 15 metriä (50 jalkaa) ennen kuin se syöksyy putousten yli.

Putousten alapuolella on Niagaran rotko, joka ulottuu 11 kilometrin (7 mailin) päähän. Hevosenkengän putouksilta alkava 2,25 mailin (3,6 km) pituinen osuus tunnetaan nimellä Maid of the Mist Pool. Siinä on vain 1,5 metrin (5 jalan) alamäki, ja siellä voi kulkea retkiveneillä. Tämän jälkeen rotko laskeutuu vielä 28 metriä (93 jalkaa) ja virtaa luoteeseen ensin kapean Whirlpool Rapidsin läpi 1,6 kilometrin matkan Whirlpooliin. Siellä rotko tekee 90° mutkan koilliseen 3 kilometrin matkan ja kääntyy pohjoiseen vielä 2,5 kilometrin matkan Niagaran jyrkänteen juurelle Lewistoniin, New Yorkiin. Viimeiset 7 mailia joki virtaa järvitasangon poikki Ontariojärveen.

Joki syntyi myöhään pleistoseenikaudella, ennen noin 11 700 vuotta sitten, kun suuren mannerjäätikön reuna suli takaisin ja paljasti Niagaran dolomiittikallion jyrkänteen, joka on siluriaikaista alkuperää (iältään noin 415-445 vuotta), jolloin Erie-järven altaan purkautuvat vedet virtasivat sen yli. Putousten painuminen loi Niagaran rotkon, jonka ikä on noin 7 000 vuotta, kun sen pituus jaetaan putousten keskimääräisellä painumisnopeudella viime aikoina. Muut seikat saivat jotkut geologit arvioimaan rotkon iäksi jopa 25 000 vuotta. Määritykset alueen viimeisimmän jäätikön etenemisen iästä viittaavat kuitenkin siihen, että Niagara-joki on noin 12 000 vuotta vanha.

Joki on purjehduskelpoinen Erie-järveltä ylävirtaan asti. Niagaraa pitkin kulkeva vesiliikenne kulkee ylemmän yhtenäiskanavan ja yhdysvaltalaisen kanavan kautta ja saapuu New Yorkin osavaltion proomukanavaan Tonawandassa, New Yorkissa. Tämä kanava, jonka vähimmäissyvyys on 4 metriä (12 jalkaa), yhdistyy Hudson-jokeen, ja sen sivuhaarat yhdistyvät Champlain- ja Ontariojärveen. Black Rock -kanava, joka kulkee Buffalon satamasta muutaman mailin päässä Niagara-joen varrella sijaitsevaan pisteeseen, pidentää laivaliikennettä paikallisesti suurimman osan talvesta, kun Erie-järven jäät tukkivat joen. Pääasiallinen laivaliikenne Erie- ja Ontariojärvien välillä kulkee kuitenkin Wellandin kanavan kautta, joka on tärkeä yhteys Suurten järvien ja St. Lawrencen meriväylän välillä.

Kanada ja Yhdysvallat sopivat vuonna 1950 allekirjoitetussa sopimuksessa, että Niagaran putousten yli virtaa riittävästi vettä niiden maisemallisen arvon säilyttämiseksi. Kaikki vesi, joka ylittää tietyn määrän, jonka arvioidaan olevan keskimäärin noin 130 000 kuutiojalkaa (3600 kuutiometriä) sekunnissa, annettiin käytettäväksi sähköntuotantoa varten ja jaettavaksi tasan Yhdysvaltojen ja Kanadan kesken. Tätä sähköä tuotetaan julkisten viranomaisten voimalaitoksilla rotkon molemmin puolin. Tärkeä peruste veden johtamiselle Yläjärveen Long Lake-Ogoki-joen valuma-alueen kautta oli vesivoiman lisäys, jonka vesi toisi lopulta Niagaran putousten kautta Yhdysvaltoihin ja Kanadaan. Kaksi suurta voimalaitosta, joista toinen on lähellä Lewistonia, New Yorkissa, ja toinen Queenstonissa, Ontissa, vastaanottavat putousten yläpuolella olevasta joesta johdettua vettä, joka kuljetetaan niihin tunneleita ja kanavia pitkin. Sähköenergiaa käytetään läheisessä sähkökemiallisessa teollisuudessa ja sitä lähetetään myös eri kaupunkeihin muuhun käyttöön.