Tässä katsauksessa käsitellään Förster-resonanssin energiansiirron (FRET) mikroskopian uutta kehitystä ja sen soveltamista solureseptoreihin. Menetelmä perustuu FRET:n kineettiseen teoriaan, jonka avulla voidaan ennustaa FRET:tä paitsi dimeereissä, myös korkeamman asteen oligomeereissä, joissa on luovuttaja- ja akseptorifluorofoorit. Tällaisiin FRET-ennusteisiin perustuvat mallit voidaan sovittaa havaittuihin FRET-tehokkuushistogrammeihin (joita kutsutaan myös FRET-spektrogrammeiksi), ja niiden avulla voidaan arvioida solunsisäisiä sitoutumisvakioita, vapaan energian arvoja ja stoikiometrioita. Näitä ”FRET-spektrometriamenetelmiä” on käytetty analysoimaan eri reseptorien muodostamia oligomeereja solun signalointireiteillä, mutta viime aikoihin asti tällaiset tutkimukset ovat rajoittuneet solun pinnalla oleviin reseptoreihin. Solun sisällä olevien kompleksien tutkimiseksi kehitettiin tekniikka nimeltä Quantitative Micro-Spectroscopic Imaging (Q-MSI). Q-MSI yhdistää kvaternäärirakenteen määrittämisen pikselitason näennäisistä FRET-spektrogrammeista sekä luovuttaja- ja akseptorikonsentraatioiden määrittämisen organellin tasolla. Tämä tehdään erottelemalla ja analysoimalla kolmannen fluoresoivan merkkiaineen spektri, joka ei osallistu FRET:iin. Q-MSI:tä käytettiin ensimmäisen kerran sellaisen sytoplasman reseptoriluokan vuorovaikutuksen tutkimiseen, joka sitoo viruksen RNA:ta ja antaa signaalin antiviraalisesta vasteesta kompleksien kautta, jotka muodostuvat pääasiassa mitokondrioiden kalvoilla. Q-MSI paljasti aiemmin tuntemattomia RNA:n mitokondriaalisten reseptorien orientaatioita sekä LGP2-nimisen viruksen RNA-reseptorin vuorovaikutuksen hepatiittiviruksen koodaaman RNA-heliksaasin kanssa. Näiden uusien havaintojen biologista merkitystä käsitellään.