Nephelometria on immunologiassa käytetty tekniikka, jolla määritetään useiden veriplasman proteiinien pitoisuuksia. Esimerkiksi vasta-aineiden isotyyppien tai luokkien kokonaispitoisuudet: Immunoglobuliini M, immunoglobuliini G ja immunoglobuliini A. Se on tärkeää vapaiden kevytketjujen kvantifioinnissa sairauksissa, kuten multippeli myelooma. Kvantifiointi on tärkeää taudin luokittelussa ja taudin seurannassa sen jälkeen, kun potilasta on hoidettu (kappa- ja lambda-valoketjujen välisen suhteen lisääntynyt vinoutuminen sen jälkeen, kun potilasta on hoidettu, on osoitus taudin uusiutumisesta).
Se suoritetaan mittaamalla sironnutta valoa kulmassa mitattavasta näytteestä. Diagnostisessa nefelometriassa Heidelberger-Kendall-käyrän nousevaa haaraa jatketaan optimoimalla reaktion kulku siten, että useimpien plasman proteiinien (ihmisverestä) mittaussignaalit osuvat Heidelberger-Kendall-käyrän vasemmalle puolelle, jopa hyvin suurilla pitoisuuksilla.
Tämä tekniikka on laajalti käytössä kliinisissä laboratorioissa, koska se on suhteellisen helppo automatisoida. Se perustuu periaatteeseen, jonka mukaan pienten hiukkasten laimea suspensio siroaa sen läpi kulkevaa valoa (yleensä laseria) sen sijaan, että se yksinkertaisesti absorboisi sitä. Sironnan määrä määritetään keräämällä valo kulmassa (yleensä 30 ja 90 asteen kulmassa).
Vasta-aine ja antigeeni sekoitetaan sellaisissa pitoisuuksissa, että muodostuu vain pieniä aggregaatteja, jotka eivät laskeudu nopeasti pohjalle. Valon sironnan määrä mitataan ja sitä verrataan tunnettujen seosten sironnan määrään. Tuntemattoman määrä määritetään standardikäyrän avulla.
Nephelometriaa voidaan käyttää joko antigeenin tai vasta-aineen osoittamiseen, mutta se suoritetaan yleensä siten, että reagenssina on vasta-aine ja tuntemattomana on potilaan antigeeni. Immunologian lääketieteellisessä laboratoriossa voidaan tehdä kahdenlaisia testejä: ”loppupiste-nefelometria” ja ”kineettinen (nopeus) nefelometria”.
Loppupiste-nefelometriatestejä tehdään antamalla vasta-aine/antigeeni -reaktion kulkea loppuun asti (kunnes kaikki reagenssina olevat vasta-aineet ja potilasnäytteen antigeenit, jotka voivat aggregoitua, ovat tehneet niin, eikä komplekseja voi enää muodostua). Suuret partikkelit kuitenkin putoavat liuoksesta ja aiheuttavat väärän hajontalukeman, joten kehitettiin kineettinen nefelometria.
Kineettisessä nefelometriassa hajontanopeus mitataan heti reagenssin lisäämisen jälkeen. Niin kauan kuin reagenssi on vakio, muutosnopeuden voidaan katsoa olevan suoraan yhteydessä läsnä olevan antigeenin määrään.