”Rukoilkaa, hyvät ihmiset, olkaa kohteliaita, minä olen protestanttinen huora”, oli Nell Gwynin röyhkeä vastaisku vaunujensa ympärillä työntävälle väkijoukolle, jotka luulivat, että vaunuihin oli menossa katolilainen Louise de Keroualle, Portsmouthin herttuatar.
”Kaunis, nokkela Nell” oli kenties kuningas Kaarle II:n tunnetuin ja muistetuin rakastajatar.
Hän oli yksi monista (Kaarle II:n elinaikana heitä oli kaikkiaan 13), mutta hän oli heistä vähiten ”ahne”. Kun hän makasi kuolemaisillaan, hän rukoili perijäänsä, Yorkin herttua, ”älkää antako Nellie-paran nääntyä nälkään”.
Nell Gwyn palkattiin varhaisessa teini-iässä myymään appelsiineja Kuninkaan teatterissa. Hänen luontainen nokkeluutensa ja täydellinen itsetietoisuuden puute herättivät muun muassa näyttelijä Charles Hartin huomion, ja Dryden kirjoitti näytelmiä hyödyntääkseen hänen kykyjään koomikkona.
Hänestä tuli Charles Hartin rakastajatar, jota hän kutsui Kaarle I:ksi, ja siirtyi sitten Charles Sackvilleen, lordi Buckhurstiin, jota hän kutsui Kaarle II:ksi, ja myöhemmin kuninkaalle, jota hän kutsui Kaarle III:ksi.
Lady Castlemaine (Barbara Palmer) oli ollut kuningas Kaarlen rakastajatar monta vuotta, kun tämä ihastui Nelliin.
Nellin, Lady Castlemainen, Frances Stuartin, Louise de Kerouallen, Lucy Waltersin, Moll Davisin ja erinäisten muiden välinen kilpailu teki kuninkaan elämän ajoittain vaikeaksi!
Kuninkaalla oli 13 lasta näiltä ”daameilta” ja hän suostui elättämään lapset, joiden uskoi olevan hänen. Hänellä oli epäilyksiä joidenkin Lady Castlemainen lasten suhteen, koska hän oli saanut tämän kiinni kompromissiasennosta John Churchillin, myöhemmän Marlborough’n herttuan, kanssa. Lady Castlemainen viimeinen, vuonna 1672 syntynyt lapsi tunnustettiin Churchillin lapseksi.
Muitakin daameja tuli ja meni – eräs Winifred Wells oli kuninkaanneito. Häntä kuvailtiin, että hänellä oli ”jumalatarta muistuttava ryhti, mutta haaveilevan lampaan fysiikka” !
Moll Daviesilla, joka oli myös näyttelijätär, oli lapsi kuninkaalta. Lapsi tunnettiin nimellä Lady Mary Tudor. Moll sai kuninkaalta talon Suffolk Streetiltä ja 600 punnan arvoisen sormuksen ennen kuin hän putosi suosiostaan.
Nell ei ollut ahne ja ahne kuten kilpailijansa, mutta sai talon Pall Mallin läheltä ja kun hän tutustui kuninkaaseen ensimmäistä kertaa, hän pyysi vain 500 puntaa vuodessa!
Kuningas Kaarle antoi Nellille eläkettä 4000 puntaa vuodessa Irlannin vuokrista ja myöhemmin vielä 5000 puntaa vuodessa salaisen palvelun rahastosta.
Vuoden 1669 loppupuolella Nell vetäytyi näyttämöltä, koska hän oli raskaana. Lapsi oli poika: hänen toinen, kaksi vuotta myöhemmin syntynyt poikansa kuitenkin kuoli.
Toisin kuin Kaarlen muut rakastajattaret, Nell ei koskaan saanut itse arvonimeä, mutta ovelalla taktiikalla hän sai arvonimen pojalleen.
”Tule tänne, senkin pikku paskiainen”, Nellin kerrotaan sanoneen pienelle pojalleen kuninkaan läsnä ollessa. Kuningas kauhistui, mutta kuten Nell kysyi, ”miksi hänen olisi pitänyt kutsua häntä, eikö äpärä ollut totta?”. Kuningas teki pojasta välittömästi St. Albansin herttuan!
Kun kuningas kuoli vuonna 1685, Nellin velkojat hyökkäsivät hänen kimppuunsa – hän ei koskaan nääntynyt nälkään, mutta oli suuressa vaarassa joutua velkavankeuteen. Hän vetosi kuningas Jaakobiin, ja tämän kunniaksi hän maksoi hänen välittömät velkansa ja antoi hänelle 1500 punnan eläkkeen vuodessa.
Jaakko pyysi vastineeksi, että hänen pojastaan tulisi katolilainen, mutta Jaakob joutui pettymään.
Nell jäi eloon Kaarlea vain kahdella vuodella, ja hän oli kuollessaan vasta kolmekymppinen. Hänestä tuli legenda, Englannin historian ainoa kuninkaallinen rakastajatar, joka herätti kansan kiintymyksen.
”Hän ei”, hän sanoi eräälle toiveikkaalle kosijalle hänen viehätysvoimaansa kuuluneella värikkäällä kielellään, ”makaa koiraa siellä, missä peura makaa”!
