Narbonne perustettiin Galliaan Rooman tasavallan toimesta vuonna 118 eaa. nimellä Colonia Narbo Martius, puhekielessä Narbo, ja siitä tehtiin vastaperustetun Gallia Transalpinan provinssin pääkaupunki. Se sijaitsi Via Domitian varrella, joka oli Gallian ensimmäinen roomalainen tie, joka rakennettiin siirtokunnan perustamisen aikaan ja joka yhdisti Italian Espanjaan. Maantieteellisesti Narbonne sijaitsi näin ollen erittäin tärkeässä risteyksessä, koska se sijaitsi kohdassa, jossa Via Domitia yhdistyi Via Aquitaniaan, joka johti kohti Atlantin valtamerta Tolosan ja Burdigalan kautta. Lisäksi sen halki kulki Aude-joki. Julius Caesarin Legio X Equestrisin eloonjääneille jäsenille annettiin maita alueella, jota nykyään kutsutaan Narbonneksi.
Poliittisesti Narbonne sai merkityksen Massilian (Marseillen) kilpailijana. Julius Caesar asetti sinne 10. legioonansa veteraaneja ja yritti kehittää sen satamaa, kun Marseille tuki Pompeiusta. Narbonnen tuotteista sen rosmariinikukkahunaja oli kuuluisaa roomalaisten keskuudessa.
Myöhemmin Gallia Transalpinan maakunta nimettiin uudelleen Gallia Narbonensikseksi kaupungin mukaan, josta tuli sen pääkaupunki. Kaupunki oli vaikutusvaltaisen hallinnon kotipaikka, ja se nautti taloudellisesta ja arkkitehtonisesta laajenemisesta. Kaupungissa uskotaan olleen tuolloin 30 000-50 000 asukasta, ja siellä saattoi olla jopa 100 000 asukasta.
Hydatiuksen mukaan paikallinen sotilasjohtaja luovutti kaupungin vuonna 462 visigoottien haltuun vastineeksi tuesta, minkä seurauksena roomalaisten valta kaupungissa päättyi. Sittemmin se oli Septimanian länsigoottien provinssin pääkaupunki, joka oli ainoa Gallian alue, joka pystyi torjumaan frankkien hyökkäyksen Vouillen taistelun (507) jälkeen. Narbonne oli 40 vuoden ajan, vuosina 719-759, osa Umayyadien valtakuntaa. Umayyadien maaherra Al-Samh valloitti Narbonnen visigoottien kuningaskunnalta vuonna 719. Karoliininen Pepin Lyhyt valloitti Narbonnen arabeilta vuonna 759, minkä jälkeen siitä tuli osa karoliinista Narbonnen visakuntaa. Kristillisten lähteiden mukaan hän kutsui Bagdadin kalifaatista tunnettuja juutalaisia asumaan Narbonneen ja perustamaan merkittävän juutalaisen oppimiskeskuksen Länsi-Eurooppaan. 1200-luvulla Narbonnen Ermengarden (hallitsi 1134-1192) hovissa toimi yksi niistä kulttuurikeskuksista, joissa hovirakkauden henki kehittyi.
1100- ja 1200-luvuilla Narbonnessa sijaitsi tärkeä juutalainen eksegetiikkakoulu, jolla oli keskeinen rooli zarfaattisen (juutalais-ranskalaisen) ja shuadit- (juutalais-venetsialaisen) kielen kasvussa ja kehityksessä. Juutalaiset olivat asettuneet Narbonneen noin 5. vuosisadalta lähtien, ja heidän yhteisönsä oli kasvanut noin 2000:een 1200-luvulla. Tänä aikana Narbonne mainittiin usein Talmudin teoksissa sen oppineiden yhteydessä. Eräs lähde, Abraham ibn Daud Toledosta, antaa heille samanlaisen merkityksen kuin Babylonian eksilarkoille. 1200- ja 1300-luvuilla yhteisö kävi läpi useita nousuja ja laskuja ennen kuin se asettui pitkään taantumaan.
Narbonne menettää jokensa ja satamansaEdit
Narbonne itsessään vaipui hitaaseen rappeutumiseen 1300-luvulla monista eri syistä. Yksi niistä johtui Aude-joen juoksun muutoksesta, joka aiheutti kulkuväylien lisääntyneen liettymisen. Joella, joka antiikin aikana tunnettiin nimellä Atax, oli aina ollut kaksi pääjuoksua, jotka jakautuivat Salellesin lähellä; toinen haarautui etelään Narbonnen läpi ja sitten mereen Clappe Massifin lähelle, toinen itään Vendresin etangiin lähellä joen nykyistä suuta reilusti kaupungin itäpuolella. Roomalaiset olivat parantaneet joen kulkukelpoisuutta rakentamalla padon Salellesin lähelle ja myös kanavoimalla joen kulkiessaan suon suistoalueen läpi mereen (silloin kuten nykyäänkin kanava tunnettiin nimellä Robine.) Suuri tulva vuonna 1320 pyyhkäisi padon pois. Aude-joella oli pitkä historia ylivuodoista. Kun se oli vilkas satama, etäisyys rannikolta oli noin 5-10 kilometriä, mutta tuohon aikaan pääsy mereen oli riittävän syvä joen ollessa täydessä vedessä, mikä teki sataman ja kaupungin välisen yhteydenpidon epäluotettavaksi. Tavaroita voitiin kuitenkin helposti kuljettaa maitse ja matalissa proomuissa satamista (satamia oli useita: Pääsatama ja etusatamia suuremmille aluksille; merenkulku mereltä etangiin ja sieltä jokeen oli ollut monivuotinen ongelma)
Pitkän merenrannan muutokset, jotka johtuivat siitä, että rantaviivan muodostavien saarten välissä olevat grausit tai aukot olivat liettyneet (St. Martin; St. Lucie) aiheuttamat muutokset vaikuttivat vakavammin kuin joen juoksun muuttuminen. Muita taantuman syitä olivat rutto ja Edwardin, Mustan prinssin, hyökkäys, joka aiheutti paljon tuhoa. Myös muiden satamien kasvu vaikutti asiaan.
Narbonnen katedraaliEdit
Narbonnen katedraali, joka on omistettu pyhille Justukselle ja Pastorille, antaa karua näyttöä Narbonnen äkillisestä ja dramaattisesta käänteestä, kun rakennuksen takaosassa näkee ajassa jähmettyneen valtavan kunnianhimoisen rakennusohjelman, sillä katedraali – joka on edelleen yksi Ranskan korkeimmista – ei koskaan valmistunut. Syitä on monia, mutta tärkein on se, että valmistunut katedraali olisi edellyttänyt kaupunginmuurin purkamista. Lisäksi 1300-luvulla iski rutto ja oli monia syitä säilyttää 5. vuosisadan (ennen visigootteja) muurit.
Kuoro, sivukappelit, sakastia ja sisäpiha ovat kuitenkin säilyneet koskemattomina, ja vaikka katedraali ei enää olekaan piispan tai arkkipiispan virka-asema, se on edelleen kaupungin roomalaiskatolisen väestön ensisijainen jumalanpalveluspaikka, ja se on merkittävä matkailunähtävyys.
Canal de la Robinen rakentaminenEdit
Kuudennellatoista vuosisadalla Narbonnen asukkaat alkoivat halutessaan säilyttää yhteyden tärkeään kaupankäyntiin tehdä kalliita töitä Aude-joen meriyhteyden jäänteille, jotta se pysyisi kulkukelpoisena rajoitetulle syväykselle tarkoitetuille aluksille ja toimisi myös yhteytenä kuninkaalliseen kanavaan. Tämän suuren hankkeen tuloksena rakennettiin Canal de la Robine, joka lopulta yhdistettiin Canal de Jonctionin kautta Canal du Midi -kanavaan (joka tunnettiin silloin kuninkaallisena kanavana) vuonna 1776. 1800-luvulla Etelä-Ranskan kanavajärjestelmä joutui kilpailemaan laajenevan rautatieverkon kanssa, mutta säilytti kuitenkin jonkinlaisen merkityksensä kukoistavan viinikaupan ansiosta.
Narbonne onnistui siis säilyttämään elintärkeän, mutta rajallisen merkityksensä kauppareittinä roomalaisista ajoista alkaneesta rappiostaan huolimatta etenkin viimeisimpinä vuosisatoina.