Tiivistelmä ja johdanto
Abstract
Myoperikardiitti on ensisijaisesti sydänpussin tulehdusoireyhtymä, joka ilmenee, kun sydänpussitulehduksen kliiniset diagnoosikriteerit täyttyvät ja samanaikainen lievä sydänlihastulehdus dokumentoidaan sydänlihastulehduksen biomarkkerien kohoamisella (esim. suurentuneilla troponiineilla). Rajalliset kliiniset tiedot sydänlihastulehduksen syistä viittaavat siihen, että virusinfektiot ovat yleisimpiä syitä kehittyneissä maissa. Kardiotrooppiset virukset voivat aiheuttaa sydänpussin ja sydänlihaksen tulehduksen suorien sytolyyttisten tai sytotoksisten vaikutusten ja/tai myöhempien immuunivälitteisten mekanismien kautta. Monet sydänlihastulehdustapaukset ovat subkliinisiä. Muilla potilailla sydänoireet ja -oireet jäävät infektion tai tulehduksen systeemisten oireiden varjoon. Troponiinimääritysten lisääntynyt herkkyys ja troponiinien laajamittainen käyttö ovat lisänneet raportoitujen tapausten määrää huomattavasti. Hoito on samanlainen kuin sydänpussitulehduksen hoito, ja yleensä empiirisiä tulehduskipulääkkeitä annetaan vähemmän, ja niillä pyritään pääasiassa oireiden hallintaan. Lepoa ja fyysisen aktiivisuuden välttämistä on suositeltu 6 kuukauden ajan, kuten sydänlihastulehduksessa. Tällä hetkellä ei ole näyttöä siitä, että troponiinin nousu heikentäisi ennustetta (eli lisäisi uusiutumisen, kuoleman tai elinsiirron riskiä) potilailla, joiden vasemman kammion toiminta on säilynyt. Yleensä täydellinen remissio saavutetaan 3-6 kuukaudessa.
Esittely
Kliinisessä käytännössä sydänpussitulehdukseen liittyy usein jonkinasteinen sydänlihaksen osallistuminen, mikä ilmenee yleensä sydämen troponiinien kohoamisena. Tärkein syy näihin löydöksiin on se, että perikardiitti ja sydänlihastulehdus eivät ole täysin erillisiä entiteettejä, vaan niillä voi olla yhteisiä etiologisia tekijöitä (erityisesti viruksia), ja kliinisessä käytännössä tavataan erilaisia sydänlihastulehdusoireyhtymiä, jotka vaihtelevat puhtaasta perikardiitista sekamuotoihin, joissa sydänlihastulehdus on lisääntyvässä määrin mukana, ja joihin viitataan usein nimityksillä ”sydänlihastulehdus” (myoperikardiitti) ja ”sydänlihastulehdus”. Näiden oireyhtymien kliiniset oireet ovat harvoin yhtä voimakkaita. Useimmilla potilailla esiintyy joko ensisijaisesti sydänlihastulehdusta tai sydänpussin perikardiittisia oireita. Vaikka termejä ”myoperikardiitti” ja ”perimyokardiitti” käytetään usein vaihdellen, nämä kaksi termiä on nimetty erottamaan ensisijaisesti perikardiittiset oireyhtymät (myoperikardiitti) ensisijaisesta sydänlihassairaudesta (perimyokardiitti). Sydänlihaksen osallistuminen on yleensä selvempää ja näkyvämpää pediatrisissa tapauksissa ja nuoremmilla aikuisilla, erityisesti miehillä. Kliinisessä käytännössä ja kirjallisuudessa termi myoperikardiitti on jonkin verran kauniimpi ja sitä käytetään yleisesti kuvaamaan koko sydänlihasvaurioon liittyvän perikardiitin kirjoa.
Tämän katsauksen tavoitteena on analysoida nykyisin saatavilla olevaa näyttöä myoperikardiitin etiologiasta, määritelmästä, diagnoosista, hoidosta ja ennusteesta keskittyen viimeisten viiden vuoden aikana julkaistuihin uudempiin julkaisuihin. Mahdollisesti merkityksellisiä tutkimuksia, jotka on julkaistu syyskuuhun 2012 mennessä, etsittiin BioMed Central -tietokannasta, Cochrane Collaboration Database of Randomized Trials -tietokannasta, ClinicalTrials.gov-tietokannasta, EMBASE-tietokannasta, Google Scholar -tietokannasta, MEDLINE/PubMed-tietokannasta ja Scopus-tietokannasta. Artikkelit valittiin niiden kliinisen merkityksen ja mahdollisen vaikutuksen perusteella sairauden hoitoon.