Vihdoin keksin salaisuuden, jolla saadaan reheviä sinisiä tai vaaleanpunaisia moppipäähortensioita vyöhykkeillä 5 ja 6 – enkä puhu silkkikukista. Jouduin pienentämään odotuksiani – en koon tai kukkien määrän suhteen vaan hortensian kypsän korkeuden suhteen. Niinpä olen valinnut ’Endless Summerin’ ja ’Nikko Blue’n’ kaltaisten lajikkeiden sijasta lyhyempiä yksilöitä (3′ tai vähemmän), kuten Cityline- (kuvassa oikealla ’Venice’) tai Let’s Dance -sarjan lajikkeet.

Ymmärtääksesi strategiaani sinun on tiedettävä, että mophead- ja lacecap-hortensiat (lajeissa macrophylla) muodostavat kukannupunsa loppukesällä tai syksyllä, vuotta ennen kuin niiden PITÄÄ kukkia (ajattele Forsythiaa, syreeniä, Rhododendronia, atsaleaa). Valitettavasti kylmemmillä vyöhykkeillä nämä kukkanuput tuhoutuvat kylmissä lämpötiloissa ja tuulissa. Harmi.

Valitsemalla lyhyemmät pensaat kukkanuput ovat lähempänä maata, jolloin ne ovat todennäköisemmin poissa voimakkaiden talvituulien tieltä. Lisäksi jos lunta sataa vain vähän (lumi on hyvä eriste), se mitä lunta on, peittää toivottavasti hortensian herkät nuput. Olen ajatellut käyttää ruusukävyjä (tai vastaavia suojalaitteita) pensaiden päälle, kun ne ovat lepotilassa. (Hydrangea Let’s Dance ’Starlight’)
Toinen ratkaisu on käyttää kääpiöhortensioita astiakasveina. Ne näyttävät näyttäviltä suurissa ruukuissa, joita ympäröivät kumpuilevat ja kaskadoituvat yksivuotiset kasvit tai perennat. Kun talvi lähestyy ja pensas on pudottanut kaikki lehtensä, kastele se syvästi ja siirrä se sitten sisälle lämmittämättömään autotalliin, vajaan tai latoon. Siirrä se sitten keväällä takaisin ulos kovien pakkasten uhatessa ja nauti silmiä hivelevistä kukinnoista. Säiliöissä kasvattamisen etuna on myös se, että maaperän pH-arvoa on helpompi säätää, jotta saat haluamasi värin. (kuva ruukuissa kasvatetuista hortensioista etuovelleni johtavan jalkakäytävän varrella)