Mitä tarvitset parantuaksesi?

Edessäsi on neljä haastetta, kun alat kohdata pakkomielteitäsi ja pakkoajatuksiasi:

Haaste 1:

Ole päättäväinen voittaaksesi tämän ongelman. Tämä on vaikea ongelma voitettavaksi. Sinun on todella vietettävä aikaa varmistaaksesi, että olet valmis ja halukas käymään läpi lyhytaikaista kärsimystä pitkän aikavälin hyödyn vuoksi. Tarvitset päättäväisyyttä, koska sinun on otettava riski kokeilla käyttäytymistä, joka on täysin päinvastaista kuin mitä sinulla on tapana tehdä näissä tilanteissa. Sinulla tulee olemaan lyhytaikaisia epäilyksiä, ja sinun on oltava valmis voittamaan nuo lyhytaikaiset epäilykset ja sinulla on oltava eräänlainen usko tähän lähestymistapaan.

Toinen haaste …

Aloittaessasi on hankkia näkökulma siihen, että huolenaiheesi ovat liioiteltuja tai irrationaalisia. Oireet, joita huolesi tuottavat, ovat niin voimakkaita ja häiritseviä, että ne häiritsevät sinua ja uskot niiden edustavan todellisia huolia. Pyydän teitä alkamaan harjoitella uutta uskomusta, ja se on tämä: kun näitä pakkomielteitä esiintyy, pakkomielteiden sisällöllä ei ole merkitystä. Se on merkityksetöntä, se on tarkoituksetonta. Pakkoajatuksenne edustavat ahdistusongelmaa. Ahdistuksenne aihe ei ole ongelma, vaikka ahdistuneisuutenne saa teidät uskomaan, että se on.

Tämä ei ole helppo tehtävä, kun pelkäätte, että saatatte levittää tappavia bakteereita, tappaa oman lapsenne tai aiheuttaa kauhean onnettomuuden. Siitä huolimatta pyydän teitä astumaan syrjään noista ajatuksista, saamaan perspektiiviä niihin ja sanomaan: ”Hetkinen, minulla on ahdistuneisuushäiriö. Mistä ahdistuneisuushäiriössä on kyse? Kyse on ahdistuksesta, ei tästä sisällöstä.”

Yritä olla joutumatta logiikkataisteluun päässäsi. Jos yrität vakuutella itsellesi, kuinka epäloogisia huolesi ovat, saatat turhautua pahasti, koska sinun on vaikea olla varma mistään. Löydät aina jonkin epäilyksen langan, jota voit seurata. Älä siis jää tähän logiikan ansaan. Sen sijaan astu jatkuvasti henkisesti taaksepäin ja sano: ”Minun täytyy käsitellä ahdistustani, ei tätä tiettyä aihetta.”

Pakkomielteesi kannustaa sinua tekemään juuri päinvastoin. Se työntää sinua ajattelemaan, että tässä on kyse siitä, lukitsitko todella oven. Tai se saa sinut yrittämään vakuuttaa itsellesi, että oikeasti teit oikean päätöksen. Tai että ette ole saastuttanut jotain. Teet kovasti töitä saadaksesi oikean vakuutuksen. Ja se on täysin väärä asia… Olet joutumassa suoraan pakko-oireisen pakkomielteen kynsiin. Tämä on siis hyvin tärkeä haaste: puutu ahdistusoireisiisi, älä pelokkaisiin ajatuksiisi. Älä mene lankaan!

Kolmas haaste…

on aloittaessasi: ota huomioon, että ritualisointi ei ole ainoa tapa vähentää ahdistustasi. Useimmat ihmiset, joilla on tämä ongelma, uskovat, että jos he eivät ritualisoi, he pysyvät ahdistuneina ikuisesti. Jos jaat tämän uskomuksen, sinun on oltava valmis kyseenalaistamaan se, jotta huomaat, että on muitakin tapoja vähentää ahdistustasi. On äärimmäisen vaikeaa luopua pakko-oireistasi, ellet ole halukas kokeilemaan uusia käyttäytymismalleja. Sinun on oltava halukas tutkimaan vaihtoehtoja ritualisoinnille.

Muistatko vanhan vitsin miehestä, joka joka aamu herää kello 6:00 ja polkee ympäri talonsa ulkoseinää. Hänen naapurinsa tulee lopulta ulos ja sanoo: ”Mitä ihmettä sinä teet? Joka aamu katson ulos ikkunastani, kun laitan aamiaista, ja siellä sinä olet kylpytakissasi polkemassa ympäri taloa.” Mies sanoo: ”No, pidän norsuja loitolla.”

”Norsuja? Tässä naapurustossa ei ole norsuja.”

Ja ensimmäinen mies sanoo: ”Katso, miten hyvin se toimii!”

Ei siis koskaan kyseenalaista uskoaan. Niin ihmiset tekevät. He sanovat: ”Rituaali oli ainoa keino, jolla olisin voinut ravistella itseni irti hirvittävästä ahdistuksestani, ja minun on jatkettava sen käyttämistä.”

Vastustaa pakkoa on todella rohkeaa. Koska sinun on vastustettava tätä voimakasta uskomusta siitä, että jotain kauheaa tapahtuu, jos teet niin.”

Neljäs ja viimeinen haaste on …

päättää hyväksyä pakkomielteesi sen sijaan, että vastustaisit niitä. Tämä on vaikein kaikista neljästä, ja se on tärkein. Tämä on kaikkien niiden itseaputoimien perusta, joista puhumme. Sillä mitä enemmän vastustat pakkomielteitäsi, sitä voimakkaammiksi ne tulevat. On kuin ratkaisusi ongelmaan itse asiassa lisäisi ongelmaa. Vastustatte oiretta, ja se jatkuu.”

Tarvitsette siis uuden sisäisen äänen, joka sanoo: ”On ihan okei, että minulla on pakkomielle juuri nyt.” Tämä ei tarkoita, että ”on OK tehdä se seuraavien 20 minuutin aikana”; se ei tarkoita, että ”aion jatkaa sen tekemistä”. Mutta pyydän teitä sanomaan: ”On OK, että minulla oli juuri tuo ajatus”. Tiedän, että se kuulostaa hullulta. Yritätte epätoivoisesti päästä eroon näistä kauheista ajatuksista, ja minä neuvon teitä hyväksymään ne! Pakkomielteen hyväksyminen näyttää yleensä ihmisten mielestä huonolta ajatukselta.

Mutta mikä on toinen vaihtoehto? Toinen vaihtoehto on sanoa: ”On kauheaa, että minulla oli tuo ajatus”. Ja mikä on se reaktio, jonka saat fysiologisesti, kun teet tuon lausuman? Tuo lausunto tuottaa lisää ahdistusta.

Olen tietysti samaa mieltä siitä, että lopputuloksena on päästä eroon tuosta pakkomielteestä. Se on jokaisen tavoite. Mutta käyttämäsi tekniikka ja lopputulos ovat erilaisia. Siksi sitä kutsutaan paradoksiksi, joka tarkoittaa logiikan vastakohtaa. Ja siksi teillä on oltava uskoa. Ensin hyväksytte tämän pakkomielteen ja sitten manipuloitte sitä. Miksi aiotte tehdä sen tässä järjestyksessä? Koska niin se toimii parhaiten. Tässä on siis iso, iso uskonhyppy, kun hyväksytte pakkomielteenne. Mutta jos todella omistaudutte kokeilemaan tätä lähestymistapaa useiden viikkojen ajan, uskon, että huomaatte sen hyödyt.

Katsotaanpa vielä kerran näitä neljää haastetta, ensin sitä, miten ihmiset yleensä ajattelevat tästä ongelmasta, ja sitten sitä, miten rohkaisen teitä ajattelemaan aloittaessanne itsehoito-ohjelmanne.

Ensimmäinen haaste: Ihmiset sanovat: ”Tämä ongelma tulee aina hallitsemaan minua”. Haluatte muuttaa sen muotoon: ”Olen nyt päättänyt voittaa tämän ongelman.”

Toinen kanta on: ”Uskon, että pakkomielteiset huoleni ovat paikkansapitäviä”. Haluan siirtää tuon yli seuraavaan: ”Pakkoajatukseni ovat liioiteltuja ja epärealistisia.” Kolmas: ”Rituaalit ovat ainoa tapa vähentää ahdistustani.” Siirrä se muotoon: ”On muitakin vaihtoehtoja vähentää ahdistustani.” Neljäs: ”Minun on lopetettava nämä pakkomielteet” on ongelma-asenne. Siirrä tämä muotoon: ”Hyväksyn nämä pakkomielteet.”

Miten soveltaisit tätä neljättä haastetta? Kun aloitat pakkomielteen ja murehtimisen, reagoit tyypillisesti emotionaalisesti näihin ajatuksiin ja mielikuviin muuttumalla ahdistuneeksi ja pelokkaaksi. Se pakottaa sinut ritualisoimaan. Ensimmäinen paikka aloittaa harjoittelu on aina, kun alkaa tulla pakkomielle. Hyödynnä tätä tilaisuutta keskittyä ajatukseen siitä, että sallit pakkomielteen olemassaolon sillä hetkellä. Harjoittele sitä, ettet pelkää pakkomiellettä etkä ole vihainen itsellesi siitä, että sait juuri ajatuksen. Eikö se olisikin hienoa, olla ahdistumatta noista hetkellisistä huolista, olla ajattelematta, että ne merkitsevät mitään.”

Sallikaa minun kertoa teille tarina. Kun lapseni olivat pikkulapsia, kannoin heitä sylissäni kävellessäni kotimme kannella. Aina silloin tällöin seisoin kaiteella ja katselin kauniita maisemia metsässä, ja sitten sain tämän välähdyksen: näin itseni pudottamassa lapseni vahingossa kaksi kerrosta alaspäin kannelta, ja siellä hän makasi maassa kuolleena. Sitten näin itseni hyppäämässä reunan yli tappaakseni itseni häpeästä, että olin juuri tappanut lapseni. Mutta sen sijaan katkaisisin niskani ja päätyisin nöyryytetyksi ja häpeälliseksi siitä, mitä juuri tein pojalleni tai tyttärelleni.

Ja sitten astuisin pois kannen reunalta.

Se oli sama juttu lasteni kanssa pikkulapsina. Olin lukemassa olohuoneessa, kun toinen lapsistani leikki toisessa huoneessa. Sitten huomasin, että kaikki oli hiljaista. Useaan otteeseen ajattelin sitten: ”Voi luoja, hän on nielaissut pennin, eikä saa henkeä ja on sammunut…”. Sitten nousin ylös ja siirryin nopeasti toiseen huoneeseen katsomaan lastani. Siellä hän oli hiljaa ja turvallisesti piirtämässä seinään väriliiduilla. Olen varmasti nähnyt tällaisia fantasioita yli 40 kertaa. Jokainen kesti noin kaksi tai kolme sekuntia, pienin vaihteluin.

Mitä eroa on sillä, mitä minä koin, ja sillä, mitä joku, jolla on pakko-oireinen häiriö, kokee? On monia yhtäläisyyksiä. Ero ei ole ajatuksissa, joita meillä on, vaan siinä, miten tulkitsemme näitä ajatuksia ja mielikuvia. Minä sanoisin: ”Tiedän, mistä siinä on kyse, eikä se ole iso juttu”. Sanoisin: ”Se johtuu siitä, että olen uusi vanhempi. Se on mieleni tapa muistuttaa minua siitä, että minun on suojeltava näitä herkkiä lapsia. Tiedän, etten todellakaan aio vahingossa pudottaa lastani.”

Perheet, joilla on pakko-oireinen pakkomielle, saattaisivat sanoa: ”Voi luoja, minulla oli ajatus tyttäreni tappamisesta? Miksi ajattelin niin? En ole varma, voinko luottaa itseeni. Saatan tehdä sen vahingossa.” He päättävät epäillä kykyään pysyä hallinnassa.

Tästä aloitat siis itsehoito-ohjelmasi. Kohdatkaa tulkintanne siitä, että pakkomielteisen ajatuksenne sisältö merkitsee jotain kauheaa teistä. Haluan, että alennat jokaisen pakkomielteen jonkinlaiseksi hetkelliseksi häiriöksi ajattelussasi. Ajatus ei merkitse mitään. Sinulla oli pelottava ajatus, ja pelästyit sitä. Siinä kaikki. Kun näin mielessäni kuvan lattialla makaavasta lapsestani, joka ei hengitä, pelästyin hetkellisesti, ja sydämeni hakkasi. Se on odotettu reaktio. Se on kuin työntäisi sormen pistorasiaan ja saisi sähköiskun. Sitä se vain on. Ja tuota näkökulmaa kohti teidän pitäisi pyrkiä.

Kun huomaatte pakkomielteenne, valitkaa ne. Heti kun valitsette pakkomielteenne, ne eivät ole enää tahattomia. Muista, että pakkomielteen määritelmään kuuluu, että se on tahaton. Kun siis alatte hyväksyä pakkomielteenne, niin heti kun valitsette sen, silloin tuo tahaton ajatus on nyt vapaaehtoinen. Ja olette alkaneet muuttaa ongelman luonnetta.”

Tähän suuntaan aion mennä tässä itseapuohjelmassa. En pyydä teitä lopettamaan pakkomielteitä juuri nyt tai lopettamaan ritualisointia. Pyydän teitä muuttamaan joitakin pienempiä kuvion osia. Aiotte häiritä mallia eri keinoin. Aiotte muuttaa pakkomielteitänne pienillä tavoilla. Aiotte lisätä asioita rituaaliinne. Tällä tavoin voit vähitellen oppia kykyäsi hallita oireitasi.