| MAANTIETEELLISET NIMET |         |
MISSI DOMINICI, nimitys virkamiehille, jotka frankkien kuninkaat ja keisarit olivat määränneet valvomaan valtakuntiensa hallintoa. Niiden perustaminen juontaa juurensa Kaarle Martelista ja Pippin Lyhyestä, jotka lähettivät virkamiehiä valvomaan käskyjensä täytäntöönpanoa. Kun Pippinistä tuli kuningas vuonna 754, hän lähetti missejä satunnaisesti, mutta Kaarle Suuri teki heistä säännöllisen osan hallintoaan, ja noin vuonna 802 laaditussa kapitularissa annetaan yksityiskohtainen kuvaus heidän tehtävistään. Heidän tehtävänään oli panna täytäntöön oikeus, valvoa kuninkaallisten oikeuksien kunnioittamista, valvoa kreivien hallintoa, ottaa vastaan uskollisuudenvala ja valvoa papiston käyttäytymistä ja työtä. Heidän tehtävänään oli kutsua piirikunnan virkamiehet koolle ja selittää heille heidän velvollisuutensa sekä muistuttaa kansaa heidän siviili- ja uskonnollisista velvollisuuksistaan. Lyhyesti sanottuna he olivat kuninkaan tai keisarin suoria edustajia. Heidän hallinnoimansa piirin asukkaiden oli huolehdittava toimeentulostaan, ja toisinaan he johtivat sotajoukkoja taisteluun. Lisäksi eri misseille annettiin erityisiä ohjeita, joista monet ovat säilyneet. Missien alaisuuteen kuuluvia alueita, joissa heidän velvollisuutenaan oli vierailla neljä kertaa vuodessa, kutsuttiin nimellä missatici tai legationes. He eivät olleet vakinaisia virkamiehiä, vaan heidät valittiin yleensä hovin henkilöiden joukosta, ja Kaarle Suuren aikana korkea-arvoiset henkilöt hoitivat tätä tehtävää. Heidät lähetettiin kahdestaan, yksi kirkonmies ja yksi maallikko, ja he olivat yleensä täysin vieraita alueella, jota he hoitivat. Lisäksi oli ylimääräisiä missejä, jotka edustivat keisaria erityistilaisuuksissa ja toisinaan myös hänen valtakuntansa rajojen ulkopuolella. Jopa Kaarle Suuren vahvan vallan aikana oli vaikea löytää miehiä hoitamaan näitä tehtäviä puolueettomasti, ja Kaarle Suuren kuoleman jälkeen vuonna 814 se kävi lähes mahdottomaksi. Keisari Ludvig I:n aikana aateliset puuttuivat missien nimittämiseen, ja kun heidät valittiin siitä alueesta, jossa heidän tehtävänsä sijaitsivat, heidän havaittiin pian valvovan pikemminkin omia etujaan kuin keskusvallan etuja. Heidän tehtävänsä sulautuivat piispojen ja kreivien tavanomaiseen työhön, ja keisari Kaarle Kaljupään aikana he ottivat haltuunsa yhdistykset 1 Isännän korottamisen käytäntö näyttää syntyneen tavasta, jonka mukaan uhrilahjoja pidettiin ylhäällä, kuten Ordo Romanuksessa mainitaan (ks. edellä). Paavi Honorius III määräsi ensimmäisen kerran isännän kohottamisen nykyisessä muodossaan. Käsikellon käyttö kohotuksessa on vielä myöhempää, ja sen teki yleiseksi Gregorius XI.
2 Siunaus jätetään pois vainajille tarkoitetuissa messuissa.
Johanneksen raamatunkohdan lukemisen sellaisina päivinä, jolloin ei ollut varsinaista evankeliumia, määräsi ensimmäisenä Pius V.
rauhan säilymisen vuoksi. Noin 9. vuosisadan lopulla ne katosivat Ranskasta ja Saksasta ja. 10. vuosisadan aikana Italiasta. On mahdollista, että Englannin kuninkaiden Henrik I:n ja Henrik II:n kiertävät tuomarit, Ranskan kuninkaan Filip Augustuksen kiertävät baillit tai Pyhän Ludvigin kuninkaalliset enqueteurs olivat peräisin tästä lähteestä.
Vrt. G. Waltz, Deutsche Verfassungsgeschichte (Kiel, 1844); E. Bourgeois, Le Capitulaire de Kiersy-sur-Oise (Pariisi, 1885); V. Krause, Geschichte des Institutes der missi dominici teoksessa Mittheilungen des Instituts fir osterreichische Geschichtsforschung, Band XI. (Innsbruck, 1880). E. Dobbert, Ober das Wesen and den Geschiiftskreis der missi dominici (Heidelberg, 1861); N. D. Fustel de Coulanges, Histoire des institutions politiques de l’ancienne France (Pariisi, 1889-1890); L. Beauchet, Histoire de l’organisation judiciaire en France, époque franque (Pariisi, 1865).