Ensimmäinen kirjattu minibaari islamilaisessa maailmassa oli Muhammedin minibaari Medinassa, joka luotiin vuonna 629 jKr. (tai vuosina 628-631 jKr.) ja joka koostui yksinkertaisesti kahdesta askelmasta ja istuimesta, joka muistutti valtaistuinta. Muhammedin kuoleman jälkeen häntä seuranneet kalifit käyttivät tätä minibaaria edelleen auktoriteetin symbolina. Umayyadien kalifi Mu’awiya I (hallitsi vuosina 661-680) korotti Muhammedin alkuperäistä minbaria lisäämällä portaiden määrän kolmesta kuuteen, mikä lisäsi sen näkyvyyttä. Umayyadien kaudella kalifit tai heidän edustajakuvernöörinsä käyttivät minbaaria tärkeiden julkisten ilmoitusten tekemiseen ja perjantaisaarnan (khutba) pitämiseen. Umayyadien kalifaatin viimeisinä vuosina, ennen sen kaatumista vuonna 750, Umayyadit määräsivät, että kaikkiin Egyptin perjantaimoskeijoihin oli rakennettava minbarit, ja pian sen jälkeen tämä käytäntö laajeni muille muslimialueille. Abbasidien kauden alkuun mennessä (vuoden 750 jälkeen) siitä oli tullut perjantaimoskeijoiden vakiovaruste kaikissa muslimiyhteisöissä.
Minbarit kehittyivät näin nopeasti muslimiviranomaisten poliittisen ja uskonnollisen legitimiteetin symboliksi. Se oli yksi moskeijan ainoista tärkeimmistä muodollisista kalusteista ja siten tärkeä arkkitehtoninen piirre itsessään. Vielä tärkeämpää oli kuitenkin se, että siellä pidettiin viikoittainen perjantaisaarna, jossa yleensä mainittiin yhteisön nykyisen muslimihallitsijan nimi ja johon sisältyi muita uskonnollisia tai poliittisia julkisia ilmoituksia. Tämän seurauksena myöhemmät muslimihallitsijat panostivat toisinaan huomattaviin kustannuksiin tilatessaan rikkaasti koristeltuja minbaareja suurimpien kaupunkiensa päämoskeijoita varten.
Maailman vanhin tähän päivään asti säilynyt islamilainen saarnatuoli on Kairouanin suuren moskeijan minbaari Kairouanissa, Tunisiassa. Se on peräisin noin vuodelta 860 tai 862 jKr. aghlabidien hallitsijan Abu Ibrahim Ahmadin aikana, ja se on tuotu kokonaan tai osittain Bagdadista. Se on yhdentoista askelman portaikko, joka on tehty yli 300:sta veistetystä teak-puun palasta (Intiasta tuotu materiaali). Iän ja koristelujen rikkauden ansiosta sitä pidetään tärkeänä historiallisen islamilaisen taiteen teoksena. Muita kuuluisia esimerkkejä keskiaikaisista minibaareista ovat Marrakeshissa sijaitseva Almoravidien minibaari, jonka Ali ibn Yusuf tilasi vuonna 1137, ja Jerusalemissa sijaitseva al-Aqsan moskeijan minibaari (joka tunnetaan myös nimellä Saladinin minibaari), jonka Nur ad-Din tilasi vuonna 1168-69.
Puusepäntyöt olivat ensisijainen väline minbarien rakentamisessa suuressa osassa Lähi-itää ja Pohjois-Afrikkaa aina ottomaanien aikaan asti. Nämä puiset minbarit olivat monissa tapauksissa hyvin taidokkaasti koristeltuja geometrisilla kuvioilla ja veistetyillä arabeskoilla (kasvi- ja kukka-aiheilla) sekä arabiankielisillä kalligrafisilla kaiverruksilla (joihin usein kirjattiin minbarin luomisajankohta tai joihin sisältyi Koraanin jakeita). Joissakin tapauksissa niissä oli myös herkkiä norsunluu- tai helmiäissävyisiä upotuksia. Monissa työpajoissa valmistettiin minibaareja, jotka koottiin sadoista kappaleista, jotka oli kiinnitetty toisiinsa lukitustekniikalla ja puutapeilla, mutta ilman liimaa tai metallinauloja. Jo mainitun Almoravidien minibaarin ja Saladinin minibaarin lisäksi muita erittäin hienoja esimerkkejä tästä tyylistä ovat muun muassa Hebronissa sijaitsevan Ibrahimin moskeijan minibaari (valmistui vuonna 1091), Qarawiyyinin moskeijan minibaari (valmistui vuonna 1144) ja Kairossa sijaitsevan al-Ghamrin minibaari (nykyisin sulttaani Barsbayn khanqassa) (noin 1451).
Kivisiä minibaareja valmistettiin joskus myös tällä varhaisella kaudella, kuten esimerkiksi Kairon sulttaani Hasanin moskeijan minibaari (1300-luvulta). Ottomaanien kaudella kivestä ja marmorista tuli kuitenkin yhä suositumpia materiaaleja uusille minibaareille, joskin usein yksinkertaisemmin koristeltuina kuin aiemmat puiset versiot. Edirnen Selimiye-moskeijan minibaari (1500-luvun loppupuoli) on hieno esimerkki tästä tyylilajista, jossa on edelleen rikas koristelu. Myös Intian niemimaalla suosittiin eri tyylejä edustavia kivisiä minipalkkeja; aiemmat puiset minipalkit saattoivat olla täällä yleisiä, mutta niitä on säilynyt vain vähän.