Tänään tulee kuluneeksi 20 vuotta siitä, kun Guatemalan sisällissodan päättänyt rauhansopimus allekirjoitettiin.

Vähemmistö amerikkalaisista ei tiedä tästä 36 vuotta kestäneestä konfliktista juuri mitään. Meidän pitäisi tietää. Se on yksi raaimmista Latinalaisen Amerikan historiassa. Totuuskomission raportin mukaan yli 200 000 ihmistä sai surmansa – suurin osa heistä oli alkuperäiskansoja, yli puoli miljoonaa ajettiin kodeistaan, ja monia muita raiskattiin ja kidutettiin.

Meidän pitäisi tietää siitä myös siksi, että Yhdysvallat oli tärkeä toimija lähes jokaisessa sodan vaiheessa, myös verisimmässä.

Vuonna 1954 CIA auttoi kaatamaan Guatemalan demokraattisesti valitun presidentin, joka kannatti maareformia, joka hyödytti suurelta osin alkuperäisväestöön kuuluvaa talonpoikaisväestöä (yhdysvaltalaisen United Fruit Companyn ja muiden yksityisten etujen kustannuksella). Kuusi vuotta myöhemmin sotilashallinnon kaatamiseen tähtäävä kapina käynnisti sodan.

Sotilaiden ja vasemmistosissien välillä käytiin taisteluita, mutta yhä useammin sotilaat ottivat kohteekseen kaikki, joiden katsottiin suhtautuvan myötämielisesti kapinallisiin, mukaan lukien katoliset papit ja nunnat sekä kokonaisia alkuperäiskansojen kyliä.

Myöhemmin salassa pidettävistä asiakirjoista kävi ilmi, että Yhdysvallat tuki johdonmukaisesti armeijaa huolimatta siitä, että se oli hyvin tietoinen sen ihmisoikeusloukkauksista.

1970-luvun lopulla julmuudet kasaantuivat. Vuonna 1977 presidentti Jimmy Carter yritti painostaa Guatemalan hallitusta lopettamaan väärinkäytökset. Kun se epäonnistui, hän kielsi vuonna 1978 kaikki puolustusministeriön sotatarvikemyynnit Guatemalaan. Vuonna 1980 hän laajensi kiellon koskemaan myös kaupallista myyntiä. Silti ennalta hyväksytyt toimitukset jatkuivat.

Silloin vuonna 1981 Ronald Reaganista tuli presidentti, ja Carterin ponnistelut peruuntuivat. Kylmän sodan aikaisen asenteensa mukaisesti El Salvadorissa ja Nicaraguassa Reagan oli ankara Guatemalan vasemmistolaisia kohtaan. Hän tapasi Guatemalan evankelisen pastorin presidentin, kenraali Efraín Ríos Monttin, joka oli tullut valtaan vallankaappauksella, ja vakuutti, että entinen armeijan esikuntapäällikkö oli sitoutunut uudistuksiin ja demokratiaan. Saartokiellosta huolimatta taloudellista tukea ja sotilaallista neuvontaa jatkettiin, ja Yhdysvaltojen liittolaiset – erityisesti Israel – toimittivat sotilastarvikkeita. Ja vuonna 1983 Reagan poisti Yhdysvaltojen kauppasaarron. 5. Viikkojen kuluessa CIA:n sähkeissä – jotka sittemmin on poistettu salassapidon määrä – raportoitiin lisääntyneistä sotilaallisista väärinkäytöksistä.

Nämä vuodet, 80-luvun alku, olivat sodan hirvittävimpiä, ja vuonna 2013 guatemalalainen oikeusistuin katsoi, että Reagan aikoinaan kutsui Ríos Monttia ”erittäin lahjomattomaksi mieheksi”, syyllistyneensä rikoksiin ihmiskuntaa vastaan ja kansanmurhaan Maya Ixil-ihmisiä vastaan. Tuomio on nyt valitusvaiheessa.

Antonio Caba Caba oli nuori poika Ilomin maya-ixil-kylässä 80-luvun alussa. Hän muistaa, kun armeija teki ratsian. Hän kuului siihen lapsiryhmään, jonka sotilaat veivät varoitukseksi katsomaan verilöylyn uhrien ruumiita. Sitten heidän kotinsa poltettiin.

Ylijääneet siirrettiin maatilalle, jossa heitä uhkasi nälänhätä. Vuoden kuluttua Caba Caba ja muut palasivat kotiin, jonne he saivat jäädä yhdellä ehdolla: heidän oli palveltava armeijaa. Tämä seikka vainosi Caba Cabaa vuosia. Hän sanoo, ettei hänellä ollut vaihtoehtoa, mutta hän on silti pyytänyt Jumalalta anteeksiantoa. Hän toivoo, että muut tekisivät samoin.

Caba Caballe ja muille on ollut pitkä taistelu toipua fysiologisesti ja aineellisesti sodan kauhuista. Monet sadoistatuhansista konfliktissa kotiseudultaan siirtymään joutuneista eivät ole koskaan voineet palata koteihinsa. Monet ovat yrittäneet asettua uudelleen maan muihin osiin ja luoda itselleen uuden elämän epätoivotulla ja niukasti hedelmällisellä maalla. Monet näkivät toivoa vain matkustamalla pohjoiseen ja yrittämällä päästä Yhdysvaltoihin.

Caba Caba sinnitteli Ilomissa, jossa hän alkoi johtaa kirkkoa. Hän on hakenut oikeutta tuomioistuimissa, kerännyt todisteita, todistanut oikeudessa ja auttanut muita uhreja kansainvälisessä oikeudenkäynnissä Espanjassa ja sitten kansanmurhaoikeudenkäynnissä Guatemala Cityssä.

Hän syyttää myös Yhdysvaltoja. Hän on vakuuttunut siitä, ettei hänen kyläänsä olisi koskaan tuhottu ilman Yhdysvaltain sotilaallista apua.

Kysyin häneltä, haluaako hän anteeksipyynnön presidentti Barack Obamalta. Hän sanoi ei. (Presidentti Bill Clinton pahoitteli asiaa jo vuonna 1999.) Hän sanoi haluavansa oikeustoimia syyllisiä vastaan, myös ulkomailla.

Caba Caba oli noussut ennen aamunkoittoa matkatakseen viisi tuntia kahdella bussilla tavatakseen minut haastatteluamme varten. Kysyin häneltä, miksi yhdysvaltalaisen toimittajan kanssa puhuminen oli kaiken vaivan arvoista.

Hän sanoi, että hän todella haluaa amerikkalaisten tietävän, mitä guatemalalaisille tapahtui aseellisen konfliktin aikana, ja olevan ymmärtäväisempiä, kun tämän päivän taloudelliset vaikeudet pakottavat guatemalalaiset pakenemaan, jälleen kerran, ja yrittämään löytää elämää Yhdysvaltain rajan takaa.