Kun Ryan Murphyn Netflix-musikaalin ”The Prom” arvostelukielto rikkoutui 1. joulukuuta, närkästys James Cordenin esityksestä Barry Glickmanina purkautui lähes välittömästi. ”The Late Late Show’n” juontajaa haukuttiin ”The Promin” ”loukkaavimmaksi” asiaksi esityksen takia, jota kriitikot kutsuivat ”loukkaavaksi”, ”pahimmaksi homonaamaksi” ja ”hirvittävän huonoksi”. Mutta onko vastareaktio todella aiheellinen?

Corden näyttelee ”The Prom” -elokuvassa Barry Glickmania, Broadway-veteraania, joka saa uransa huonoimmat arvostelut epäonnistuneen tähtinäyttelijän roolinsa ansiosta vastanäyttelijä Dee Dee Allenin (Meryl Streep). Halutessaan epätoivoisesti ison annoksen hyvää julkisuutta nämä kaksi esiintyjää päättävät suunnata Indianaan ja auttaa lesboteiniä taistelemaan lukiotaan vastaan sen jälkeen, kun hänen seksuaalinen suuntautumisensa kieltää häntä osallistumasta päättäjäistansseihin.

Alhaalla IndieWiren uutistoimittaja Zack Sharf ja apulaistoimittaja Jude Dry käyvät läpi James Cordenin ”Tanssiaiset”-elokuvaan kohdistuneen paheksunnan ja sen, onko myöhäisillan juontaja oikeutettu saamaansa vastareaktioon.

Kohta: James Corden on loukkaavasti vääränlainen ”The Prom”-elokuvassa (Zack)

Ei voi kiertää puskia: On tuskallista katsoa, kun James Corden nojaa naismaisiin homostereotypioihin ja leikkii röyhkeillä homoilmeillä. Ymmärrän, että tätä hahmoa näytteli alunperin palkitussa Broadwayssä Brooks Ashmanskas (joka on avoimesti homo), mutta Corden vaikuttaa niin kömpelöltä ja paikaltaan aina, kun hän yrittää vastata Ashmanskasin räiskyvyyttä. Ja hän tekee niin usein.

Täällä on ollut paljon puhetta, jossa Cordenin esityksen aiheuttamaa suuttumusta on rinnastettu ikivanhaan keskusteluun siitä, voivatko heteronäyttelijät näytellä homohahmoja, mutta en usko, että se pätee tässä tapauksessa. Kysymys on nimenomaan Cordenin valinnasta Barry Glickmanin rooliin.

Minulle ainakin sopii, että heteronäyttelijät näyttelevät joissain tilanteissa cis-homohahmoja. (Kun puhun homohahmoista, tarkoitan aina cis-homohahmoja. Cis-näyttelijöiden ei pitäisi koskaan näytellä trans-hahmoja). Haluaisinko mieluummin nähdä homonäyttelijän näyttelevän homohahmoa? Ehdottomasti. Homonäyttelijät tuovat rooliin luontaista vivahteikkuutta ja ymmärrystä, jota heteronäyttelijät eivät useinkaan voi tuoda. (Tuoreena esimerkkinä mainittakoon Kristen Stewartin ja Aubrey Plazan välinen kemia elokuvassa ”Happiest Season”). Tämä ei tarkoita, etteikö heteronäyttelijä voisi onnistua tai ettei hänen pitäisi saada tehdä sitä, jos hän on paras näyttelijä tehtävään.

Timothée Chalamet elokuvassa ”Call Me By Your Name” ja Trevante Rhodes elokuvassa ”Moonlight” ovat loistavia viimeaikaisia esimerkkejä heteronäyttelijöistä, jotka loistavat homorooleissa tuoden hahmoihinsa sukupuolisen suuntautumisen ylittävää inhimillisyyttä. Rhodesin ja Chalametin kaltaiset näyttelijät voivat luoda universaalin jaetun kokemuksen hahmon ja katsojan välille riippumatta siitä, onko katsoja homo vai hetero. On lähes pelkistävää sanoa, että heteronäyttelijät eivät voi näytellä homohahmoja, koska se merkitsee homojen ”toiseutta” tai sitä, että homot ovat niin pohjimmiltaan erilaisia kuin heterot, etteivät he voisi koskaan näytellä toisiaan. En usko, että se on lainkaan totta. Kun näen Chalametin tyrmäävän Elion hahmon, se vahvistaa voimakkaasti sitä, että me kaikki kohtaamme sydänsurua ja kasvua universaaleilla tavoilla.

Sony Pictures Classics

Kaikki tämä tarkoittaa sitä, että kyllä, heteronäyttelijä olisi voitu valaa Barry Glickmanin rooliin Tanssiaisten tanssiaisnäytelmässä ja tehdä sille oikeutta. James Corden ei vain sattumoisin ole se näyttelijä. Hän kohtelee Barryn räväkät kikkailut vain niin, ettei niitä koskaan nivota hänen persoonallisuuteensa. Corden valitsee hetket, jolloin hän haluaa lisätä räikeyttä vuoropuhelussa, lisätä käden elettä tai silmien pyörittelyä. Esityksessä ei ole mitään sisäistä logiikkaa.

Barryn naisellisuus nousee esiin, kun hän vie Emman ostoskeskukseen muodonmuutosta varten tai innostuu, kun hän keksii suunnitelman matkustaa Indianaan musikaalin avausnumerossa. Mutta ne katoavat kokonaan, kun hän joutuu käsittelemään perheensä homofobista menneisyyttä. Se, että Barry ei luottaisi ripaukseen komediaa selviytyäkseen tuskastaan elokuvan tunteikkaimmissa tunnetiloissa, saa Cordenin suorituksen kuulostamaan väärältä. Corden käsittelee räikeyttä valikoivana valintana, ei niinkään luonteenpiirteenä.

Epäjohdonmukaisuus tarkoittaa, että Corden leikkii karkeilla homostereotypioilla sen sijaan, että sublimoisi ne hahmoonsa. On melkein kuin Murphy ja Corden tietäisivät, että jos näyttelijä olisi nojannut täysin röyhkeän homomiehen arkkityyppiin (kuten Ashmanskas teki Broadwaylla), se olisi vaikuttanut vielä vastenmielisemmältä, joten he päättivät sen sijaan ripotella näitä yksityiskohtia kaikkialle. Mutta tämä valinta vain korostaa kiusallisesti sitä, miten sopimaton Corden on tehtäväänsä.

Vertauksena voi katsoa, miten Eric Stonestreet näytteli monia Camin tunteikkaimpia hetkiä ABC:n ”Moderni perhe” -sarjassa. Tässä oli toinen heteronäyttelijä näyttelemässä räikeää homohahmoa, mutta Stonestreet oli niin johdonmukainen Camin persoonallisuuden kanssa, että hahmon röyhkeys ja ylilyönnit tuntuivat autenttisilta sen suhteen, kuka hahmo oli. Cam oli aina yliemotionaalinen, jopa sarjan dramaattisimpien jaksojen aikana. Tarkoitan tällä sitä, että räikeä homous on Barry Glickmanin rakastettavan persoonallisuuden ydin. Se on hänen DNA:ssaan. Se ei ole mikään lisäbonus, jonka hän voi omaksua ja hylätä mielensä mukaan, eikä Corden – kuten ei myöskään ”The Prom” kokonaisuutena – koskaan ymmärrä tätä. Ei ihme, että jotkut kriitikot ovat siitä raivoissaan.

Vastakohta: James Corden’s Hammy Star Turn Does the Job (Jude)

Zack, teet muutamia tärkeitä huomioita. Voimme varmaan kaikki olla samaa mieltä siitä, että Eric Stonestreet on harvinainen poikkeus moniin sääntöihin. Silti nautin ”The Promista” niin paljon, että olen valmis antamaan Murphylle ja Cordenille hieman liikkumavaraa. Elinikäisenä musiikkiteatterifanina, joka on kiristellyt hampaitaan tuskaisten elokuvasovitusten läpi joistakin rakastamistani esityksistä, uskon, että ”The Prom” on harvinainen Broadwayn siirto valkokankaalle, joka on onnistunut oikein. Corden kantaa suuren osan juonesta, ja hän on erittäin hyvä. Kauan ennen Carpool Karaokea hän oli teatterinäyttelijä Lontoossa ja näytteli Alan Bennettin ”The History Boys” -teoksessa West Endissä ja Broadwaylla. Hän ei tosin ole mikään Andrew Rannells, joka todella esittelee musiikkiteatteritaustaansa kappaleessa ”Love Thy Neighbor” (yksi elokuvan parhaista kappaleista). Mutta hän pärjää Rannellsin vastapuolella eikä nolaa itseään missään vaiheessa.

Netflix

Originaalin Broadwaylla nähneenä tiesin, mitä odottaa ”Tanssiaisilta”. Se on räväkkä, värikäs, juustoinen, vanha kunnon Broadway-musikaali. Sanoitukset ovat ytimekkäitä ja nokkelia, tarina on hauska ja liikuttava, ja hahmot ovat hurmaavia ja rakastettavan virheellisiä. Kun ”The Prom” sai ensi-iltansa Broadway-kaudella 2018-2019, se erottui Broadwaylle tyypillisestä jukebox-musikaalien, uusintojen ja elokuvasovitusten sekamelskasta. ”The Prom” sai Tony-ehdokkuuden parhaasta musikaalista, jonka se oikeutetusti hävisi Anais Mitchellin radikaalille kansanoperetille ”Hadestown”. Ei silti huonosti pieneksi musikaalikomediaksi, johon ei liity suuria nimiä.

Kuten kaikki muutkin esityksen hahmot, Barry Glickman on laaja karikatyyri. Hänet on kirjoitettu sellaiseksi, aivan kuten Emma (Jo Ellen Pellman) on naapurin tyttö ja Angie (Nicole Kidman) ikääntyvä showtyttö. Hänen on tarkoitus olla toisen luokan Broadway-näyttelijä, joka takertuu Drama Desk -palkintoonsa ja näyttelee aina toista viulua suurelle diivalle, joka on jälleen yksi karikatyyri, Dee Dee Allen. Ja Streep tuo esitykseensä samaa yltiöpäistä mahtipontisuutta kuin Corden, ja muutama kriitikko kutsui sitä halpamaiseksi Patti LuPone -imitaatioksi.

Heidän pointtinsa on…? Tuo on se rooli! Dee Dee Allen on selvästi Patti LuPonen riffi, vaikkakin ”Sunset Boulevard”-aikakauden. Streep esittää roolin niin kuin se on kirjoitettu ja tekee parhaan suorituksen, mitä tästä materiaalista voisi pyytää, ja niin tekee myös Corden.

Samoin hänen tulkintansa Barrystä osuu juuri oikeaan tasapainoon hauskan ja lämpimän välillä. Hän pelaa Streepin kanssa upeasti, osaa laulaa ja tanssia, ja hänellä on vaikeampi tehtävä kantaa suuri osa elokuvan hieman verkkaisesta kerronnasta. Zack, suhtaudun epäilevästi väitteeseesi siitä, että dramaattisten hetkien räiskyvyyden korostaminen olisi parantanut hänen vastaanottoaan tai että suoraviivainen esiintyminen olisi tehnyt karhunpalveluksen roolille. Hän on täysi ääliö, kuten Barrykin. Se toimii.

”The Prom” ei ole suurta elokuvaa – se on Netflixiin tehty Ryan Murphyn elokuvamusikaali. Tämä ei ole ”Call Me By Your Name”. Itse asiassa se on paljon homompi. Corden ei luojan kiitos saa lähikuvaansa nuotion äärellä itkien, mutta hänen itkuinen jälleennäkemisensa äitinsä (Tracey Ullman!) kanssa toimii muun elokuvan saippuakontekstissa. Kidman on mielestäni ainoa, joka on huonosti roolitettu. Toisin kuin Corden, hän ei todellakaan osaa laulaa (hänen henkeäsalpaava puhekielinen lähestymistapansa ainoaan suureen numeroonsa on noloa), ja minusta oli häiritsevää nähdä hänen kaltaisensa tähden viipyilevän taustalla useimmissa kohtauksissa. Corden näyttelee Barrya niin inhimillisesti kuin rooli vaatii, ja hän tekee sen vauhdikkaasti ja laulu sydämessään. Se on viihdettä.

”The Prom” on nyt suoratoistona Netflixissä

.