Selman Waksman, jolle myönnettiin lääketieteen Nobel-palkinto 22 antibiootin kehittämisestä – erityisesti streptomysiinin

Antibakteerit Muokkaa

Bakteerilääkkeitä käytetään bakteeri-infektioiden hoitoon. Antibiootit luokitellaan yleisesti beetalaktaameihin, makrolideihin, kinoloneihin, tetrasykliineihin tai aminoglykosideihin. Niiden luokittelu näihin luokkiin riippuu niiden antimikrobisesta spektristä, farmakodynamiikasta ja kemiallisesta koostumuksesta. Tiettyjen antibakteerien pitkäaikainen käyttö voi vähentää suolistobakteerien määrää, millä voi olla kielteisiä terveysvaikutuksia. Probioottien nauttiminen ja kohtuullinen ruokailu voivat auttaa korvaamaan tuhoutunutta suolistoflooraa. Ulosteensiirtoa voidaan harkita potilaille, joilla on vaikeuksia toipua pitkittyneestä antibioottihoidosta, kuten toistuvien Clostridioides difficile -infektioiden yhteydessä.

Bakteerilääkkeiden keksiminen, kehittäminen ja käyttö 1900-luvulla ovat vähentäneet bakteeri-infektioiden aiheuttamaa kuolleisuutta. Antibioottien aikakausi alkoi sulfonamidilääkkeiden terapeuttisella käytöllä vuonna 1936, ja sitä seurasi ”kultainen” löytökausi noin vuodesta 1945 vuoteen 1970, jolloin löydettiin ja kehitettiin useita rakenteellisesti erilaisia ja erittäin tehokkaita aineita. Vuodesta 1980 lähtien uusien mikrobilääkkeiden käyttöönotto kliiniseen käyttöön on vähentynyt osittain siksi, että uusien lääkkeiden kehittäminen ja testaaminen on ollut erittäin kallista. Samaan aikaan bakteerien, sienten, loisten ja joidenkin virusten mikrobilääkeresistenssi useille olemassa oleville aineille on lisääntynyt hälyttävästi.

Bakteerilääkkeet kuuluvat yleisimmin käytettyihin lääkkeisiin ja niihin lääkkeisiin, joita lääkärit käyttävät yleisesti väärin esimerkiksi virusperäisissä hengitystieinfektioissa. Antibakteerien laajamittaisen ja harkitsemattoman käytön seurauksena antibakteereille vastustuskykyisten taudinaiheuttajien ilmaantuminen on kiihtynyt, mikä on vakava uhka maailmanlaajuiselle kansanterveydelle. Resistenssiongelma edellyttää uusia ponnisteluja sellaisten antibakteeristen aineiden löytämiseksi, jotka tehoavat nykyisille antibakteerisille aineille vastustuskykyisiin patogeenisiin bakteereihin. Mahdollisia strategioita tämän tavoitteen saavuttamiseksi ovat muun muassa näytteenoton lisääminen erilaisista ympäristöistä ja metagenomiikan soveltaminen tällä hetkellä tuntemattomien ja viljelemättömien mikro-organismien tuottamien bioaktiivisten yhdisteiden tunnistamiseksi sekä bakteerikohteille räätälöityjen pienimolekyylikirjastojen kehittäminen.

SienilääkkeetTiedostoa muokkaa

Sienilääkkeitä käytetään tappamaan sieniä tai estämään niiden lisäkasvua. Lääketieteessä niitä käytetään infektioiden, kuten jalkahomeen, rengasrokon ja sammasrokon, hoitoon, ja ne toimivat hyödyntämällä nisäkkäiden ja sienten solujen välisiä eroja. Toisin kuin bakteerit, sekä sienet että ihmiset ovat eukaryootteja. Näin ollen sieni- ja ihmissolut ovat molekyylitasolla samankaltaisia, mikä vaikeuttaa sienilääkkeelle sellaisen hyökkäyskohteen löytämistä, jota ei ole olemassa myös isäntäorganismissa. Näin ollen joillakin näistä lääkkeistä on usein sivuvaikutuksia. Jotkin näistä haittavaikutuksista voivat olla hengenvaarallisia, jos lääkettä ei käytetä oikein.

Sienilääkkeiden lääkinnällisen käytön lisäksi sienilääkkeitä etsitään usein myös sisäilman homeen torjuntaan kosteissa tai märissä kodin materiaaleissa. Pinnoille puhallettu natriumbikarbonaatti (ruokasooda) toimii sienilääkkeenä. Toinen sienilääkeliuos, jota käytetään soodan puhalluksen jälkeen tai ilman sitä, on vetyperoksidin ja ohuen pintapinnoitteen seos, joka neutralisoi homeen ja kapseloi pinnan itiöiden vapautumisen estämiseksi. Joitakin maaleja valmistetaan myös siten, että niihin on lisätty sienilääkettä käytettäväksi kosteissa tiloissa, kuten kylpyhuoneissa tai keittiöissä. Muut sieniä ehkäisevät pintakäsittelyt sisältävät yleensä sellaisten metallien muunnoksia, joiden tiedetään estävän homeen kasvua, esim. pigmenttejä tai kuparia, hopeaa tai sinkkiä sisältäviä liuoksia. Nämä liuokset eivät yleensä ole myrkyllisyytensä vuoksi suuren yleisön saatavilla.

Antiviraaliset aineetEdit

Antiviraaliset lääkkeet ovat lääkeryhmä, jota käytetään erityisesti virusinfektioiden hoitoon. Antibioottien tavoin tiettyjä viruslääkkeitä käytetään tiettyihin viruksiin. Ne on erotettava viruslääkkeistä, jotka deaktivoivat aktiivisesti viruspartikkeleita elimistön ulkopuolella.

Monet viruslääkkeet on suunniteltu retrovirusten, kuten HIV:n, aiheuttamien infektioiden hoitoon. Tärkeitä antiretroviraalisia lääkkeitä ovat proteaasinestäjien luokka. Herpesviruksia, jotka tunnetaan parhaiten huuliherpeksen ja sukuelinherpeksen aiheuttajina, hoidetaan yleensä nukleosidianalogilla asikloviirilla. Virushepatiittia aiheuttavat viisi toisiinsa liittymätöntä hepatotrooppista virusta (A-E), ja sitä voidaan hoitaa viruslääkkeillä infektiotyypistä riippuen. Jotkin influenssa A- ja B-virukset ovat tulleet vastustuskykyisiksi neuraminidaasin estäjille, kuten oseltamiviirille, ja uusien aineiden etsintä jatkuu.

AntiparasiittilääkkeetMuokkaa

Antiparasiittilääkkeet ovat lääkeryhmä, joka on tarkoitettu leishmaniaasin, malarian ja Chagasin taudin kaltaisten tartuntatautien hoitoon, joiden aiheuttajina ovat loiset, kuten sukkulamatot, cestodat, trematodat ja tarttuvat alkueläimet. Parasiittilääkkeisiin kuuluvat metronidatsoli, jodokinoli ja albendatsoli. Kuten kaikkien terapeuttisten mikrobilääkkeiden, niidenkin on tapettava infektoiva organismi ilman, että isännälle aiheutuu vakavaa haittaa.

Laajakirjoiset terapeuttiset lääkkeetEdit

Laajakirjoiset terapeuttiset lääkkeet ovat aktiivisia useita patogeeniluokkia vastaan. Tällaisia terapeuttisia aineita on ehdotettu mahdollisiksi hätälääkkeiksi pandemioita varten. Atsitromysiini on tällä hetkellä ainoa tunnistettu laajakirjoinen terapeuttinen lääke.

Ei-lääketieteellinenEdit

Mikrobilääkkeinä käytetään monenlaisia kemiallisia ja luonnollisia yhdisteitä. Orgaanisia happoja ja niiden suoloja käytetään laajasti elintarvikkeissa, esimerkiksi maitohappoa, sitruunahappoa ja etikkahappoa, joko ainesosina tai desinfiointiaineina. Esimerkiksi naudanruhot suihkutetaan usein hapoilla ja huuhdellaan tai höyrytetään sen jälkeen Escherichia coli -bakteerin esiintymisen vähentämiseksi.

Kupariseoksesta valmistetuilla pinnoilla on luonnollisia luontaisia luontaisia antimikrobisia ominaisuuksia ja ne voivat tappaa mikro-organismeja, kuten E. coli ja Staphylococcus. Yhdysvaltain ympäristönsuojeluvirasto on hyväksynyt 355 tällaisen antibakteerisen kupariseoksen rekisteröinnin. Säännöllisen puhdistuksen lisäksi antimikrobisia kupariseoksia asennetaan joihinkin terveydenhuollon laitoksiin ja metrojärjestelmiin julkisena hygieniatoimenpiteenä. Muilla raskasmetallien kationeilla, kuten Hg2+:lla ja Pb2+:lla, on antimikrobisia vaikutuksia, mutta ne voivat olla myrkyllisiä.

Perinteiset yrttitieteilijät käyttivät kasveja tartuntatautien hoitoon. Monia näistä kasveista on tutkittu tieteellisesti niiden antimikrobisen aktiivisuuden osalta, ja joidenkin kasvituotteiden on osoitettu estävän patogeenisten mikro-organismien kasvua. Useat näistä aineista näyttävät olevan rakenteeltaan ja vaikutustavaltaan erilaisia kuin nykyisin käytössä olevat antibiootit, mikä viittaa siihen, että ristiresistenssi jo käytössä olevien aineiden kanssa voi olla minimaalinen.

Eteeriset öljyt Muokkaa

Monilla kasviperäisiin farmakopeihin sisältyvillä eteerisillä öljyillä väitetään olevan antimikrobista aktiivisuutta, ja laakerin, kanelin, neilikan ja timjamin öljyjen on raportoitu olleen tehokkaimpia tutkimuksissa, joissa tutkittiin elintarvikeperäisiä bakteeripatogeeneja. Myös kookosöljy tunnetaan antimikrobisista ominaisuuksistaan. Aktiivisia ainesosia ovat terpenoidit ja sekundaariset aineenvaihduntatuotteet. Vaikka eteerisiä öljyjä käytetään yleisesti vaihtoehtolääketieteessä, niitä on käytetty rajoitetusti valtalääketieteessä. Vaikka 25-50 prosenttia farmaseuttisista yhdisteistä on kasviperäisiä, yhtäkään niistä ei käytetä mikrobilääkkeinä, vaikka tämänsuuntainen tutkimus on lisääntynyt. Esteenä käytön lisääntymiselle valtavirtalääketieteessä ovat muun muassa puutteellinen viranomaisvalvonta ja laadunvalvonta, väärin merkityt tai väärin tunnistetut tuotteet sekä rajalliset jakelumuodot.

Antimikrobiset torjunta-aineetMuutos

According to the U.S. Environmental Protection Agencyn (EPA) mukaan ja Federal Insecticide, Fungicide, and Rodenticide Actin määritelmän mukaan mikrobilääkkeitä käytetään mikrobien kasvun hillitsemiseksi desinfioimalla, hygienisoimalla tai vähentämällä kehitystä ja suojaamaan elottomia esineitä, teollisuusprosesseja tai -järjestelmiä, pintoja, vettä tai muita kemiallisia aineita bakteerien, virusten, sienten, alkueläinten, levien tai liman aiheuttamalta kontaminaatiolta, likaantumiselta tai huonontumiselta.

Antimikrobiset torjunta-aineetEdit

EPA valvoo tuotteita, kuten sairaaloissa tai kodeissa käytettäviä desinfiointiaineita/puhdistusaineita, tehokkuuden toteamiseksi. Tuotteet, jotka on tarkoitettu kansanterveyteen, kuuluvat siis tämän seurantajärjestelmän piiriin, mukaan lukien juomavedessä, uima-altaissa, elintarvikkeiden hygienisoinnissa ja muilla ympäristön pinnoilla käytettävät tuotteet. Nämä torjunta-aineet rekisteröidään sillä edellytyksellä, että oikein käytettynä niillä ei ole kohtuuttomia sivuvaikutuksia ihmisille tai ympäristölle. Jopa sen jälkeen, kun tietyt tuotteet ovat markkinoilla, EPA jatkaa niiden seurantaa ja arviointia varmistaakseen, että ne säilyttävät tehokkuutensa kansanterveyden suojelemisessa.

EPA:n sääntelemät kansanterveystuotteet jaetaan kolmeen luokkaan:

• Terilisaattorit (sporisidit): Poistavat kaikki bakteerit, sienet, itiöt ja virukset.
• Desinfiointiaineet: Tuhoavat tai inaktivoivat mikro-organismeja (bakteerit, sienet, virukset), mutta eivät välttämättä toimi sporisidien tavoin (koska niitä on vaikeinta tuhota). Tehokkuustietojen perusteella EPA luokittelee desinfiointiaineen rajoitetuksi, yleiseksi/laajakirjoiseksi tai sairaaladesinfiointiaineeksi.
• Puhdistusaineet: Vähentävät mikro-organismien määrää, mutta eivät välttämättä tapa tai eliminoi kaikkia mikro-organismeja.

Mikrobilääkkeiden torjunta-aineturvallisuusMuutos

Taudintorjunta- ja ennaltaehkäisykeskuksen (Centers for Disease Control and Prevention) vuonna 2010 julkaiseman raportin mukaan terveydenhuollon työntekijät voivat ryhtyä toimenpiteisiin parantaakseen turvallisuustoimia mikrobilääkkeille altistumista vastaan. Työntekijöitä kehotetaan minimoimaan altistuminen näille aineille käyttämällä suojavarusteita, käsineitä ja suojalaseja. Lisäksi on tärkeää noudattaa asianmukaisesti käsittelyohjeita, koska EPA on katsonut niiden käytön turvalliseksi. Työntekijöitä tulisi valistaa terveysvaaroista ja kannustaa hakeutumaan lääkärin hoitoon, jos altistuminen tapahtuu.

OtsoniEdit

Otsoni voi tappaa mikro-organismeja ilmassa, vedessä ja prosessilaitteissa, ja sitä on käytetty muun muassa keittiön poistoilmanvaihdossa, jätehuoneissa, rasvanerottimissa, biokaasulaitoksissa, jätevedenpuhdistamoissa, tekstiilituotannossa, panimoissa, meijereissä, elintarvike- ja hygieniatuotannossa, lääketeollisuudessa, pullotustehtaissa, eläintarhoissa, kunnallisissa juomavesijärjestelmissä, uima-altaissa ja kylpylöissä sekä vaatteiden pesussa ja sisätiloissa olevan homeen ja hajuhaittojen poistossa.

Antimikrobiset pesusienetEdit

Antimikrobiset pesusienet voivat vähentää hajujen ja tahrojen kertymistä pesusieniin, mikä puolestaan parantaa niiden pitkäikäisyyttä. Näitä pesusiteitä on myös saatavana useissa eri väreissä ja tyyleissä. Koska antimikrobinen teknologia kehittyy nopeaa vauhtia, näitä leikkauspaitoja on helposti saatavilla, ja joka vuosi markkinoille tulee entistä kehittyneempiä versioita. Nämä bakteerit voivat sitten levitä toimistopöytiin, taukotiloihin, tietokoneisiin ja muuhun yhteiskäytössä olevaan teknologiaan. Tämä voi johtaa tautipesäkkeisiin ja MRSA:n kaltaisiin infektioihin, joiden hoito maksaa terveydenhuoltoalalle 20 miljardia dollaria vuodessa.