On aina ahdistavaa ja traagista, kun kuulemme raportin haihyökkäyksestä. Mutta mikä on todellinen todennäköisyys kuolla hain kohtaamisen seurauksena Australiassa? Kuinka huolissasi olet tästä, kun menet uimaan? Kuinka huolissasi sinun pitäisi olla?

Nämä ovat kaikki hyvin perustavanlaatuisia kysymyksiä, ja ne toimivat loistavina mahdollisuuksina ymmärtää, miten hahmotamme riskejä, ja mikä tärkeintä, miten voimme tehdä tämän paremmin.

Vastaamme siis ensimmäiseen kysymykseen: kuinka todennäköinen on kuolemaan johtava hain hyökkäys australialaiselle? Saadaksemme karkean arvion tästä koko väestön keskiarvona, jaetaan haihyökkäyksen seurauksena vuosittain kuolleiden ihmisten määrä (viimeaikaisten tietojen perusteella keskimäärin kolme-neljä joka vuosi) Australian väestöllä (noin 24 miljoonaa). Näin ollen riski on noin yksi kahdeksasta miljoonasta vuodessa, mikä on onneksi hyvin pieni.

Levittääkö tämä pelkosi? Jos ei, syynä lienee se, että mielikuvat haihyökkäyksestä ovat niin kauhistuttavia. Kaikilla epätavallisilla ja dramaattisilla tapahtumilla on valtava vaikutus psyykeemme ja tämä vääristää käsitystämme.

Meille ei myöskään ole kovin helppoa tulkita, mitä suhteellisena frekvenssinä ilmaistu riski todella tarkoittaa.

Riskien asettaminen oikeisiin mittasuhteisiin

Miten voimme siis puuttua tähän riskien parempaan ymmärtämiseen ja suhteuttamiseen? Yksi mielenkiintoinen ja käyttökelpoinen tapa on käyttää riskin yksikkönä ”mikromorttia” – yksi miljoonasta kuoleman mahdollisuus – joka auttaa riskitapahtumien välisessä vertailussa. Stanfordin professori ehdotti tätä työkalua ensimmäisen kerran 1970-luvulla.

Jos jokin asia altistaa sinut mikromortin riskille, se tarkoittaa, että se altistaa sinut yhden miljoonasta mahdollisuudelle kuolla. Mikromorttien käyttäminen riskin ymmärtämiseen ei ole missään nimessä täydellistä, mutta se voi toimia varsin hyvin hälventämään joitakin yleisesti vallitsevia väärinkäsityksiä siitä, kuinka riskialttiita tietyt toiminnot ovat.

Yritetään siis ensinnäkin ymmärtää täysin, mitä yksi miljoonasta mahdollisuus on. Yksi käyttökelpoinen analogia on, että se edustaa samaa todennäköisyyttä kuin heittäisi kolikkoa 20 kertaa ja se osuisi joka kerta kruunu ylöspäin. Todennäköisyydestä ei tarvitse olla kovin hyvä käsitys ymmärtääkseen, miten epätodennäköistä tämä on ja miten pieni tämä todennäköisyyden mikromäärän yksikkö on.

Ennen kuin tarkastelemme tätä käsitettä käytännössä, on syytä huomata, että arviot siitä, kuinka todennäköisiä tapahtumat ovat, riippuvat siitä, mitä tietoja on käytetty näiden todennäköisyyksien laskemiseen. Eri maista saadut tiedot voivat tuottaa erilaisia arvioita. Yleisesti ottaen seuraavien aktiviteettien riskialttiudesta ollaan kuitenkin melko yksimielisiä, koska ne ovat yleensä samankaltaisia kaikissa länsimaissa.

Jokainen pitäisi laskuvarjohyppyä vaarallisena, ja sitä se onkin. Maailman asiantuntijoiden mukaan laskuvarjohyppääminen lisää kuolemanriskiä noin kahdeksasta yhdeksään mikromorttia hyppyä kohden (eli kuoleman mahdollisuus on suunnilleen yksi 100 000:sta).

Huomionarvoista on, että maratonjuoksu, jota luultavasti pidetään terveellisenä toimintana, lisää myös kuolemanriskiä noin seitsemällä mikromortilla juoksua kohden. Jos siis maratonjuoksija pelkää lentokoneesta hyppäämistä riskien vuoksi, voisi väittää, ettei tälle pelolle ole oikeastaan mitään järkevää perustetta.

Taitesukellus on toinen aktiviteetti, jonka kaikki katsoisivat sisältävän merkittäviä riskejä. Se lisää kuolemanriskiä noin viidestä kymmeneen mikromorttia per sukellus.

Ja niille teistä, jotka pyrkivät kiipeämään Mount Everestille, tämä altistaisi teidät huikealle 40 000 mikromorille per nousu.

Vertailun vuoksi katsokaamme matkailun, joka on hyvin relatiivinen aktiviteetti, riskejä. Autolla ajaminen 400 km:n matkalla altistaa noin yhden mikromormin riskille. Moottoripyörällä pitäisi ajaa vain 10km, jotta altistuisit samalle kuolemanriskille, mikä asettaa perspektiiviin sen, kuinka paljon riskialttiimpaa moottoripyörällä ajaminen on.

Lentokoneella matkustaminen (kaupallisella suihkukoneella), joka herättää pelkoa joissakin ihmisissä, on tilastollisesti hyvin turvallista. Täytyisi matkustaa yli 10 000 km, jotta altistuisi mikromäärän riskille.

Jos tämä saa sinut pelkäämään liikaa kotoa lähtemistä, niin jopa kodin ympärillä norkoiluun liittyy riskejä. Käyttämällä Australian tilastokeskuksen ”mihin australialaiset kuolevat” -tietoja, tuolilla istuminen (siltä putoamisen todennäköisyyden vuoksi) lisää kuolemanriskiäsi noin 1,3 mikromortilla. Liukastuminen ja kaatuminen lisää kuolemanriskiä 13 mikromorilla. Pelkkä kylpeminen lisää kuolemanriskiä 0,3 mikromorilla.

Kaikkeen liittyy riski

Jos siis todennäköisyys joutua hain tappamaksi on noin yksi kahdeksasta miljoonasta vuoden aikana, hait lisäävät kuolemanriskiämme 0,125 mikromorttia vuodessa. Jotta tämä olisi oikeassa mittakaavassa, haihyökkäyksen aiheuttama kuolemanriskin vuosittainen kasvu on sama kuin riski, jonka monet meistä ovat valmiita ottamaan päivittäin työmatkalla. Ja se on lähes sata kertaa pienempi kuin hukkumisriski uidessa (noin 12 mikromorttia).

Mielenkiintoista on, että kengurut (noin 0,1 mikromorttia) aiheuttavat samanlaisen kuolemanriskin kuin hait, mutta söpö kansallistunnuksemme ei herätä meissä aivan samanlaista pelkoa.

Mikromorttiyksikkö on siis uskomattoman käyttökelpoinen, kun halutaan asettaa riskin suuruus jonkinlaiseen kontekstiin. On kuitenkin tärkeää tiedostaa, että koska mikromortti perustuu väestötason tietoihin, se ei ole henkilökohtaisen riskin mittari. Esimerkiksi kuolemaan johtaneiden haihyökkäysten riskilaskelma perustuu koko väestön keskimääräiseen riskiin.

Siten se arvioi käytännössä riskin, joka perustuu oletukseen, että kaikki australialaiset uivat syvällä meressä yhtä monta kertaa vuodessa. Mutta jos asut Alice Springsissä, et voi olettaa, että riskisi joutua hain tappamaksi on sama kuin rannikolla asuvalla surffaajalla. Samoin jos kahlaat vedessä vain polviin asti etkä ui syvissä vesissä, henkilökohtaiset riskisi olisivat erilaiset.

Tästä rajoituksesta huolimatta tämä mittari toimii hyödyllisenä keinona ohittaa luontainen taipumuksemme irrationaalisuuteen riskien havaitsemisessa. Sen avulla voimme kontekstualisoida jokapäiväisiä riskejä.

Kaikkeen elämässä liittyy riskejä, ja hyvän elämän taito on olla selvillä siitä, milloin riskit kannattaa ottaa. Joka päivä kun nousemme sängystä (mikä lisää kuolemanriskiä noin 2,4 mikromorilla!) teemme kompromissin tekemäämme toimintaan liittyvien riskien ja elämästä nauttimisen välillä, vaikka emme aina hahmottaisikaan näitä riskejä tarkasti.