Mark Verman on erottanut varhaisjuutalaisessa mystiikassa neljä ajanjaksoa, jotka kehittyvät Jesajan ja Hesekielin näyistä valtaistuimesta/vaunusta myöhempiin säilyneisiin merkabah-mystiikan teksteihin:
- 800-500 eaa. 800-500 eaa., profeetallisessa juutalaisuudessa esiintyviä mystisiä elementtejä, kuten esim. Hesekielin vaunu,
- Alku n. 530-luku eaa., erityisesti 300-100-luku eaa., apokalyptisen kirjallisuuden mystiikka
- Alku n. 100-luku eaa., erityisesti 1-130-luku eaa., varhaisrabbiininen merkabah-mystiikka, johon viitataan lyhyesti eksoteerisessa rabbiinisessa kirjallisuudessa, kuten Pardesin ylösnousemuksessa; liittyy myös varhaiskristilliseen mystiikkaan
- c. 1-200 jKr. 1000 JKR, Merkabahin mystisen ylösnousemuksen kertomukset esoteerisessa Merkabah-Hekhalot-kirjallisuus
rabbiininen kommentaariEdit
Varhaisimmat rabbiiniset merkabah-kommentaarit olivat eksegeettisiä selostuksia profeetallisista näyistä, jotka koskivat Jumalan näkyjä taivaissa, ja Jumalaa ympäröivistä enkeleistä, sotajoukoista ja taivaallisista olennoista koostuvasta jumalallisesta seurueesta. Varhaisimmat todisteet viittaavat siihen, että merkabah-homiletiikka ei synnyttänyt ylösnousemuskokemuksia – kuten eräs rabbiininen tietäjä toteaa: ”Monet ovat selostaneet merkabaa näkemättä sitä koskaan.”
Eräässä Talmudin merkabaa koskevassa maininnassa todetaan merkaban merkitys: ”Suuri asia – kertomus merkabahista; pieni asia – Abayen ja Ravan keskustelut.” Viisaat rabbi Jochanan Ben Zakkai (k. n. 80 jKr.) ja myöhemmin rabbi Akiva (k. 135) osallistuivat syvällisesti merkabahin eksegetiikkaan. Rabbi Akiva ja hänen aikalaisensa rabbi Ismael ben Elisa ovat useimmiten myöhemmän merkabahin ylösnousemuskirjallisuuden päähenkilöitä.
OpiskelukieltoMuutos
Merkabah-spekulaatiota koskevat talmudilaiset kiellot ovat lukuisia ja laajalti pidettyjä. Merkabaa koskevat keskustelut rajoitettiin vain arvokkaimpiin tietäjiin, ja merkabaa koskevan yli-innokkaan spekuloinnin vaaroista on säilynyt varoittavia legendoja.
Salaisista opeista ei esimerkiksi saanut keskustella julkisesti: ”Älä etsi asioita, jotka ovat sinulle liian vaikeita, äläkä tutki asioita, jotka ylittävät voimasi. Mutta mitä sinulle on käsketty, sitä ajattele kunnioituksella, sillä sinun ei tarvitse nähdä silmilläsi sitä, mikä on salassa.”” Sitä saavat tutkia vain esimerkilliset oppineet: ”Ma’aseh Bereshit ei saa selittää kahden edessä, eikä Ma’aseh Merkabah yhden edessä, ellei hän ole viisas ja ymmärrä sitä itse.” Lisäkommentissa todetaan, että Ma’aseh Merkabahin lukuotsikot voidaan opettaa, kuten rabbi Ḥiyya teki. Yer:n mukaan. Hagigah ii. 1:n mukaan opettaja luki lukukappaleiden otsikot, minkä jälkeen oppilas luki opettajan suostumuksella lukukappaleen loppuun asti, vaikka rabbi Zera sanoi, että jopa lukukappaleiden otsikot voitiin välittää vain sellaiselle henkilölle, joka toimi koulun johtajana ja oli temperamentiltaan varovainen.
Rabbi Ammin mukaan salaisen opin saattoi uskoa vain sellaiselle, jolla oli Jesaja 3:3:ssa luetellut viisi ominaisuutta (jolla oli kokemusta jossakin viidestä eri ammatista, jotka vaativat hyvää arvostelukykyä), ja tietty ikä on tietenkin välttämätön. Kun R. Johanan halusi vihkiä R. Eliezerin Ma’aseh Merkabaan, tämä vastasi: ”En ole vielä tarpeeksi vanha”. Poika, joka tunnisti חשמל:n (Hesekiel 1:4) merkityksen, tuhoutui tulessa (Hagigah 13b), ja usein kuvataan vaaroja, jotka liittyvät luvattomaan keskusteluun näistä aiheista (Hagigah ii. 1; Shab. 80b).
Juutalaisten kehitysEdit
Juutalaiset apokalyptikot harrastivat rabbiinisen yhteisön ulkopuolella myös jumalallista valtakuntaa ja jumalallisia olentoja koskevia visionäärisiä eksegeesejä, jotka muistuttavat hämmästyttävän paljon rabbiinista aineistoa. Pieni määrä Qumranista esiin kaivettuja tekstejä osoittaa, että myös Kuolleenmeren yhteisö harjoitti merkabah-eksegetiikkaa. Hiljattain paljastuneet juutalaiset mystiset tekstit todistavat myös syvää sukulaisuutta rabbiinisten merkabah-pyhimysten kanssa.
Merkabah-pyhimykset koostuivat lopulta yksityiskohtaisista kuvauksista monikerroksisista taivaista (yleensä seitsemästä taivaasta), joita usein vartioivat enkelit ja joita ympäröivät liekit ja salamat. Korkeimmassa taivaassa on seitsemän palatsia (hekhalot), ja sisimmässä palatsissa asuu korkein jumalallinen kuva (Jumalan kirkkaus tai enkelikuva), joka istuu valtaistuimella ja jota ympäröivät mahtavat joukot, jotka laulavat Jumalan ylistystä.
Miten nämä kuvat yhdistettiin varsinaiseen mystiseen kokemukselliseen motiiviin yksilöllisestä ylösnousemuksesta (jota useimmissa teksteissä paradoksaalisesti kutsutaan ”laskeutumiseksi”, Yordei Merkabah, ”vaunujen laskeutujat”, mikä ehkä kuvaa sisäistä mietiskelyä) ja yhdistymisestä, ei tiedetä tarkasti. Juutalaisen mystiikan nykyhistorioitsijat ajoittavat tämän kehityksen yleensä kolmannelle vuosisadalle jKr. Jälleen kerran historioitsijat kiistelevät merkittävästi siitä, olivatko nämä ylösnousemus- ja yhdistymisteemat jonkin vieraan, yleensä gnostilaisen vaikutuksen tulosta vai rabbiinisen juutalaisuuden uskonnollisen dynamiikan luonnollista kehitystä.
Maaseh MerkabahEdit
Maaseh Merkabah (Vaunujen työ) on nykyaikainen nimi Hekhalot-tekstille, jonka löysi tutkija Gershom Scholem. Vaunujen työt ajoittuu myöhäiselle hellenistiselle kaudelle, toisen temppelikauden päättymisen jälkeen toisen temppelin tuhoutumisen jälkeen vuonna 70 jKr. jolloin fyysinen kultti lakkasi toimimasta. Ajatus matkan tekemisestä taivaalliseen hekhaliin näyttää olevan eräänlainen henkistäminen pyhiinvaelluksille maalliseen hekhaliin, jotka eivät enää olleet mahdollisia. Kyseessä on kabbalaa edeltävän juutalaisen mystiikan muoto, joka opettaa sekä mahdollisuudesta tehdä ylevä matka Jumalan luo että ihmisen kyvystä houkutella jumalallisia voimia maan päälle; se näyttää olleen esoteerinen liike, joka kasvoi pappismystiikasta, joka oli jo nähtävissä Kuolleenmeren kääröissä ja joissakin apokalyptisissa kirjoituksissa (ks. Rachel Eliorin tutkimukset).
Juutalaisen mystiikan useat liikkeet ja myöhemmin kabbalan opiskelijat ovat keskittyneet näihin Hesekielin jakeisiin etsien niiden taustalla olevia merkityksiä ja luomakunnan salaisuuksia jakeiden metaforisesta kielestä, jonka he väittivät olevan vertauskuvallista.
Johtuen joidenkin tooraoppineiden huolesta siitä, että näiden jakeiden väärinymmärtäminen kirjaimellisina kuvauksina Jumalan kuvasta saattaisi johtaa jumalanpilkkaan tai epäjumalanpalvontaan, aiheen tutkimista vastustettiin kovasti ilman asianmukaista vihkimystä. Juutalaiset raamatunkommentit korostavat, että merkabahin kuvastoa ei ole tarkoitettu otettavaksi kirjaimellisesti; pikemminkin vaunut ja niiden mukana kulkevat enkelit ovat analogioita niille eri tavoille, joilla Jumala ilmoittaa itsensä tässä maailmassa. Hasidilaisessa filosofiassa ja kabbalassa keskustellaan pitkään siitä, mitä kukin tämän näyn aspekti edustaa tässä maailmassa ja kuinka näky ei tarkoita, että Jumala koostuisi näistä muodoista.
Juutalaisilla on tapana lukea merkabaa koskevat raamatunkohdat synagogassa joka vuosi shavuotin juhlapäivänä, ja merkabaan viitataan useissa paikoissa myös perinteisessä juutalaisessa liturgiassa.
Hekhalot-kirjallisuuttaTiedostoja muokataan
Hekhalot-kirjallisuuden pääkiinnostuksen kohteita ovat kertomukset jumalallisista näyistä, mystisistä taivaaseen nousuista ja jumalallisen neuvoston noudattamisesta sekä suurten enkeleiden kutsumisesta ja hallitsemisesta, tavallisesti Tooran ymmärtämisen saamiseksi. Näiden käytäntöjen locus classicus on Raamatun kertomukset Hesekielin vaununäkyistä ja Jesajan temppelinäkyistä (luku 6). Hekhalot-kirjallisuus syntyy näistä ja monista taivaallisista vierailuista kertovista eklikanonisista apokalyptisista kirjoituksista. Silti se eroaa sekä Qumranin kirjallisuudesta että apokalyptisista kirjoituksista useista syistä, joista tärkeimpiä on se, että hekhalot-kirjallisuus ei ole lainkaan kiinnostunut eskatologiasta, se jättää suurelta osin huomiotta papiston ainutlaatuisen aseman, se ei ole juurikaan kiinnostunut langenneista enkeleistä tai demonologiasta ja se ”demokratisoi” jumalallisen ylösnousemuksen mahdollisuuden.
Näkyissään nämä mystikot pääsisivät taivaallisiin maailmoihin ja kulkisivat mystisen nousun seitsemän vaihetta: seitsemän taivasta ja seitsemän valtaistuinsalia. Tällainen matka on täynnä suuria vaaroja, ja adeptin on paitsi suoritettava perusteellinen puhdistautumisvalmistelu myös tunnettava asianmukaiset loitsut, sinetit ja enkelinimet, joita tarvitaan päästäkseen hurjien enkelivartijoiden ohi, sekä osattava suunnistaa palatsien sisä- ja ulkopuolella vaikuttavien eri voimien välillä.
Tämä taivaallinen ylösnousemus tapahtuu lausumalla hymnejä sekä käyttämällä teurgisesti salaisia Jumalan nimiä, joita Hekhalot-kirjallisuudessa on runsaasti. Erityisesti Hekalot Zutarti käsittelee Jumalan salaisia nimiä ja niiden voimia:
Tämä on Hänen suuri nimensä, jolla Mooses jakoi suuren meren:
.בשובר ירברב סגי בדסיקין מרא סחטי בר סאיי לבים
Tämä on Hänen suuri nimensä, joka muutti vedet korkeiksi muureiksi:
אנסיהגמן לכסם נעלם סוסיאל ושברים מרוב און אר אסמוריאל סחריש
בי?ו אנמם כהה יהאל.
Tällöin taivaalliset keskustelijat paljastavat jumalallisia salaisuuksia. Joissakin teksteissä mystikon kiinnostus ulottuu taivaalliseen musiikkiin ja liturgiaan, joka yleensä liittyy Jesajan 6:3:ssa mainittuihin enkelten palvontaan. Moniin näistä sävellyksistä kirjattujen liturgioiden mantramainen toistuva luonne näyttää olevan tarkoitettu rohkaisemaan uuteen ylösnousemukseen. Ylösnousemuksen perimmäinen tavoite vaihtelee tekstistä toiseen. Joissakin tapauksissa se näyttää olevan visionäärinen välähdys Jumalasta, ”katso Kuningasta hänen kauneudessaan”. Toisissa taas viitataan ”valtaistuimelle nousemiseen”, eli siihen, että adepti hyväksytään Jumalan enkelijoukon joukkoon ja hänelle annetaan kunniapaikka. Eräässä tekstissä onnistuneen pyhiinvaeltajan kuvitellaan itse asiassa pääsevän istumaan Jumalan ”syliin”. Peter Schaeferin ja Elliot Wolfsonin kaltaiset tutkijat näkevät tällaisissa mielikuvissa eroottisen teologian, vaikka on sanottava, että seksuaalisia motiiveja, vaikka ne esiintyvätkin hyvin lievennetyissä muodoissa, on vain vähän, jos tarkastellaan kirjallisuuden koko laajuutta.
Hekhalot-perinteeseen liittyviä kirjallisia teoksia, jotka ovat säilyneet kokonaan tai osittain, ovat muun muassa Hekhalot Rabbati (tai Pirkei Hekhalot), Hekhalot Zutarti, 3. Henok (tunnetaan myös nimellä ”heprealainen Henok”) ja Maaseh Merkabah. Lisäksi on olemassa monia pienempiä ja fragmentaarisia käsikirjoituksia, jotka näyttävät kuuluvan tähän lajityyppiin, mutta niiden tarkka suhde Maaseh Merkabahin mystiikkaan ja toisiinsa on usein epäselvä (Dennis, 2007, 199-120).
Keskeiset tekstitMuutos
Ylösnousemustekstejä on säilynyt neljässä pääteoksessa, jotka kaikki on muokattu reilusti kolmannen vuosisadan jälkeen, mutta varmuudella jo ennen 900-lukua CE. Ne ovat:
- Hekhalot Zutartey (”Pienemmät palatsit”), jossa kerrotaan yksityiskohtaisesti rabbi Akivan ylösnousemuksesta;
- Hekhalot Rabbati (”Suuremmat palatsit”), jossa kerrotaan yksityiskohtaisesti rabbi Ismaelin ylösnousemuksesta;
- Ma’aseh Merkabah (”Kertomus vaunujen kulkemisesta”), joka on kokoelma ”laskeutujien” resitoimia ja ylösnousemuksen aikana kuultuja virsiä;
- Sepher Hekhalot (”Palatsien kirja”, tunnetaan myös nimellä 3 Henok), joka kertoo Raamatun hahmon Henokin ylösnousemuksesta ja jumalallisesta muuttumisesta arkkienkeli Metatroniksi rabbi Ismaelin kertomana.
Viidennessä teoksessa on yksityiskohtainen kuvaus Luojasta sellaisena kuin ”laskeutujat” näkevät hänet ylösnousemuksensa huipentumassa. Tämä eri muodoissaan säilynyt teos on nimeltään Shi’ur Qomah (”Ruumiin mittaaminen”), ja se juontaa juurensa Laulujen laulun mystiseen eksegetiikkaan, kirjan, jota rabbi Akiva tiettävästi kunnioitti. Teoksen kirjaimellinen sanoma oli vastenmielinen niille, jotka pitivät kiinni Jumalan ruumiittomuudesta; Maimonides (k. 1204) kirjoitti, että kirja pitäisi pyyhkiä pois ja kaikki maininnat sen olemassaolosta poistaa.
Vaikka koko merkabah-mystiikan aikakaudella luomisongelma ei ollut ensiarvoisen tärkeä, traktaatti Sefer Yetzirah (”Luomisen kirja”) edustaa merkabah-miljöössä tehtyä kosmogoniayritystä. Teksti on luultavasti kirjoitettu seitsemännellä vuosisadalla, ja todisteet viittaavat neoplatonilaisiin, pythagoralaisiin ja stoalaisiin vaikutteisiin. Se sisältää kielellisen luomisteorian, jossa Jumala luo maailmankaikkeuden yhdistelemällä heprealaisten aakkosten 22 kirjainta sekä kymmenen numeron eli sefirotin edustamia emanaatioita.
Tietyt Sefer Yetzirahissa esiintyvät keskeiset käsitteet, kuten ”kuusi suuntaa”, mainitaan Talmudissa, ja myös kirjan otsikkoon viitataan: tutkijat eivät kuitenkaan päättele, että nykyisin periytyneet versiot Sefer Yetzirahista olisivat identtisiä sen kirjan kanssa, johon Talmudissa viitataan.
Hekhalot-kirjallisuus ja ”Neljä astunutta pardia ”Muokkaa
Pääartikkeli: Pardes (legenda)
Rabbi Akivan hauta Tiberiaksessa, Pohjois-IsraelissaMoshe Idel, Gershom Scholem, Joseph Dan, ja muut ovat nostaneet esiin luonnollisen kysymyksen, joka koskee Hekhalot-kirjallisuuden ”kammiot”-osuuden ja Babylonialaisen Talmudin ”Vaunujen työn” käsittelyn välistä suhdetta niiden esittelyssä ja analysoinnissa Misnan traktaattiin Hagigah kuuluvassa Gemarassa. Tämä Babylonialaisen Talmudin osa, joka sisältää kuuluisan ”Neljä armahdusta” -materiaalin, ulottuu 12b-iv:stä (jossa Gemaran ”Luomistyön” käsittely siirtyy ja muuttuu ”Vaunujen työn” käsittelyksi) aina 16a-i:een asti. (Kaikki viittaukset viittaavat ArtScrollin sivunumerointiin.)
Hyödyntämällä rabbi Akivan ja rabbi Ismaelin rabbiinisesti paradigmaattisia hahmoja kirjoituksissaan, Hekhalot-kirjallisuuden tuottajat näyttävät, varsin kiistatta, pyrkivän osoittamaan jonkinlaisen yhteyden kirjoitustensa ja vaunu/throni-tutkimuksen ja -käytäntöjen välille, joita rabbilaisliike harjoitti temppelin tuhoutumista välittömästi seuraavina vuosikymmeninä. Kuitenkin sekä Jerusalemin Talmudissa että Babylonian Talmudissa tärkeimmät toimijat tässä vaunu-/thronipyrkimyksessä ovat selvästi rabbi Akiva ja Elisa ben Abuyah, johon viitataan nimellä ”Akher”. Kumpikaan Talmud ei esitä rabbi Ismaelia Merkabah-tutkimuksen ja -harjoituksen toimijana.
Tässä pitkässä tutkimuksessa näistä asioista, joka sisältyy teokseen ”’The Written’ as the Vocation of Conceiving Jewishly” (McGinley, J W; 2006) esitetään ja puolustetaan hypoteesia, jonka mukaan ”Rabbi Ishmael ben Elisa” (useammin yksinkertaisesti ”Rabbi Ishmael”) on itse asiassa rabbiinien hyväksymä nimitys Elisa ben Abuyahille, joka luopui rabbinisesta liikkeestä. Väite on, että tämän harhautuksen avulla rabbiininen virkamieskunta pystyi integroimaan tämän suuren tooratutkijan valtavan määrän halakheja ja hermeneuttisia opetuksia argumentoinnin ja analyysin gemarilaiseen antamiseen ja ottamiseen kunnioittamatta kuitenkaan hänen yhtä merkittävää luopumistaan. Tosin tämän hahmon mystistä opiskelua ja käytäntöä koskevassa kirjanpidossa käytetään (asiayhteydessä) pejoratiivista ilmaisua ”Akher” ”Rabbi Ismaelin” sijasta. Tämä johtuu siitä, että Elisa ben Abuyahin oppeja otsikon ”Vaunun työ” alla alettiin pitää harhaoppisina, toisin kuin hänen halakhisia ja hermeneuttisia opetuksiaan, joita yleisesti ihailtiin – ja joiden painavaa vaikutusta ei missään tapauksessa voitu jättää huomiotta. Kaikki tämä osoittaa, että Hekhalot-kirjallisuuden tuottajat olivat todellakin fiksuja valitessaan ”Rabbi Ismaelin” paradigmaattiseksi omissa kirjoituksissaan keinona liittää omat pyrkimyksensä tannaimien mystiseen tutkimukseen ja käytäntöihin temppelin tuhoa seuranneiden ensimmäisten vuosikymmenten aikana.
Sekä Akiva että ”ismaelilainen Akher” käyttivät ”kaksi tronia”/”kaksi voimaa”-motiivia Taivaassa omissa Merkabaan suuntautuneissa yrityksissään. Akivan versio on muistissa Babylonian Gemaran traktaatissa Hagigah kohdassa 14a-ii, jossa Akiva esittää Jumalan ja ”Daavidin” yhdistämisen tuon mystisen motiivin messiaanisessa versiossa. Heti tämän Akivan ”ratkaisun” jälkeen Laulujen laulussa viitattuun valtaistuinten arvoitukseen ja Danielin 7. luvussa puhuttuun kahteen valtaistuimeen teksti esittää Akivan joutuvan painostuksen kohteeksi – ja sitten suostuvan – tämän kaksinaisuuden teeman kesytettyyn versioon yhdestä ainoasta juutalaisesta Jumalasta, jonka rabbiininen virkamieskunta voisi hyväksyä. Teksti tarjoaa oikeudenmukaisuutta ja hyväntekeväisyyttä (ts’daqqa) Jumalan middoteiksi, jotka ovat taivaassa. (Jälleen, 14a-ii.) Akherin ei-messiaanista ja Metatroniin suuntautunutta versiota tästä ”kaksi tronia”/”kaksi voimaa”-motiivista taivaassa käsitellään laajasti edellä mainitun tutkimuksen kohdassa ”Paradigmatia”. Yleinen pointti tässä kaikessa on se, että Mishnan lopullisen toimituksen aikaan rabbiininen virkamieskunta alkoi ankarasti lannistaa koko tätä motiivia (yhdessä muiden Merkabaan suuntautuneen tutkimuksen ja käytännön ulottuvuuksien kanssa). Ne, jotka vielä ajoivat tällaisia asioita, joutuivat rabbiiniliikkeen marginaaliin seuraavien vuosisatojen aikana, jolloin heistä tuli käytännössä erillinen ryhmittymä, joka oli vastuussa Hekhalot-kirjallisuudesta.
Tämän traktaattia Hagigah käsittelevän babylonialaisen Gemaran osan ”Neljä-sisään-käynyt-pardes”-osiossa Akivan hahmo näyttää saavan leijonanarvon. Sillä neljästä hän on ainoa esitetyistä, joka nousi ja laskeutui ”kokonaisena”. Muut kolme olivat rikkinäisiä, tavalla tai toisella: Ben Azzai kuolee pian sen jälkeen; Ben Zoman esitetään tulevan hulluksi; ja mikä pahinta, ”Akher” luopioi. Tämä rabbi Akivan oletettu leijonaistuminen esiintyy Gemara-jaksomme kohdassa 15b-vi-16a-i.
