1. Poliittinen organisaatio 2. Liittovaltion elinten kokoonpano ja uudistaminen 3. Kongressin asettaminen ja istunnot

1. Kongressin kokoonpano. Poliittinen organisaatio

Meksiko on liittovaltio, joka koostuu kolmestakymmenestäkahdesta osavaltiosta: kolmestakymmenestä yhdestä osavaltiosta ja liittovaltion piirikunnasta (Meksiko-kaupunki), joista jälkimmäinen on liittovaltion elinten kotipaikka. Hallitusjärjestelmä on presidentillinen. Sekä liittovaltion että kolmenkymmenenkahden osavaltion valta perustuu vallanjakoperiaatteeseen toimeenpanovallan, lainsäädäntövallan ja tuomiovallan välillä.

Liittovaltion toimeenpanovalta on Meksikon yhdysvaltojen presidentillä, kussakin kolmessakymmenessäkyhdessäyhdessäosavaltiossa kunkin kokonaisuuden kuvernöörillä ja liittovaltion piirikunnan hallituksen päämiehellä. Kaikki heistä valitaan joka kuudes vuosi, eikä heitä voida valita uudelleen.

Lainsäätäjänä toimii liittovaltion kongressi, joka jakautuu ylä- ja alahuoneeseen. Kolmenkymmenenkahden osavaltion lainsäädäntöelin on yksikamarinen; kolmenkymmenenyhden osavaltion lainsäädäntöelin on nimeltään paikalliskongressi ja liittopiirin lainsäädäntöelin on nimeltään lakiasäätävä kokous. Kaikki lainsäätäjät valitaan kolmeksi vuodeksi, lukuun ottamatta ylähuoneen jäseniä, joiden toimikausi on kuusi vuotta.

Liittovaltion tuomiovalta kuuluu korkeimmalle valtakunnanoikeudelle, joka koostuu yhdestätoista ministeristä, jotka valitaan kahden kolmasosan ylähuoneen jäsenten äänin presidentin esityksestä viidentoista vuoden toimikaudeksi. Kolmenkymmenenkahden osavaltion tuomiovalta kuuluu kunkin osavaltion korkeimmalle oikeudelle.

Perustuslaissa määrätään, että kaikkien liittovaltion osavaltioiden on hyväksyttävä kunta alueellisen, poliittisen ja hallinnollisen jaon perustaksi. Julkisilla ja välittömillä vaaleilla valittu kunnallinen kaupunginvaltuusto hallinnoi kutakin niistä 2441 kunnasta, joihin maa on jaettu. Jokaisessa kunnallisessa kaupunginvaltuustossa on kunnanjohtaja ja vaihteleva määrä viranhaltijoita ja luottamushenkilöitä.

2. Liittovaltion elinten kokoonpano ja uudistaminen

Perustuslaki tunnustaa vaalit ainoaksi lailliseksi päteväksi menetelmäksi liittovaltion toimeenpano- ja lainsäädäntöelinten sekä osavaltioiden ja kaupunginvaltuustojen kokoonpanossa ja uudistamisessa.

1. Toimeenpanovalta

Korkein liittovaltion toimeenpanovalta lepää yhden ainoan jäsenen varassa. Se kuuluu Meksikon yhdysvaltojen presidentille. Sen lisäksi, että presidentti johtaa tasavallan hallitusta, hän on myös valtion ja armeijan ylipäällikkö. Hänet valitaan joka kuudes vuosi suorilla vaaleilla, yleisillä vaaleilla ja suhteellisen tai yksinkertaisen enemmistön periaatteella. Poliittinen perustuslaki kieltää ehdottomasti uudelleenvalinnan millä tahansa tavalla.

2. Lainsäädäntöelin

Lainsäädäntöelin kuuluu liittovaltion kongressille, joka on jaettu ylempään ja alempaan kamariin. Alemman kamarin muodostavat 500 jäsentä, jotka toimivat kolmivuotiskaudeksi ja joita ei voida valita uudelleen välittömäksi kaudeksi, ja ylemmän kamarin 128 jäsentä, jotka valitaan kuusivuotiskaudeksi ja jotka voidaan valita uudelleen vain välikauden jälkeen.

Alahuoneen kokoonpano

Alahuoneeseen kuuluu 500 edustajaa, jotka kaikki uusitaan kolmen vuoden välein henkilökohtaisen suhteellisen edustusjärjestelmän muunnelman mukaisesti, jossa osa jäsenistä valitaan enemmistökaavalla ja loput suhteellisella edustuskaavalla ehdoin, jotka takaavat äänten ja paikkojen suuren suhteellisuuden.

Näin ollen alahuoneen 500 jäsenestä 300 valitaan suhteellisella enemmistöllä yhden jäsenen vaalipiireissä ja loput 200 suhteellisella vaalilla puoluelistajärjestelmän kautta viidessä 40 paikan monijäsenisessä vaalipiirissä.

Tältä pohjalta perustuslaki sisältää kaksi erityisen tärkeää määräystä alahuoneen kokoonpanosta:

Kukaan poliittinen puolue ei voi saada yli 300:aa alemman kamarin jäsentä, jotka valitaan molemmilla periaatteilla, eli suhteellisella enemmistöllä ja suhteellisella vaalitavalla. Näin ollen, vaikka poliittinen puolue voi vaalituloksensa perusteella pyrkiä absoluuttiseen enemmistöön (251 paikkaa), laki estää sitä saavuttamasta määräenemmistöä (kaksi kolmasosaa kaikista paikoista), joka vaaditaan perustuslakiuudistusten hyväksymiseksi puolueen itsensä toimesta.

Yleisesti ottaen ja äänten ja paikkojen välisen suhteellisuuden takaamiseksi mikään poliittinen puolue ei saa saada alemman kamarin jäsenten kokonaismäärää, joka ylittää kahdeksan prosenttiyksikköä sen puolesta annetuista kansallisista äänistä. Jos esimerkiksi poliittinen puolue voittaa 35 prosenttia vaaleissa, se ei saa yli 43 prosenttia paikoista, eli yli 215 paikkaa 500 paikasta.

Perustuslaissa määrätään myös, että ainoa poikkeus tähän sääntöön on, jos poliittinen puolue saa suhteellisella enemmistöäänestyksellä yksittäisissä vaalipiireissä prosenttiosuuden kamarin kokonaispaikoista, joka ylittää annettujen valtakunnallisten äänten prosenttiosuuden summan lisättynä 8 prosentilla. Esimerkiksi jos puolue voittaa 235 yhden jäsenen vaalipiiristä (eli 47 prosenttia kaikista äänistä) 35 prosentilla kaikista annetuista äänistä, 8 prosentin suhteellisuussääntöä ei sovelleta, vaikka äänten ja paikkojen välinen ero olisi 12 prosenttia.

liittovaltion alahuoneen jäseniä ei saa valita uudelleen heti seuraavaksi toimikaudeksi, vaikka tämä rajoitus ei koske alahuoneen varajäseniä, jotka eivät ole koskaan olleet virassa. Tällöin heistä voi tulla haltija-alahuoneen jäseniä välittömästi seuraavaksi toimikaudeksi. Viranhaltija-alahuoneen jäseniä ei kuitenkaan voida valita välittömästi seuraavaksi toimikaudeksi varajäseniksi.

Alahuoneen jäsenten valinta suhteellisen enemmistön periaatteella

300 liittovaltion alahuoneen jäsenen vaali suhteellisen enemmistön periaatteella suoritetaan 300:ssa yhden jäsenen vaalipiirissä. Nämä 300 piiriä jaetaan kolmenkymmenenkahden osavaltion kesken sen mukaan, kuinka monta prosenttia väestöstä kussakin osavaltiossa asuu. Meksikossa joka kymmenes vuosi suoritettavan väestö- ja asukaslaskennan tulosten perusteella perustuslaissa määrätään, että yhdessäkään osavaltiossa voi olla vähintään kaksi liittovaltion yhden jäsenen vaalipiiriä.

Viimeisin 300 vaalipiirin uudelleenjako 32 osavaltion kesken sen takaamiseksi, että kukin edustaja edustaa vastaavaa väestönosaa ja täyttää siten äänioikeuden tasapuolisuuden periaatteen, tarkistettiin huhtikuun 2004 ja tammikuun 2005 välisenä aikana vuonna 2000 suoritetun väestölaskennan perusteella. Tämä uusi piirijako on voimassa heinäkuussa 2009 pidettäviin liittovaltion välivaaleihin asti, ja uusi piirijako tehdään ennen vuoden 2012 presidentin- ja parlamenttivaaleja.

Seuraavassa kaaviossa on esitetty vuonna 2004 tehdyn ja vuoden 2009 välivaaleihin asti voimassa olevan tarkistuksen tuloksena syntynyt 300 yhden jäsenen piirin jakautuminen 32 osavaltioon.

Alemman kamarin jäsenten valinta suhteellisen edustuksen periaatteella

Alemman kamarin 200 jäsenen valinta suhteellisen edustuksen periaatteella tapahtuu alueellisten äänestäjälistojen avulla viidessä multi-jäsenalueilla. Kussakin näistä piireistä valitaan tasapuolisesti 40 alahuoneen jäsentä.

Voidakseen osallistua alahuoneen jäsenten valintaan poliittisen puolueen on osoitettava, että se on rekisteröinyt ehdokkaita suhteellisen enemmistön periaatteella valittaviin alahuoneen paikkoihin vähintään 200:ssa 300:sta yhden jäsenen vaalipiiristä. Jos poliittinen puolue täyttää tämän vaatimuksen, se voi ryhtyä rekisteröimään alueellista ehdokaslistaansa viidessä monijäsenisessä vaalipiirissä. Nämä alueelliset listat ovat suljettuja ja estettyjä, mikä tarkoittaa, että ehdokkaiden järjestys on muuttumaton eikä yhtään ehdokasta voida poistaa.

Jotta puolueella olisi oikeus saada suhteellisten vaalien jäseniä alahuoneeseen, sen on saavutettava vähintään 2 prosenttia näissä vaaleissa annetuista äänistä. Perustuslaissa määrätään, että poliittiselle puolueelle, joka täyttää kaksi edellä mainittua vaatimusta, jaetaan suhteellisten vaalien alahuoneen jäsenten määrä vaalipiiriä kohden sen mukaan, kuinka monta prosenttia valtakunnallisista äänistä se on saanut, ja ottaen huomioon määräykset, jotka koskevat yksittäisen puolueen saamien paikkojen enimmäismäärää (300), sekä suhteellisuussäännön, jonka mukaan äänten ja paikkojen välinen suhdeluku on soveltuvin osin 8 prosenttia.

Vaalilainsäädännössä määritellään yksityiskohtaisesti sovellettavat kaavat ja menettelyt suhteellisten vaalien alahuoneen jäsenten nimittämiseksi ottaen huomioon edellä mainituissa säännöksissä esitetyt eri hypoteesit tai skenaariot.

Yläkamarin kokoonpano

Yläkamariin eli senaattiin kuuluu 128 jäsentä, jotka valitaan segmentoidulla järjestelmällä, jossa osa valitaan enemmistökaavalla ja osa suhteellisuuskaavalla. Toisin kuin alahuoneessa, nämä kaksi segmenttiä toimivat itsenäisesti.

Kustakin kolmestakymmenestäkahdesta osavaltiosta valitaan kolme senaattoria. Tätä varten poliittisten puolueiden on rekisteröitävä ehdokaslistansa kahdella kaavalla. Kaksi paikoista jaetaan suhteellisen enemmistön periaatteella, eli ne kuuluvat eniten ääniä saaneelle puolueelle, ja kolmas paikka nimitetään ensimmäisen vähemmistön periaatteella, eli toiseksi eniten ääniä saaneelle puolueelle.

Loput kolmekymmentäkaksi paikkaa nimitetään suhteellista vaalitapaa noudattaen yhden ainoan valtakunnallisen monijäsenisen vaalipiirin äänestäjäluetteloiden mukaan. Laissa säädetään, että niiden nimittämisessä on käytettävä puhdasta suhteellisuuskaavaa (luonnollinen suhdeluku ja suurempi jäännös).

Kuten aiemmin mainittiin, alahuoneen ja ylähuoneen varajäsenet voidaan valita välittömästi seuraavaksi toimikaudeksi haltijajäseniksi edellyttäen, että he eivät ole koskaan olleet virassa, mutta haltijaylähuoneen ja alahuoneen jäseniä ei voida valita varajäseniksi välittömästi seuraavaksi toimikaudeksi.

3. Kongressin asettaminen ja istunnot

Perustuslaissa määrätään, että kamarit eivät voi avata istuntojaan eivätkä harjoittaa tehtäviään ilman, että yli puolet niiden kokonaisjäsenmäärästä on läsnä. Läsnä olevien jäsenten on kuitenkin kokoonnuttava lain määräämänä päivänä ja velvoitettava poissaolijat saapumaan paikalle seuraavan kolmenkymmenen päivän kuluessa. Jos poissaolijat eivät saavu uudelleen paikalle, heidän katsotaan luopuneen tehtävästään, ja varajäsenet kutsutaan paikalle. Sijaisten on saavuttava paikalle seuraavien 30 päivän kuluessa. Jos he eivät saavu paikalle, heidän paikkansa katsotaan vapautuneeksi ja heidät kutsutaan uusiin vaaleihin.

Kongressin on pidettävä kaksi varsinaista istuntokautta vuodessa. Ensimmäinen alkaa kunkin vuoden syyskuun 1. päivänä ja voi jatkua saman vuoden joulukuun 15. päivään saakka, paitsi vuosina, jolloin tasavallan presidentti astuu virkaansa. Tällöin istuntojaksot voivat jatkua joulukuun 31. päivään saakka. Toinen kausi alkaa 1. helmikuuta ja päättyy 30. huhtikuuta.

Taukojaksojen aikana muodostetaan 37 jäsenestä koostuva pysyvä toimikunta. Heistä yhdeksäntoista on alemman kamarin jäseniä ja kahdeksantoista ylemmän kamarin jäseniä, jotka omat kamarinsa nimittävät tavallisten istuntojaksojen päättymistä edeltävänä päivänä.

Pysyvällä valiokunnalla on yksinoikeus kutsua kongressi tai jokin kamareista ylimääräisiin istuntoihin joko sen puolesta tai toimeenpanovallan pyynnöstä. Kahden kolmasosan ääni läsnä olevista jäsenistä on joka tapauksessa pakollinen.

Presidentillä, kongressin ylemmän ja alemman kamarin jäsenillä sekä osavaltioiden lainsäädäntöelimillä on yksinomainen oikeus säätää lakeja tai asetuksia.