Syntynyt n. 1280

Kuollut n. 1337

Malin keisari

M ansa Musa, Länsi-Afrikassa sijaitsevan Malin keisari, oli ensimmäinen afrikkalainen hallitsija, joka tuli laajalti tunnetuksi Euroopassa ja Lähi-idässä. Hänen maansa oli poikkeuksellisen rikas, ja hän nautti kunnioitusta kaukana ja kaukana, kun taas kotimaassaan hän valvoi kasvavaa ja hyvin järjestäytynyttä valtakuntaa. Hartaana muslimina hän auttoi laajentamaan islamin vaikutusta koko alueellaan, ja hänestä tuli kuuluisa pyhiinvaellusmatkastaan muslimien pyhään kaupunkiin Mekkaan, jonka aikana hän pysähtyi Egyptin pääkaupungissa Kairossa ja tuhlasi niin paljon kultaa, että hän melkein romutti Egyptin talouden.

Malin valtakunta

Nykyaikainen valtio nimeltä Mali (MAH-lee) on sisämaahan rajoittuva valtio, joka suurimman osaan Afrikkaa tapaan kärsii äärimmäisestä köyhyydestä. Siellä keskimääräinen vuositulo oli 1990-luvulla suunnilleen sama kuin keskimääräinen viikkotulo Yhdysvalloissa. Malin keskiaikainen valtakunta oli kuitenkin aivan erilainen paikka. Ensinnäkin se sijaitsi Atlantin rannikolla, nykyisen Malin lounaispuolella; ja mikä tärkeämpää, se oli uskomattoman rikas.

Malin rikkauden lähde, kuten alueen aikaisemman valtakunnan Ghanan (GAH-nuh), oli kulta. Ghanan kuninkaat olivat harjoittaneet tiukkaa kullan saannin valvontaa, ja Malia hallitseva dynastia tai kuninkaallinen linja oli yhtä vahva. Tämän dynastian perustaja oli Sundiata Keita (sun-JAH-tah kah-EE-tuh; ks. laatikko Basil II-merkinnässä), joka vakiinnutti valtansa noin vuonna 1235 alkaneella valloitusten sarjalla.

Muslimien vaikutus

Mansa Musa – ”Mansa” vastasi arvonimeä, joka tarkoitti ”ylhäisyyttä” – oli joko Sundiatan pojanpojanpojanpojanpoika tai veljenpojanpojanpojanpoika, ja hänestä tuli Malin yhdeksäs hallitsija noin vuonna 1307. Hänen varhaiselämästään tiedetään vain vähän, mutta vaikuttaa todennäköiseltä, että hän sai muslimikoulutuksen.

Islam oli vallannut Malin noin vuonna 1000, mutta historioitsijat ovat eri mieltä siitä, oliko Sundiata muslimi vai ei. Mitä tulee Musaan, hänestä tuli myöhemmin kuuluisa uskolleen omistautumisestaan. Monien muslimien tavoin hän suoritti hajjin (HAHJ), rituaalisen matkan islamin pyhään kaupunkiin Mekkaan Arabiaan, joka on velvollisuus kaikille muslimeille, joilla on siihen varaa. Hän oli ilmeisesti kolmas Malin hallitsija, joka teki näin.

Musan omistautuminen islamille asetti hänet vastakkain perinteisiä afrikkalaisia uskontoja ylläpitävien ryhmien kanssa Malissa. Nämä uskonnot olivat pakanallisia eli niihin kuului monia jumalia, joista useimmilla oli jokin yhteys luontoon (esimerkiksi auringonjumala). Islamin ja perinteisten uskontojen välinen ristiriita oli vakava, ja se oli osaltaan johtanut Ghanan tuhoon, jonka kuninkaat olivat yrittäneet ja epäonnistuneet näiden kahden uskonnon yhdistämisessä.

Vahva valtakunta

Suurimmaksi osaksi Musa pystyi kuitenkin välttämään vakavat uskontoon liittyvät ristiriidat ennen kaikkea siksi, että hän oli vahva hallitsija ja tehokas hallintomies. Hänen armeijansa olivat jatkuvasti aktiivisia ja laajensivat Malin valtaa koko alueelle. Jopa sillä välin, kun hän oli poissa pyhiinvaellusmatkalla Mekkaan, he valtasivat idässä sijaitsevan mahtavan Songhai-kansan (SAWNG-hy) tukikohdan. Lopulta hänen valtakuntansa hallitsi noin 40 miljoonaa ihmistä – väkiluku oli kaksi viidesosaa Euroopan silloisesta koosta – laajalla alueella, joka oli lähes Yhdysvaltojen kokoinen.

Harsha

Intialainen hallitsija Harsha (n. 590-647) rakensi Mansa Musan tavoin suuren valtakunnan, jossa taide ja kulttuuri kukoistivat. Harsha oli samalla tavoin sitoutunut uskontoon, joka asetti hänet ristiriitaan muiden ympärillään olevien ryhmien kanssa, ja kuten Musan Malin valtakunnan kohdalla, Harshan hallitsema laaja valtakunta ei kestänyt häntä kauan.

Viisikymmentä vuotta ennen Harshan aikaa Intian Gupta-valtakunta oli kaatunut, aivan kuten Länsi-Rooman valtakunta oli kaatunut sitä ennen, ja osittain samasta syystä: hunnien hyökkäyksen seurauksena. Sen jälkimainingeissa Intiaa hallitsivat pääasiassa rajat eli ruhtinaat, kuten Harshan isä, joka hallitsi pientä valtakuntaa maan luoteisosassa.

Harsha ei aikonut ryhtyä hallitsijaksi, mutta sarja onnettomuuksia hänen perheessään pakotti hänet toimintaan. Ensin hänen isänsä kuoli, sitten hänen äitinsä teki sutteen (lesken rituaalinen itsemurha, perinne Intiassa), hänen veljensä ja lankonsa murhattiin ja hänen sisarensa joutui vaaraan. Kuudentoistavuotias Harsha, joka halusi kostaa veljensä murhaajalle Sanaskalle (jota hän ei koskaan saanut kiinni), aloitti valloitussodan, joka vei suurimman osan hänen urastaan.

Kolmenkymmenen vuoden aikana Harsha alisti Intian pohjoisosan, jokilaaksot, joissa asui suurin osa Intian kansasta. Huolimatta siitä, että hän oli soturi, hän tunsi suurta myötätuntoa köyhiä kohtaan, mikä oli seurausta hänen vahvasta buddhalaisesta uskostaan. Jälkimmäinen asetti hänet vastakkain enemmistön hindu-uskonnon kannattajien kanssa, mutta sai hänelle myös monia ihailijoita, kuten kiinalaisen matkamiehen Hsüan-tsangin (shooy-AHND ZAHNG; 602-664). Jälkimmäisen kirjoitukset ovat tärkein tietolähde Harshan urasta.

Harsha oli valloittajan ja hallitsijan taitojensa lisäksi myös taitava näytelmäkirjailija. Hänen näytelmiensä joukossa oli Priyadarsika, nokkela teos, jossa käytettiin näytelmä näytelmässä -rakennetta. Harshan viimeisessä näytelmässä Nágánanda (suomennettuna Käärmeen maailman ilo) käsitellään buddhalaisia ja hindulaisia teemoja.

Malin valta oli osittain seurausta Musan vahvasta johtajuudesta, mutta hänen valtansa perustana oli maan kultarikkaus. Tämä rikkaus oli puolestaan velkaa kaukana tapahtuneille tapahtumille. Vuonna 476 tapahtuneen Länsi-Rooman keisarikunnan hajoamisen jälkeen Euroopan talous oli ollut vuosisatojen ajan heikko, mutta noin vuodesta 1100 alkaen – osittain ristiretkien, Lähi-idän hallinnasta muslimeja vastaan käytyjen sotien, tuloksena – Euroopan talous oli jälleen alkanut kasvaa. Tämä kasvu loi tarvetta kultakolikoille, mikä nosti kullan hintaa ja lisäsi Malin varallisuutta. Kuten Ghanan hallitsijat ennen heitä, Sundiata Keitan dynastia vakiinnutti monopolin eli valtion määräysvallan kullan hankintaan.

Kultarikkaus puolestaan vauhditti kulttuurista kehitystä Musan valtakaudella. Palattuaan Mekasta Musa toi mukanaan arabialaisen arkkitehdin, joka suunnitteli lukuisia moskeijoita, muslimien jumalanpalveluspaikkoja, sekä muita julkisia rakennuksia. Osa noista moskeijoista on edelleen pystyssä nykyisessä Malissa.

Musa kannusti myös taiteisiin ja koulutukseen, ja hänen johdollaan Timbuktun tarunhohtoisesta kaupungista tuli kuuluisa oppimiskeskus. Professorit tulivat Egyptistä asti opettamaan Timbuktun kouluihin, mutta olivat usein niin vaikuttuneita sikäläisten oppineiden oppineisuudesta, että jäivät opiskelijoiksi. Sanottiin, että Timbuktun valtavilla markkinoilla myytävistä monista tavaroista mikään ei ollut arvokkaampaa kuin kirjat.

Pyhiinvaellus Mekkaan

Vuonna 1324 Musa lähti kuuluisalle pyhiinvaellusmatkalleen Mekkaan, jolla häntä saattoivat seurata tuhannet loistaviin vaatteisiin pukeutuneet neuvonantajat ja palvelijat ratsastaen kullanvärisillä ornamenteilla koristelluilla eläimillä. Hän pysähtyi Kairossa, Egyptin johtavassa kaupungissa, ja käytti niin paljon kultaa, että hän aiheutti jalometallin ylitarjontaa. Tämän seurauksena kullan arvo romahti suuressa osassa Lähi-itää useiden vuosien ajan; anteliaisuutensa tahattomana seurauksena Musa siis melkein aiheutti useiden kansakuntien talouksien romahduksen.

Musa kuoli vuonna 1337 (joidenkin lähteiden mukaan 1332), eikä yksikään hänen seuraajistaan osoittautunut hänen veroisekseen. Myöhempien kuninkaiden mielestä valtavaa valtakuntaa oli vaikea hallita, ja uskonnolliset ja poliittiset ristiriidat piinasivat heitä. 1300-luvun puoliväliin mennessä Songhai-heimot, jotka hylkäsivät islamin heimojensa uskontojen hyväksi, irtautuivat Malista ja perustivat oman erittäin voimakkaan valtionsa.

Mutta vielä voimakkaammat voimat olivat heränneet kaukana – jälleen yksi Musan rikkauksien esittelyn tahaton seuraus. Eurooppalaisilla oli jonkinlainen käsitys Malin valtavista kultavarannoista, mutta kun huhut Egyptistä alkoivat levitä länteen, tämä sinetöi afrikkalaisen kuningaskunnan kohtalon. Aiemmin eurooppalaiset kartantekijät olivat täyttäneet Länsi-Afrikan karttansa eläinkuvilla, jotka olivat suurelta osin heidän oman mielikuvituksensa luomuksia, joiden tarkoituksena oli peittää se tosiasia, että heillä ei oikeastaan ollut aavistustakaan siitä, mitä siellä oli. Mutta vuodesta 1375 alkaen Länsi-Afrikan kartoissa Musa istui massiivikultaisella valtaistuimella. Portugalilaiset merimiehet halusivat innokkaasti päästä osallisiksi kaukaisen maan rikkauksista ja alkoivat suunnata etelään. Se oli Länsi-Afrikan lyhyen kukoistuksen lopun alku.

Lisätietoa

Kirjat

Burns, Khephra. Mansa Musa: Malin leijona. Kuvittaneet Leo ja Diane Dillon. San Diego: Harcourt Brace, 2000.

Davidson, Basil. African Civilization Revisited: Antiikista nykyaikaan. Trenton, NJ: Africa World Press, 1991.

Davidson, Basil. African Kingdoms. Alexandria, VA: Time-Life Books, 1978.

McKissack, Pat. The Royal Kingdoms of Ghana, Mali, and Songhay: Life in Medieval Africa. New York: Henry Holt, 1994.

Polatnick, Florence T. ja Alberta L. Saletan. Shapers of Africa. New York: J. Messner, 1969.

Schulberg, Lucille. Historiallinen Intia. New York: Time-Life Books, 1968.

Web Sites

”African Empires Timeline.” Saatavissa http://www.cocc.edu/cagatucci/classes/hum211/timelines/htimeline2.htm (viimeisin haku 26.7.2000).

”Mansa Musa sähköisessä passissa”. Saatavissa http://www.mrdowling.com/609-mansamusa.html (viimeinen haku 26.7.2000).

”Keskiaikainen Intia 600-1207.” Saatavissa http://www.stockton.edu/~gilmorew/consorti/1eindia.htm (viimeisin haku 26.7.2000).

”Opettajan opas FOOTSTEPSin Mansa Musa, Malin kuningas -numeroon, syyskuu 1999.” Saatavissa http://cobblestonepub.com/pages/TGFOOTMansa.html (viimeinen haku 26. heinäkuuta 2000).