Lysander (k. 395 eaa.) oli spartalainen valtiomies ja kenraali, joka löi tunnetusti Ateenan laivaston Aigospotamoin taistelussa vuonna 405 eaa. ja voitti näin lopulta Peloponnesoksen sodan. Lysander sai mainetta kiihkeästä persoonallisuudestaan, rohkeista strategioistaan sekä vankien ja alistettujen kaupunkien häikäilemättömästä kohtelusta. Spartalaisen ankara politiikka laajemmassa Kreikassa Peloponnesoksen sodan jälkimainingeissa johti lopulta hänen tuhoonsa. Hän oli epäsuosittu kotimaassaan ja koko Kreikassa, ja tebanialaiset tappoivat hänet vuonna 395 eaa. Korintin sotien ensimmäisenä vuonna. Lysander on aiheena yhdessä Plutarkhoksen Lives-elämäkerrassa.
Varhaiselämä
Lysanderin varhaiselämästä ei tiedetä paljoakaan muuta kuin että hänen isänsä oli Aristokritos ja että hän kuului Spartan Heraklidien klaaniin. Tiedämme myös, että hän oli suhteellisen köyhä ja tarvitsi taloudellista apua saadakseen koulutuksensa ja sotilaskoulutuksensa päätökseen. Kun hänestä tuli amiraali (nauarchos) noin vuonna 408 eaa., Lysander sai tehtäväkseen suostutella Persian kuningas Kyrus nuorempi antamaan apua spartalaisille heidän sodassaan Ateenaa ja sen Delian liiton liittolaisia vastaan. Tässä tehtävässä ja myös Kyroksen ystävyyden hankkimisessa hän onnistui.
Mainos
Peloponnesoksen sota & Merivoitot
Lysanderin ensimmäinen merkittävä voitto oli Notionin meritaistelussa Efesoksen lähellä sijaitsevalla rannikolla noin vuonna 407 eaa. Siellä hän voitti Alkibiadeksen sijaisen Antiokhosin ylivoimaisella laivojensa sijoittelulla. Tappio sai ateenalaiset erottamaan suuren kenraalinsa Alkibiadeksen, jota syytettiin siitä, että hän oli laiminlyönyt velvollisuutensa salliessaan alaisensa ja vieläpä vain ruorimiehen johtaa laivastoa.
Lysander vakiinnutti sitten maineensa uskaliaiden taktiikoidensa ansiosta Aigospotamoin taistelussa Hellespontilla vuonna 405 eaa. Hän oli kahdesti tarkoituksella kieltäytynyt taistelemasta persialaisten rahoittaman 200 aluksen laivastonsa kanssa suurempaa ateenalaista laivastoa vastaan, ja siksi spartalaisen uskottiin olevan taisteluhaluton. Viidentenä päivänä ateenalaiset lepäsivät laivansa rantaan vedettyinä, mikä oli välttämätön toimenpide rungon ajoittaiseksi kuivattamiseksi ja antiikin laivojen veden samentumisen estämiseksi. Lysander valitsi tämän hetken hyökätä ja musersi vihollisen, vain kahdeksan ateenalaista laivaa onnistui pakenemaan katastrofista. Sen jälkeen spartalainen teloitti 3 000 vankiaan armotta. Spartan voitto lopetti vihdoin Peloponnesoksen sodan, joka oli alkanut jo vuonna 431 eaa.
mainos
Lysander purjehti sitten Pireukseen ja katkaisi laivoillaan Ateenan satamasta keväällä 404 eaa. Hän lähetti sanan, että jokainen kaupungin ulkopuolella kiinni jäänyt ateenalainen tapettaisiin poikkeuksetta, ja niinpä hän varmisti pirullisesti, että Ateena oli täynnä mahdollisimman monta suuta ennen kuin hän asetti saartonsa. Pitkän piirityksen jälkeen ja nälkäkuoleman partaalla kaupunki lopulta antautui, ja sinne perustettiin uusi hallitus, kolmenkymmenen tyrannin hallitus. Vastustaessaan korinttilaisten ja tebanialaisten kehotusta tuhota Ateena kokonaan Lysander vaati sen sijaan, että Pitkien muurien linnoitukset purettiin, kaikki trireme-sota-alukset merkkilaivastoa lukuun ottamatta luovutettiin ja että heiltä perittiin raskas vero. Spartalaisten varuskunta jätettiin sitten suojelemaan heidän etujaan. Lysanderin suurta voittoa muistettiin vihkimisillä, juhlarahojen lyömisellä ja hänen itsensä toimesta, kun hän tilasi uuden muistomerkin, ”Navarkkien muistomerkin” Delfin pyhään paikkaan. Pronssiveistoksista koostuva muistomerkki oli melko turhamainen osoitus hänen saavutuksistaan, ja siinä kuvattiin olympialaisia jumalia ja Lysanderia, ainoaa kuolevaista, jonka Poseidon kruunasi.
Poliittiset manööverit
Sparta ja Lysander vakiinnuttivat voittonsa Peloponnesoksen sodassa edistämällä oligarkkihallituksia (dekarkioita) useissa kreikkalaisissa kaupungeissa ja perimällä niiltä myös veroja, kuten se jatkoi omilta liittolaisiltaan Peloponnesoksen liitossa. Spartalaisten kokemuksen puute diplomatiasta ja kaupunkien hallinnasta sekä heidän liian ahdistava johtonsa aiheuttivat kuitenkin pian levottomuuksia. Jopa perinteiset liittolaiset, Korintti ja Theeba, alkoivat huolestua Spartan hegemoniasta Kreikassa.
Tilaa viikoittainen sähköpostiuutiskirjeemme!
Kurittoman ja epäsuositun Lysanderin, jonka sanottiin ”huijaavan poikia nopalla, mutta miehiä valalla” (Lysander, 293), sanottiin saavan henkilökohtaista kritiikkiä myös omalta kansaltaan, kun hän eli ylellistä elämää Anatoliassa. Ahdasmieliset spartalaiset eivät myöskään olleet kovinkaan vaikuttuneita Lysanderin kasvavasta henkilökultista, joka oli vallalla erityisesti Samoksen saarella. Siellä häntä palvottiin jumalana, mikä oli ennenkuulumatonta elävälle kreikkalaiselle. Koska spartalaiset epäilivät, että Lysanderista saattaisi tulla entistä kunnianhimoisempi ja perustaa oman imperiumin, he kutsuivat hänet kotiinsa ja riistivät häneltä arvonimet, tai oikeastaan niitä ei uusittu. Tämä aiheutti rähinän Lysanderin ja hänen vanhan suojattinsa ja rakastajansa (erastes), spartalaisten kuninkaan Agesilaoksen välillä vuonna 396 eaa. Kuningas lähetti kilpailijansa mahdollisimman kauas Spartasta ja antoi Lysanderille tehtäväksi johtaa armeijaa Hellespontilla. Täällä Lysander onnistui taivuttelemaan persialaisen satrapin Spithridateksen liittymään omiin joukkoihinsa.
Silloin vuonna 395 eaa. Korintti muodosti Argoksen, Boeotian, Theban ja Ateenan kanssa liiton Spartaa vastaan. Lysander, joka oli palannut vastaamaan tähän uhkaan, hyökkäsi Böötian kimppuun ja sytytti näin sodan Theban kanssa, mikä käynnisti yhdeksän vuotta kestäneet Korintin sodat. Lysander odotti – tai pikemminkin ei odottanut – tapaamista Pausanias II:n (Spartan toisen kuninkaan) johtaman spartalaisten armeijan kanssa, ja tebalaiset tappoivat hänet, kun hän hyökkäsi Hallartoksen muurien kimppuun Boeotian keskiosassa. Plutarkhoksen mukaan hänen ruumiinsa vietiin ja haudattiin Panopeen, joka sijaitsee Kaironesta Delfoihin johtavan tien varrella, ja paikalle pystytettiin muistomerkki.
Korintin sotien tuloksena solmittiin ”kuninkaan rauha”, jossa Sparta luovutti valtakuntansa (jonka asianmukaiseen hallintaan siltä joka tapauksessa puuttui tarvittava byrokratiakoneisto) persialaisten hallintaan, mutta Spartan annettiin hallita Kreikkaa. Pyrkiessään murskaamaan Theban, Sparta kuitenkin hävisi ratkaisevan tärkeän Leuktran taistelun vuonna 371 eaa. loistavaa tebanialaista kenraalia Epaminondasta vastaan. Tämän jälkeen Theeba liitti itselleen osia Messeniasta, ja Spartasta tuli sen jälkeen vain kakkosvalta.
mainos
Lysanderin kuoleman jälkeen hänen poliittiset vihollisensa väittivät löytäneensä Lysanderin henkilökohtaisten tavaroiden joukosta asiakirjoja, jotka viittasivat siihen, että Lysanteri suunnitteli korvaavansa Spartan perinnöllisen kaksoiskuningasjärjestelmän vaaleilla valitulla hallitsijalla. Plutarkhos ei koskaan ihaillut Lysanderia parhaimmillaankaan, ja Plutarkhos tiivistää Lysanderin maineen näin,
Lysander…vaikutti epäselvältä ja periaatteettomalta hahmolta ja mieheltä, joka naamioi suurimman osan sodan aikana tekemästään teosta erilaisilla petoksen muodoilla…Hän nauroi niille, jotka vaativat, etteivät Herakleen jälkeläiset saisi sortua temppuihin sodankäynnissä, ja huomautti: ”Mihin leijonannahka ei ulotu, meidän on paikattava se ketun nahalla” (Lysander, 293)